Vuosi pakettiin

Joulu oli ja kohta se on jo mennyt. Meillä oli vaihteeksi oikeastaan aika mukava joulu perheen kesken. Käytiin jopa yhdessä ulkona. Sitä tapahtuu vain jouluna. Selailin syksyn postauksia ja ajattelin tehdä jonkinlaisen yhteenvedon kuluneesta vuoden puoliskasta.
Syksy yhdellä sanalla on sopeutuminen. Tilanteet ovat hetkessa vaihtuneet aivan mukkelismakkelis ja siinä taas olet ja vain sopeudut kun et muutakaan voi.

Koulu
Ammattikorkeakoulu oli pieni shokki. Miksi täällä ryypätään näin paljon? Mitä järkeä on ryypätä keskellä viikkoa? Se kuuluu asiaan, vaikka hyvin tietää, että seuraavana aamuna on mentävä kouluun, vaikka olisi kuinka huono olo. Edelleen muistan ensimmäisenä päivänä opettajan sanat: "On täysin normaalia, että vuodessa on yksi tai kaksi päivää, jolloin ollaan koulusta pois, vaikka ei olisi yhtään kipeä. Torstai aamuna voidaan aloittaa myöhemmin. Yleensä luokassa haisee sen verran pahalle, että tarvitsee pyykkipojan"
Silloin en uskonut sanoja, mutta nyt allekirjoitan täysin. Tuli muutamat keskiviikkokännit kokeiltua ja todettua, että ehkei aivan joka toinen päivä sokkaa irti.
Koulu itsessään ei ole vielä hirveästi kiinnostanut. Elokuvanteko on kamalan hidasta, työlästä ja aikaa vievää. Mieluummin olen katsoja, joka nauttii hyvästä pätkästä, eikä analysoi äänimaailman kolahduksia, kuvakulmia ja kameran vispausta. Toivon todella, etteivät journalistiset opinnot tuota pettymystä. Käytännönläheinen opiskelu on sekä hämmentänyt että miellyttänyt. Teoriassa voi osata vaikka kuinka paljon, mutta käytännössä taidot vasta oikeasti näytetään.

Kaverit
Alussa kavereiden suhteen oli aika hakuammuntaa. Läheisimmäksi ystäväksi uudessa paikassa on tullut asuinkaveri seinän takaa. Huomaamatta aloin kutsua opiskelijaboxia kodiksi. Äitini tuumasi, että olemme kämpiksen kanssa vähän kuin pariskunta. Toisinaan tehdään yhdessä ruokaa. Leivottiin jouluksi jopa pipareita ja torttuja. Ihanasta kämppiksestä johtuen minusta on tullut kotikissa. Ihmiset, jotka olivat kavereita alussa, ovat jättäytyneet hieman taka-alalle. Keväällä vietän enemmän aikaa kodin ulkopuolisten kavereiden kanssa.

Vastakkainen sukupuoli
Pikkuhiljaa eroahdistus on alkanut helpottaa, mutta joskus harvoin saattaa tulla heikko hetki, kun haluaisi kaiken vanhan takaisin. Kaksi vuotta parisuhteessa ja yhtäkkiä sinkku. Olen joutunut muodostaa uuden suhtautumistavan miehiin. Ennen oli kivaa saada huomiota baarissa, mutta lähempi tuttavuus ei tietenkään tullut kuuloonkaan. Edelleen vanhat mielikuvat tulevat baarissakin esille. Piikit nousevat pystyyn, jos joku yrittääkään tanssilattialla ottaa katsekontaktia. Ei minulla varsinaisesti ole haku päällä. En tiedä mihin elämä minut heittää. Jos haluan lähteä töihin vaikka etelä-Suomeen, ei minun tarvitse kysyä kenenkään mielipidettä asiaan. Olen vasta 19. Olen ottanut vanhan asenteen takaisin. Elämän rakkaus tulee, jos on tullakseen silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa. Tietenkin joskus kaipaan harvoina hiljaisina koti-iltoina lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta. Ehkä lähipiiristä on löytynyt muutama kiinnostava ihminen, mutta vielä en ole aivan valmis uuteen vakavaan suhteeseen.

Kotikaupunki/Uusi kaupunki
Kotikuviot ovat jääneet vähän taka-alalle. Huomasin nopeasti, että on kamalan vaikeaa elää kahdessa kaupungissa yhtäaikaa. Tuntui pahalta sanoa vanhoille kavereille, etten taaskaan tule kotiin viikonlopuksi. Välimatka on vain sata kilometriä, mutta en jaksa joka viikonloppu sitä kulkea. Viihdyn opiskelukaupungissa hyvin, mutta se ei tarkoita, että olen unohtanut ihmiset täällä. Kuntosali on tuonut väriä elämään. Lihaskimppujen bongailun lisäksi olen kohottanut omaa kuntoa. Palkitsevaa huomata, kun jaksaa tehdä enemmän toistoja raskaammalla painolla. Puntarissa kuntosali ei ole näkynyt, mutta itselläni on terveempi olo ja vartalo on kiinteytynyt. Olen taas alkanut toivoa, että joku kaunis päivä oman vatsan ulkonäkö alkaa miellyttää. Keväällä jatkan samaan malliin.

Kevät on minulle mieluisampi ajanjakso. Aurinko valaisee ja asiat tuntuvat helpommilta. Loppu syksystä jouduin ramppaamaan aika paljon kotihoodseilla. Suunnittelin joulun jälkeen viettää muutaman viikon opiskelijaboxissa. Keväällä tulevat lätkän MM-kisat. Suunniteltiin jo kämppiksen kanssa Katsomon lätkäpaketin hankkimista. Ajattelin tammikuussa muistaa kavereita, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Voisi paistaa lättyjä ja lätistä monen kuukauden juorut. Kaikkea kivaa siis tiedossa. Kevät tule jo!

~O

Kuoleman ääni

 
Äänitekniikan kurssilla opettaja pyysi meitä miettimään mieleenpainuneen äänen. Kokemus piti kertoa koko luokalle. Ensin en keksinyt kovin mielikuvituksekasta jaettavaa. Muisto, jonka jaoin, oli tylsä. Meille tuli ilmalämpöpumppu monta vuotta sitten. Alkupäivät luulin, että on alkanut satamaan useammin. Pumpun ääni muistutti erehdyttävästi sateen ropinaa.
Opettaja kyseli terapiaistunnon tyyliin kaikilta tarinan ja äänen. Kun olin oman tarinani kertonut, tuli mieleen eräs toinen muisto äänestä. Se oli paljon karmeampi muisto, jota en välttämättä hirveästi tahtoisi miettiä.

Yöllä liikenteessä on hurjasti rekkoja. Kuskit tietenkin olettavat, ettei keskellä yötä ole ketään väistettävää. Minä olin pikkujoulukuskina äidilleni. Viimeiset liikennevalot ennen matkaa kotiin. Äiti etsii CD-valikoimasta sopivaa matkamusiikkia. Valot vaihtuvat punaisiksi. Pysähdyn ja odotan. ....Samantien vihreiksi. Nostan kytkintä ja auto nytkähtää liikkeelle.
Mitä seuraavaksi näen. Vasemmalla puolella on rekan ajovalot. Ehdin sekunninmiljoonasosan aikana tajuta, ettei tästä voi hengissä selvitä. Siinä hetkessä mietin, nytkö kuolema tulee. Miltähän se mahtaa tuntua? Kaiken tämän ajatelin sekunninmiljoonasosassa. Seuraavaksi kuului valtava RÄKS ja rekan voima tuntui. Auto käännähti. Se valtaisa räks ja nykäys...Ajattelin, tältä tuntuu kuolla. Näkökenttä selkeytyy. Puristan rattia edelleen. Olen aivan varma, tämän täytyy olla kuolemanjälkeistä elämää.

Kuolemanjälkeistä elämää ei tullut. Selvisin täpärästi. Rekkakuski täräytti päin punaisia. Pelottaa ajatella, puolimetriä eteenpäin, hitusen reippaampi liikkeelle lähtö ja olisin haudassa. Kyselin ensihoitajalta, olenko elossa. Seuraava huoli oli, toimivatko jalkani vielä. Selvisin kumma kyllä, pelkällä aivotärähdyksellä.
Suurissa onnettomuuksissa ja elämänmullistuksissa ihmisillä on tapana turvautua korkeampaan voimaan. Sanotaan, että näin oli tarkoitus tapahtua. Olisin vielä ennen rekan törmäystä sanonut piut paut korkeamman voiman johdatukseen. Nyt olen varma, että omalla suojelusenkelilläni on kova vuosi takana. Monesta paikasta se on minut pelastanut. Mitäpä jos olikin tarkoitettu, että ajan rekan eteen, jotta herään horroksesta ja tajuan tehdä elämälläni jotain järkevää.

Ennen onnettomuutta minulla oli kummallinen olo. Tuntui, ettei elämä etene ja junnaan paikallani. En uskaltanut heittäytyä. Ajattelin, että teen kaiken mitä haluan sitten joskus. Rekan ajovaloissa tajusin, ettei mitenkään voi tietää, milloin on aika lähteä. Pelkäsin tarttua asioihin, mutta kolari ja aivotärähdys saivat kai mömmöt oikeille paikoilleen. Olin koko onnettomuuden jälkeisen viikon eloonjäämishuumassa. Siihen asti suuret murheet tuntuivat aivan pikkuasioilta, joilla ei kovin suurta merkitystä ole. Yksi niistä oli lähestyvä joulu. Keväällä moni asia loksahti kohdalleen. Keksin mihin kouluun hakea ja muutin pois kotoa.

Se valtava rysähdys ja lasin helähdys oli minulle kuoleman ääni. Tiesin, että liikenteessä on vaaroja, mutta eiväthän ne omalle kohdalle satu. Nuorena ollaan kuolemattomia. Lehden kuolinilmoitukset ovat täynnä niitä 20-luvulla syntyneitä, jotka ovat ehtineet elää ja nähdä. Tapahtuma kummittelee mielessäni edelleen, vaikka siitä on jo vuosi aikaa. 17.12.2011 oli melkein kohtalonpäivä. Löin pääni sivuikkunaan. Kasvoni olivat viikon ajan todella turvoksissa. Aamulla jännitti näkeekö vasemmalla silmällä eteensä edes jossain vaiheessa päivää. Sain myös maistaa miltä tuntuu, kun kasvoissa on kosmeettinen haitta ja ihmiset tuijottavat. Eräs yläastelainen poika tuumasi: "Joku on ottanut vähän turpaan". Kai minä tavallaan otin. Vastustaja oli ylivoimainen.

Auton rattiin hyppäsin viikon jälkeen tapauksesta. Menin linja-autoasemalle ystävääni vastaan. Pysäköin ja eiköhän vasemmalla puolella ollut linja-auton ajovalot. Sydän hyppäsi kurkkuun. Ei kai taas!? Linkku liukui vain nätisti ohi. Edelleen kammoksun rekkoja. Tuskan hiki valuu joka kerta, kun kyseinen ajoneuvo hiillostaa takapuskurissa kiinni.

Viime jouluna ei joulusta hirveästi ehditty nauttia. Mielessä pyörivät vakuutussotkut. Uusi auto oli hankittava todella pian, koska vakuutusyhtiö ei loputtomiin meille vuokra-autoa rahoittanut. Olin vähän huolissani, mahtaako kallossani olla reikä. Pieni kuoppa siinä oli, mutta nyt otsa tuntuu lähes normaalilta.
Onneksi se kaikki on ohi ja elämä jatkuu. Ei kovin täydellisenä, mutta kuitenkin. Puhki kulutetut kliseet kuulostavat kovin järkeviltä. Iloitsen elämän pienistä asioista. Ei kovin huonosti mene, kun on kaksi jalkaa, henki kulkee ja on muutama hyvä ystäväkin.

~O

Se on loppu nyt!

Kun yksi tavoite on saavutettu, alkaa seuraavan tavoittelu. Nyt ei tarvi enää stressata, eikä miettiä. Olo on kumman kevyt ja samalla helpottunut. Se on nyt ohi! Tunne, kun painoi ylioppilaslakin päähän ja tajusi, ettei kukaan ota sitä pois, se tunne oli ja on edelleen uskomattoman hieno. Juhlat olivat ihanat. Jokainen vieras oli tervetullut. Hurjaa ajatella, että sukulaisetkin tulivat sadan kilometrin päästä aivan vain minun takiani. Olin yllättynyt että kavereitakin tuli käymään, vaikka olen ollut poissa kuvioista melkoisen kauan. Osaan nyt pitää puheenkin. Suuri kiitos lätinän sisällöstä kuuluu kämppikselle. Ilman häntä en olisi saanut mitään fiksua sanottavaa. Lukio on lusittu, lopullisesti!

Päivä oli ikimuistoinen, vaikka yöelämä ei minulle enää auennut. Skumppa ja juhlasyötävät aiheuttivat hirmuisen heikotuksen. Sukulaistädit valmistautuivat viihteelle samaan aikaan kun päivänsankari tyhjensi vatsan sisältöä vessassa. Sen jälkeen oli jo paljon helpompi olla.

Anna mun etsiä ja olla epävarma

Anna mun nähdä maailmaa.

Anna mun tieltä joskus harhaan horjahdella,

Anna mun löytää takaisin.

~Pekka Ruuska, Nuoren seurakunnan veisukirja 2011

Nuoruuteen kuuluu haahuilu. Välillä on oltava täysin hukassa ja lyötävä päätä lujaa seinään, että suunta ja elämäntarkoitus alkavat hahmottua. Tärkeintä on, että on ihmisiä ympärillä, joiden kanssa olla hukassa.

 ~O

Routa maa

Kesää ei jatku ikuisesti. Aina ei voi olla hauskaa. Eikä asiat mene aina niinkuin haluaa. Suuri pettymys valtasimielen samalla kun puiden lehdet kellastuivat ja lentelivät maahan. Pian maassa oli vain keltaisen kirjava muisto kesän vihreydestä. Syksy pimensi illat. Epätoivoisesti etsin Aurinkoa, mutta se oli minut lopullisesti hylännyt. Olen taas yksin. Ympyrä sulkeutui ja palaan takaisin lähtöpisteeseen. Aloitan taas alusta. Hieman viisaampana, sydän jäässä. Ympärillä ikirouta, ettei kukaan minua helposti löydä, eikä itselleen voi ottaa. Koittaa yö, mutta muistan, että pimein hetki on juuri ennen aamunkoittoa.

Ei kerro mulle tämä kylmä maa, miks sitä ainoaa ei saa
Ei kerro mulle edes kylmä kuu, miks kaikki epäonnistuu

 

Tuntureilla kylmä tuuli
Yksinäinen hölmö luuli.
Että viimein löysi jonkun
Jonka kanssa vois.
Johonkin pois
Sinne missä muita ei ois
Kauas pois
Vie mut täältä johonkin pois

~O

Älä itke mennyttä kesää!

Lumen ja pakkasen keskellä voi hetkeksi palata kesän lämpöön. Mennyt kesä oli elämäni paras. Radiossa ja puhelimessani soi usein Elokuun Saatilla. Oli ihanaa asua kaupungissa. Tulla ja mennä juuri kuin sattuu huvittamaan. Ehkä silloin jo aavistin, että se aika on ainutlaatuista. Silloin kanssani oli vielä se tärkein ihminen, joka nyt ei enää ole lämmittämässä minua kylmällä pakkasella, kun oma turkki ei suojaa.

Sade ropisee puun lehdille. Nenän pääni on aivan kylmä ja kostea. Jatkan eteen päin. Metsäpolku johtaa rantaan. Kenkäni vetävät vettä. Sukat ovat pian kylmät ja märät. Se ei haittaa. Sade, märkä maa, metsä tuoksuu hyvältä. Raikkaalta. Silloin kun oli heikko hetki, silloin kun tuli yksinäinen olo, pakenin sateeseen. Yksinäisyys tuntui kaatuvan päälle. Sade puhdisti, vieritti ahdistuksen pois.

Monet kerrat pyöräilin yöllä kotiin. Maisema näytti yöllä erilaiselta. Oli hiljaista, ei kuulunut autoja, vain luonnon omat äänet. Kotona ei kukaan minua koskaan odottanut, vain äitejä pyörryttävä sotku, mutta sinne oli kiva tulla. Käydä kuumassa suihkussa ja mennä nukkumaan. Joskus yöllä viereen kömpi myös se toinen osapuoli. Aamut olivat parhaita. Herätä toisen vierestä ja viettää kiireetön aamu.
Kuumimmalla kesällä parvekkeeton yksiö oli aika tukala. Harvemmin siellä koko päivääni vietin. Aina oli jotain tekemistä. Harvemmin tylsää. Kun kämppä on sotkussa, on elämässä paljon sisältöä.
Viimeisen kerran kun ensimmäisen oman kodin oven suljin, tiesin, että yksi vaihe elämässäni on pysyvästi ohi.

Carpe Diem - tartu hetkeen. Se oli silloin, nyt on nyt. Menneessä ei voi elää. Täytyy jatkaa eteenpäin.

~O

Ammattikorkeasaaren työleiri

Ammattikorkeasaaren apinatalo on vaihtunut työleiriin. Kahden minuutin kökön pätkän leikkaamisen meni valehtelematta 12 tuntia. Olen vain onnettoman hidas. Opettajan mielestä teokseni oli kovin tekohilpeä ja ohjaili katsojaa liikaa. Itse olen tuotokseeni ihan tyytyväinen. Osasin laittaa videoklipit peräkkäin ja musiikkiakin taustalle. Leikkauksessa vaikeinta on, kun itse on katsonut pätkän miljoona kertaa, niin tulee sokeaksi sille. Ei huomaa virheita tai puutteita. Onneksi opettaja ei rakentavassa palautteessa säästele. Tuntui, ettei yhden ainoaa hyvää asiaa löytänyt koko pätkästä. Alussa tuskin kenenkään tuotokset ovat täydellisiä. Seuraavalla kerralla olen jo viisaampi ja saan ehkä hitusen vähemmän rakentavaa palautetta.

 Koulussa olen ollut iltaa myöten. Salilla käynti ja bloggaus on sen takia jäänyt vähemmälle. Kämppäkin on taas räjähdysvaarassa. Tätähän olen odottanut koko syksyn, mutta silti tuntuu, ettei millään jaksa. Ajattelin nyt siivota, ettei kämppikselle jää sotku katsottavaksi koko itsenäisyyspäivälle. Muuten meillä synkkaa tosi hyvin. Tänään käytiin ostamassa pipari- ja torttujuttuja. Kohta tuoksuu meilläkin joulu. En olisi parempaa kämppistä voinut saada, vaikka aluksi mietin, mitä jos kemiat eivät kohtaakaan.
Sen sijaan koulussa luokka alkaa muistuttaa tavallista koululuokkaa. Kaveriporukat ja kuppikunnat ovat muodostuneet ennätysvauhtia. Nyt emme ole enää yhtä suurta perhettä. Aluksi kukaan ei tuntenut ketään, joten on luonnollista, että kaikilla oli kuumeinen kaverin haku päällä. Huomaan, ettei nyt läheskään kaikkia pyydetä mukaan yhteiseen tekemiseen. Tosin liian usein yhteinen tekeminen sisältää jossain muodossa alkoholin. Olen nyt ollut vähemmällä ryyppäämisellä. Lakkiaisia odotellessa...

Ylioppilasmekko on parin muuttujan jälkeen aivan täydellinen. Olen mielissäni kun mahduin 38 kokoon. 40 oli liian iso ja mekossa oli aivan kökkö vetoketju. Se ei millään mennyt kiinni. Kohta lähden kotiin ja alkaa juhlien järkkäys. Hetki jota eniten odotan, on lakin ostaminen

~O

Ammattikorkeasaaren apinatalosta päivää!

Nyt meillä alkoi OPISKELU. Perjantainakin on koulua. Miten kestän??? Syysloman jälkeen on ollut korkeintaan kolme päivää viikossa koulua. Tänään oli olotila kuin olisi eksynyt lomalta suoraan apinataloon. Nuori miesopettaja(Tällä alalla miesmaikat ovat suuremmassa suosiossa) näytti melkoisen rasittuneelta, kun päivä oli ohi. Ongelmia oli kameroiden ja muistikorttien kanssa. Opettajan on vaikea neuvoa kun kymmenen suuta puhuu yhtäaikaa. Taas joudun kohtaamaan suuren vihollisen Macin. Omenakäyttöjärjestelmä ei minua oikein miellytä.

 

Kuva: Jaanankenka.fi

 Kuva: http://kauppa.zazabella.fi

Rahaa palaa nyt melkoisen paljon. Mekko on valittu. Vielä pitäisi ottaa mitat, jotta osaa oikean kokoisen koltun tilata. Olen pitkään etsinyt kenkiä, joissa ei varpaat jäädy. Täytyi turvautua vanhankansan konsteihin. Hankin huopatossut varpaita lämmittämään. Näihin mahtuu villasukka jos toinenkin, eikä ainakaan palele. Punainen on päivän väri. Nyt vain odottaa paukkupakkasia :)

Kävin tänään taas reisi-vatsa-pakara jumpassa. Mun lihakset oli suorastaan tulessa. Katsoin vain ihaillen tunnin vetäjää, jonka ilmekään ei värähtänyt miljoonannen kyykyn jälkeen. Viimeksi ei tullut suuria jumituksia. Toivottavasti ei huomenaamullakaan ole ongelmia kipeiden lihasten kanssa. Liikunnan jälkeen ei enää tule samaa hyvää oloa, kuin silloin kun ei pahemmin liikkunut ja yhtäkkiä veti hikijumpat. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Kai tämä on sellainen huume, että pitää nauttia aina vain suurempia annoksia saman olotilan saavuttamiseen.

~O

Laskettu aika 5.12.2012 Rv 41

Nyt ymmärrän kun sanotaan, että viiden minuutin lyhytelokuvaa kuvataan 24 h. Puolen tunnin tv-sarjaa kuvataan viikko. Kohtauksia ei saada purkkiin kerralla, vaan ensin näytellään kamera yhdessä kulmassa. Seuraavaksi vaihdetaan kameran paikkaa ja sama kohtaus uudestaan. Kaksi kuvauspäivää opetti paljon elokuvan teosta, mutta journalismi on edelleen enemmän mun juttu.

Helmikuun 10 päivä elämä heitti härän pyllyä. Minusta ei tullutkaan ylioppilasta. Tästä on yhdeksän kuukautta. 5.12 odotus päättyy. Painan valkolakin päähän ja voin sanoa lopullisesti lukiolle heipat. Sitä ennen pitää metsästää mekko ja laatia järkevä puhe. Rahan menoa ei voi estää...Bongasin tänään kenkäkaupasta aivan suloiset huopatossut. Olen niistä haaveillut jo pidemmän aikaa paukkupakkasilla jalkaparkojani lämmittämään. Eihän ne olis kuin kolmas pari tänä syksynä.

~O

Elämän karu totuus

Olen käynyt aika monta kertaa taloissa, joissa on aina siistiä. Missään ei loju yhtään paitaa tai sukkaa. Olohuoneessa kaukosäätimetkin lepäävät nätisti pöydällä ja osoittavat suoraan telkkariin. Keittiössä ei ikinä ole ainuttakaan leivänmurua lattialla tai pöydillä. Mietin usein miten tämä on mahdollista. Koskaan ei kuulu imurin ääntä. Harvemmin näen talon emännän heiluttamassa luutua. Kai täytyy vetää johtopäätös: Eräät ihmiset vain osaavat elää siististi.

Elämä on täynnä tylsiä velvollisuuksia.
1. Täytyy tehdä ruokaa, mikäli osaa ja ei halua elää kaupan einesmössöillä.
2. Täytyy hommata koulutus ja työpaikka. Muuten ei yhteiskunnassa kertakaikkiaan pärjää.

Kaksi edellä mainittua vielä menettelee, mutta kolmas on pahin: Täytyy SIIVOTA! Jos ei halua siivota, pitäisi elää nätisti ja siististi:

• Illalla laittaa vaatteet, joko kaappiin tai pyykkikoriin. Ei sohvalle!
• Tiskata astiat heti syömisen jälkeen
• Pedata sänky heti aamulla.
• Imuroida ainakin kaksi kertaa viikossa.
• Pyyhkiä pölyt useammin kuin kerran kuussa (Tämän kämpän ilmastointi on niin syvältä. Vaikka olis vasta pyyhkinyt pölyt, niin ei mene kauaa kun näyttää siltä ettei rättiä olisi käytetty kuukausiin)
• Pestä pyykit kerran viikossa, muuten pyykkikori räjähtää.
• Tyhjentää kirjoituspöytä ylimääräisistä romuista muutaman päivän välein.

 

Karu totuus siivoamisesta www.weheartit.com

 

Kävin Reisi-Pakara-Vatsa -treenissä. 55 minuutin rääkin lopussa minun lihaksia suorastaan poltti. Huomenna aamulla pitäis 8.00 herätä antamaan tekohengitystä pyykkikorille, joka on tukehtumisvaarassa. Pyykkitupa on tällä hetkellä tappiin asti varattu muulloin paitsi aamulla. Nyt jo alkaa tuntua hirmuinen jumitus jaloissa. Voi olla, että huomenna sänky kutsuu liian voimakkaasti.

~O

Pelkokerroin

Rehtori: "Täältä lukiolta päivää. Ylioppilasjuhlat lähestyy. Kävelyharjoitukset 4.12 kello 12.00 ja lakitus 5.12 klo 11.00. Arvaatko mikä asia tässä seuraavaksi olisi?"
Minä: "Olisiko ylioppilaan puhe". *syvä hiljaisuus*
R: "Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Hienoa. Me voidaan kyllä peesata sinua sen puheen kanssa..."

Siis mitä ihmettä?! Minä pitämässä puhetta suurelle yleisölle. En ole ikinä puhunu koululuokkaa isommalle väelle. Nyt jo alkaa hermostuttaa. En ole ollut lukiossa enää puoleen vuoteen ja päässä pyörii vain AMK:in kuviot. Rehtori tuntui olevan melkoisen varma, että minä lakin saan. Ainakin haluan kiittää rehtoria vaivannäöstä, kun hän järjesti kirjoitukseni toiselle paikkakunnalle. Asiat helpottuivat huomattavasti. Ehkä voin myös mainita, että minulle 2012 on ollut huonon onnen vuosi...Mutta kaikkea ei sovi etukäteen paljastaa.

Onkohan rekkapelolle omaa termiä? Mun pelko alkaa lähennellä jotain aivan uusia sfäärejä. Syyslomalla olin jäädä taas rekan alle. Käännyin tien sivuun, jotta takana hiillostava kuorma-autoyhdistelmä pääsee menemään. Kun yritän takaisin tielle katsoin ensin ettei sivusta tule ketään. Seuraavalla vilkaisulla sieltä tuleekin täysperävaunurekka...Yritän ottaa autolla pakkia, mutta se ei liiku....Paniikki....Monsteri vyöryy aivan läheltä puskuria.
Tänään oli mittari nollassa ja aivan jäätävän huono ajokeli. En uskaltanut ajaa paljon 80 km/h lujempaa, koska tiellä oli sössöä ja vettä. Takana hiillosti taas vanha tuttu vihollinen. Suoralla se vyöryi ohi ja vastaan tuli auto. Rekkamies kylmänrauhallisesti kiihdytteli ohi ja minä jarruttelin, jotta monsteri ehtii edelle ennen vastaantulevaa autoa. Pelkäsin tosissani vastaan tulevan auton kuljettajan hengen puolesta. Jos törmäys olisi sattunut, olisi se ollut minun syyni. Mitäs hidastelin...

Päivän mainpoint on vielä mainitsematta. Tapasin viimein Maxin. Mulla jännitti aivan sairaasti. Kauhuskenaariot päässäni raksuttaen menin kahvilaan ja odotin...ja odotin....kunnes Hän saapui. Sain tapaamisesta enemmän kuin odotin. Hän ei katsonut tympääntyneesti, vaan tuntui olevan oikeasti kiinnostunut mitä minulla oli sanottavaa. Aivan joka asiasta emme olleet samaa mieltä...

Kahden kuukauden tauon jälkeen uskallan tämänkin kaivaa Youtuben syövereistä. Oon edelleen miettiny, että miten voi soittaa näin taidokkaasti sankko päässä. Ainoita kitarabiisejä, joista Max minut aikoinaan sai innostumaan.


Kaikkia pelkoja sitä pitääkin kohdata. Tämän vuodatuksen jälkeen on ehkä aika mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna juhlistaa isipäivää.

~O

Carpe diem ~ Tartu hetkeen

Jälleen vaivumme ikuiseen uneen

Edessä loputon muistojen meri 

Se keinuttaa meitä ajassa

Niinkuin haluaa

Lapsuudesta vanhuuteen ja takaisin

Hetkessä

Ei täällä ole alkua tai loppua

Ei mennyttä tai tulevaa

Kaikki virtaa lävitseni kuin putous 

Ja olen kiitollinen tästä kaikesta 

Mitä mukaani sain 

Elämä tarttui kiinni, heitti kyytiin mukaan

Matkustajan mieli täyttyi kauneudesta

Se muistutti meitä ajasta, jonka saimme

Hulluudesta viisauteen ja takaisin

Hetkessä 

Ei täällä ole alkua tai loppua

Ei mennyttä tai tulevaa 

Kaikki virtaa lävitseni kuin putous 

Ja olen kiitollinen tästä kaikesta 

Mitä mukaani sain

~O

Amor, missä olet?

Ei tarvitse lähteä maailman ääriin, että löytää sillan, joka julistaa ikuista rakkautta. Ehdotin joskus Maxille, että mennään Pariisiin ja kiinnitetään lukko Pont des Arts -sillalle ja heitetään aivain Seineen. Herra ei ajatuksesta innostunut. Tämä silta löytyi matkalla uimahallista kotiin.

Kuka tietää, jos neljä vuotta jättää siltaan yhden lukon lisää...
 
~O

AMK vs. Lukio

Lukiossa opiskeltiin viisi päivää viikossa. Perjantaina kolmen jälkeen oli vapautunut fiilis: Kaksi vapaa päivää...Tosin siihen saattoi kuulua rästiin jääneiden koulutehtävien punnerrusta. Lukiossa olin ansainnut viikonlopun vapaat. Maanantaina sama rumba alkoi alusta. Koulussa opiskeltiin miljoonaa eri asiaa yhtäaikaa. Tietoa pursusi kirjoista, muistiinpanoista ja opettajan suusta. Koskaan en ollut himo pänttääjä. Asiat jäivät mieleen ja oli kivaa olla hyvä koulussa. Välillä tuli huono omatunto kun pärjäsin hyvin, mutta opiskelukavereilla oli suuria ongelmia päästä ruotsin kurssit läpi. Minun kaikki kurssini menivät aina ensimmäisellä läpi(lukuunottamatta viimeistä pitkän matikan kurssia, mutta siitä ei puhuta). Asioiden opiskelu teoriassa otti välillä pannuun, mutta sellaista opiskelu on iän kaiken ollut.

www.wehartit.com

Rakas lukio jäi taakse kun ylioppilastutkintolautakunta hylkäsi kevään kirjoitukset puhelin episodin vuoksi. Järjestin itseni työharjoitteluun. Viisi päivää viikossa kirjoitin juttuja mitä eriskummallisimmista asioista. Päivät venyivät välillä melkoisesti ja olin aivan kuollut, kun töiden jälkeen raahauduin kotiin. Viikonloput olivat enemmän kuin tervetulleita. Mutta nyt.....Kaikki on toisin.

Näistä ajoista on reilu puoli vuotta. Aloitin opinnot kaksi kuukautta sitten ammattikorkeakoulussa. Ajattelin, että tämä on astetta vaativampaa. Olenhan sentään korkeakoulussa, mutta mitä sain: Kolme päivää koulua ja neljän päivän viikonloppu, en ainuttakaan koetta tai oppikirjaa. Opettajat läpättävät samasta aiheesta koko päivän. Täällä ei loisteta hyvällä teorian muistamisella. Asiat pitää osata käytännössä. Tätähän olin odottanut, mutta silti jossain mättää. Alkaa olla ajankäytön ongelmia, kun aina on vapaata. Täällä kaupungissa on tosi vähän vapaa-ajan aktiviteettia. Kuntosalillakaan ei jaksa aivan joka päivä ravata. Missä potenttiaalisia uroksiakaan tapaa, kun ei ole paikkaa jossa käydä. On tietenkin yökerho, mutta eihän aina voi olla kännissä. (poikkeuksena tietenkin tuolijoonas joka vetää opintolainaa kurkusta alas joka keskiviikko, perjantai ja lauantai..mukaanlukien välipäivät)

Enpä olisi uskonut, että valitan kun on liian vähän koulua. Lukiossa neljän päivän viikonloput olisivat olleet tervetulleita. Nyt ei ehdi saada itseään edes käyntiin, kun taas on viikonloppu. Opinnotkin vauhdittuisivat, jos turhaa lusmuilua olisi vähemmän...Minkäs teet. Viimeviikonlopun vieras kuitenkin varoitti, että ensimmäinen vuosi on aika löysäilyä. Nyt kannattaa vielä juhlia kun ehtii. Toisena vuonna alkaa tosi toimet. Ihmettelenpä vaan mitäs tämä ensimmäinen vuosi sitten tehdään.

~O

Back to 80's

Voi taivas ku oon aivan unohtanu että mulla on tällanen päiväkirjajuttu jota pitää päivittää. On ollu niin paljo tekemistä, että ei perässä pysy. Viikonloppu meni kaverin synttäreitä juhlistaessa 80-luvun tyyliin. Olin suorastaan rakastunu mun krepattuihin hiuksiin. Ne oli niin pörheet ja kivat, etten olis laisinkaan niitä halunnu pestä.

Poikien kanssa mulle on käynyt huonosti. Ensin olen ihmisestä kiinnostunut, mutta kun tajuan että vastapuoli on minusta kiinnostunut, nousevat piikit pystyyn ja piiloudun suojamuurin taakse. Eron jälkeinen puolustusreaktio. Juuri nyt en halua yhtään vakavaa suhdetta kenenkään kanssa. Pieni säpinä on kivaa, mutta heti jos menee vakavaksi, niin alkaa pelottaa.
Baarissa tuli kiinalainen mieshenkilö kovin läheistä tuttavuutta tekemään. Hän seisoskeli tiskilla ja katseemme kohtasivat kerran. Hetken kuluttua mies tuli tanssilattialle ja tunsin erittäin epämiellyttävät kädet vyötäröllä. Ensin ajattelin että tanssitaan hetki. Mies alkoi käydä kovin kuumana, joten lähdin karkuun. Tytöt kertoivat että kaveri oli yrittänyt kiinalaista charmiaan muihinkin neitoihin, mutta laihalla tuloksella.
Viikonloppuani sulostutti myös uusi tuttavuus. Kämppiksen entinen kämppis tuli käymään. Hän asui huoneessani ennen minua. Pelkäsin, että jään kovin ulkopuoliseksi, mutta pelko oli turha. Alkukankeuksista kun selvittiin, hyvin tultiin juttuun.

Viikonloppu oli jees, mutta sunnuntaina oli hienoinen kohmelo. Coca-Cola paransi pahan olon. Ensimmäistä kertaa piti yöllä pönttöä halata...Hukkaan meni hamppari ja ranskalaiset...Ei siitä sen enempää...

Kuntosali on vienyt minut mennessään. Tänään sain treeniohjelman toisen osion. Järkytyin kuinka huonossa kunnossa minun hauikset ovat. Hyvä että yhtään liiketta jaksoin niillä kunnolla tehdä. Parasta kuntosalitreenissä on juoksumatto. Jaksan tehdä lihaskuntoliikkeet sen voimalla että tiedän pääseväni niiden jälkeen juoksumatolle.
Huomenna mennään kaverin kanssa salille, zumbaan ja viimeiseksi saunaan. Tuskin maltan odottaa.
Sitten tulee niin ihana olo ja on energiaa tehdä vaikka ja mitä.

~O

Tyyntä myrskyn edellä...

Nyt olen minäkin liittynyt kuntosalieharrastajien jaloon perheeseen. Ainakin siellä oli tänään niiiiin hyvännäkönen muskelimies että voihan slurps. Huomenna ohjaaja tekee mulle ohjelman ja näyttää miten salia käytetään. Tänään tutustuin jo Bodybumpiin. Siellä oli kaikenlaisia painoja ja tappavia lihaskuntojuttuja. Minun ruho ei taida aamulla liikkua sängystä mihinkään. Nyt alkaa jo lihakset jumittaa. Voi tosin niilläkin olla jo aika saada tekemistä. Lihaksia pahempi ongelma on nälkä...Voisin vetää vaikka kolme annosta kebabia.

Olipa mukava palata takasin opiskelijaelämään, vaikka kuntosalikortti oli porvareiden hinnoissa. Tekeminen on mulle parasta terapiaa. Loma alkoi jo käydä kovin pitkäksi, mutta kävin taas läpi kaikki ikävät tuntemukset. Tulin lopputulokseen: En voi jatkaa eteenpäin ennen kuin olen saanut Maxin kanssa selvitettyä lopullisesti välit naamakkain. Se ei tule olemaan helppoa, mutta ainakin herra tähän suostui.

En ole vielä nähnyt paikallisia kavereita. Pitää niillekin soitella, että saadaan vaihtaa lomajuorut. Tänään menin kouluun taas aivan liian aikaisin. En muistanut, että tunti alkaa vasta kympiltä. Enkä aamulla saanut aikaiseksi väkertää loppuun pc/mac -kurssin palautustehtäviä. Huomenna on viimeinen mahdollisuus. Nyt koulussa alkoi valaisun perusteet. Pitää kahlata kaikki tylsät läpi ennen kuin pääsee itse asiaan käsiksi. Opettaja tuntui sentään siedettävämmältä kuin valokuvauksessa. Ehkä hän saa minulle jotain opetettuakin. Kun aamulla oli kerrankin aikaa niin meikkasin ja näin vähän vaivaa ulkomuodon eteen. Vihdoinkin sain laittaa uudet kengät jalkaan. Niistä tulikin kunnioitettavat rakot.

Nyt on levollinen ja rauhallinen olo. Tuskin tätä kauan kestää. Voi johtua bumppauksen tuottamista endorfiineista. Tänään oli parasta ku ei tarvinnu käydä ruokakaupassa.

~O

Tunnustuksien aika

Ensimmäinen ilmoitusasia: Valokuvauskurssi on hyväksytysti suoritettu. Koulukaveri suostui kuvattavaksi ja sain kuvia, joissa silmät ovat skarpit ja kamera oikein säädetty.

Syysloma alkaa kääntyä ehtooseen. Olen ollut menossa ja nyt sanoin itselleni, että on aika pysähtyä. Aioin huomenna lähteä uudelle leirille, mutta luulen, ettei minusta nyt ole uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Olin viime viikonloppunakin leirillä. Siellä oli muutama pariskunta, jotka eivät näyttäneet tajuavan, ettei julkinen kuhertelu ole ympäröivien ihmisten mielestä kovin suotavaa. Tiedän, en voi päättää koko maailmalle, että nyt kaikki ovat sinkkuja siihen asti kunnes minä saan kumppanin. On vain kestettävä katsoa muiden onnea.

 Ehkä olen nyt jonkinlaisessa risteyksessä. Koti ei tunnu kodilta, sillä täällä ei ole juurikaan mitään henkilökohtaisia tavaroitani. Kaikki vanha on vanhaa, eikä sitä saa enää takaisin. On mentävä eteenpäin. Nyt ymmärrän miten elämäni oli rakentunut yhden ihmisen ympärille, vaikka olin sitä viimeiseen asti yrittänyt välttää...

Odotan jo paluuta takaisin opiskelijaboxiin. Siellä on oma sänky ja tavarat. Koulukin kai menee omalla painollaan. Ylioppilaslakista ei julkisesti vielä puhuta. Puskaradio välittää kuitenkin viestejä, että itsenäisyyspäivänä olisi vuosisadan bileet. Niitä odotellessa :)

~O

Ensilumi

Kylmä lokakuu

Pureva tuuli lehdet lakaisee

Musta maa kaiken valon itselleen varastaa

Valoaan ei muille jaa

Valkea hiutale putoaa, sitten toinen.

Kova maa pehmoisen peiton saa.

Ensilumi, kaunis, mutta niin heikko.

Päivä uusi, melkein kuin peikko, lumen sulattaa.

Ei ensirakkauskaan pysy, ei rakenna majaa.

Se tulee ja menee, miten sitä huvittaa.

Mielen hetkeksi täyttää,
 Muisto ei lämmitä, sielu kylmäksi jää.

rinnassa sydän kololta näyttää.

Voi huutaa perään, mutta ensilumi ei palaa.

Tilalle sataa uusi kerros. Tulee pakkanen routa  ja jää

Pakkanen tekee talvesta pysyvää.

~O

Hyvää päivää mr. Collins

Tänään oli koulussa ensimmäinen aika hauska päivä. Päästiin kuvaamaan studioon oikeilla valoilla ja laitteilla. Kuvasimme myös oikeita ihmisiä. Ei ainoastaan kuvassa olevaa herra Collinsia.

Oon aivan kusessa tuon valokuvauskurssin kanssa. Otin viikonloppuna kuvia pikkuveljestä. Malli oli oikein onnistunut, mutta vika oli kuvaajassa. Jostain syystä puolet kuvista ovat hirveän sumeita. Voin kuulla päässäni opettajan toteavan: "Näissä sun kuvissa silmät on epäskarpit ja tausta menee blurriksi. Kyllä sun täytyy vielä harjoitella". Sovin kaverin kanssa huomiseksi kuvaussession. Jos sais pari hyvää kuvaa opettajalle.

Maailma on luotu aamuvirkuille ihmisille. Yökukkujille, kuten minulle se tuottaa välillä päänvaivaa. Käyn edelleen aamuisin suurta kamppailua heräämisen kanssa. Taas pitää vaihtaa herätysääntä puhelimesta, koska en enää siihen herää. Paha tapani on torkuttaminen. En millään jaksa nousta heti sängystä ylös. Pitäisi opetella heräämisen jalo taito, niin saisi aamuisin nukkua pidempään. Illalla nukkumaanmeno venähtää usein yli kahdentoista. Lukion aikana menin kiltisti yhdeltätoista nukkumaan. Tämä ammattikorkeakoulu on pistänyt pakan sekaisin tai jotain. Ihan tylsää mennä aikaisin nukkumaan.

Toisaalta jos koulu alkaisi myöhemmin, kestäisi se myös pidempään. Kun herää aikaisin, ehtii tehdä päivän aikana huomattavasti enemmän. Tosin, jos minulla ei ole mihinkään menoa, en saa herättyä aikaisin. Herääminen ilman herätyskelloa nannaa.

Vielä kaksi päivää syyslomaan. Kivaa päästä viikoks pois näistä kuvioista. Äiti ehdotti kuntosalikorttia. Kaverini minua jo sinne houkutteli. Jos siellä olis pari komeaa urosta ;)

~O

Syksy on ja kesä on pois...

Syksy...Sataa...Pimenee...V*tuttaa...

Viikonlopun jälkeen en ole saanut itseäni lainkaan käyntiin. Aamuisin en edes herää herätykseen ensimmäisellä enkä vielä toisellakaan kerralla. Koulussa väsyttää...koulun jälkeen väsyttää...Tuntuu, että kesän jälkeen syksy on mahalasku arkeen. Kaikki hauska on poissa ja elämä alkaa harmaantua.

Eilen oli zumbaa ja sen jälkeen aivan jäätävä nälkä. Juuri kun sain ihanan ruoan eteeni tapahtui jotain peruuttamatonta..Maito kaatui....

Rakas Harry Potterini sai kovan kolauksen. Suurella hartaudella sitä illan kuivattelin. Siinä menivät myös viimeiset maidot. Opintotuki tulee huomenna. Vuokranmaksupäivä on huomenna. Rahat alkavat olla aika lopussa, eikä kela tilannetta hirveästi helpota. Kuka pystyy elämään viidellä eurolla päivässä? Hassua että opiskelijat, yhteiskunnan toivot, ovat köyhyysrajan alapuolella. Kun olin työttömänä, elin melkoisen leveästi tähän verrattuna. Hmm, missä vika? Täytyy kyllä myöntää, ettei uusien kenkien ja kihartimen ostaminen ainakaan ole edistänyt taloudellista hyvinvointia. Välillä on kiva olla hyvälläkin tuulella, eikä vatvoa montako euroa on vielä jäljellä.

Synkässä syksyssä on yksi valopisara: Kämppiksella on KAIKKI Serranon perheen tuotantokaudet. Niihin on hyvä hautautua ja unohtaa julma maailma.



~O

Meni mahottomhin

"Aattele nyt, se jätkä ei edes kadu ja sie vihaat sitä, eikä se edes välitä"

Juttelin pitkälle yöhön asti yhden ihanan ystävän kanssa. Hän sai minut tajuamaan, ettei tää vihaaminenkaan mitään auta. Ystävä neuvoi: Sure surusi, niin pääset yli. Vihaaminen vaan kuluttaa. Nyt olen päättänyt: Vihat on vihattu. Surua vielä surematta, mutta elämä jatkuu.

Soitin Maxille että maksaa mulle velkansa takasin. Taustalla kuulu tytön ääni, joka sanoi: "...vois vähempää kiinnostaa..." Taas tuli vähän paha olo. Herra sanoi taas, että joojoomaksansittenjoskus... Maksais sen velkansa, että vois jättää asian lopullisesti taakse. Periaatteesta haluan rahani takasin. Vaati suurta luonteenlujuutta olla Maxille kylmän asiallinen.

Tässä kohtaa äiti varmaan toteaa, että nyt on menny mahottomiin. Varmaan onkin. Ostin viimein oman kihartimen. Sitten piti ostaa lämpösuoja ja eyeliner. Toistaiseksi oon tuolla eyelinerilla saanu vaan suttua aikaseks. Vielä joskus opin tekemään hienot rajaukset silmiin. Ollaan kämppiksen kanssa täristy koko päivä, kun täällä on ihan s*atanan kylmä. Ikävä isin lämmittämää uunia <3 br="br">

~O

31 päivää

Hassua miten paljon yhdessä kuukaudessa voi tapahtua. Selasin kalenteria taaksepäin. Tasan kuukausi sitten olin töissä paikallislehdessä. Olin yötä Maxin luona ja hän vei minut aamulla töihin. En olisi arvannut, että se yö oli viimeinen. Kuukauden päästä paikallani on joku toinen ja itse olen niin vihainen, että halkean. On helpompi vihata kuin ikävöidä.
Tuntuu, että kaikesta on ikuisuus. Lyhyessä ajassa olen rakentanut vanhan tilalle aivan uuden elämän. En olisi itsekään uskonut, että kotiutuminen tapahtuu näin nopeasti.
Olihan silti hyvätkin hetket. Olen onnellinen, että keväällä päätin muuttaa omilleni. Elää ne hetket siellä Maxin ja muiden kanssa. Olla nuori ja kokeilla omia siipiä. Niitä hetkiä en saa takaisin, mutta onneksi elin ja koin ne, enkä ajatellut sitten kun sitä ja tätä...

Äiti osti aikoinaan synttärilahjaksi Ajatusten vuosi -kirjan. Kirjaan on koottu lähinnä viisaiden miesten lauseita. Luin kirjaa uudestaan ajatuksen kanssa. Löysin hienoja elämänviisauksia, joita en ennen ole edes ymmärtänyt.

Käytä päiväsi hyvin,

sillä se ei tule koskaan enää

takaisin

~Axel Fredeholm, Ajatusten vuosi

~O

Mustavalkoista elämää

Ehkä olen hieman neiti. Tuskan iskiessä lohdutan itseäni shoppailulla. Näitä saappaita olen cittarissa käyny kuolaamassa ainakin pari viikkoa. Onneksi ostin ne vasta tänään, koska ne olivat 40% alennuksessa. Tosin olisin ne oikealla hinnallakin ostanut. Alennuksesta tuli vain parempi mieli minulle ja kukkarolle.

Meille on tällä viikolla opetettu kaikki tarvittava tieto väreistä. On pääväri, vastaväri ja väliväri. Tästä esimerkkinä musta, valkoinen ja harmaa. Tuoli voi olla musta tai valkoinen. Jos ei osaa päättää, voi tuolin maalata harmaaksi.

Abstrakti tarkoittaa asioita, joita ei voi laskea tai ottaa käteen. Esimerkiksi ainesanat rakkaus ja musiikki. Musiikkikappaleita voi kyllä laskea, mutta musiikki asiana ei ole laskettavissa.
Abstrakteilla asioilla on myös värejä. Musta, valkoinen ja harmaa voidaan lukea myös kyllä, ei ja ehkä.
Päätösten pitäisi olla joko mustaa tai valkoista. Ehkä on vain raivostuttava. Itse olen maailman huonoin päättämään. Olen mieluummin harmaalla alueella ja sanon ehkä. Kaksi  viikkoa meni päättää, että haluan yllä olevat kengät.

Parisuhteen päättämisessäkin on omat sävynsä. Eräät pariskunnat turvautuvat harmaaseen eli pitävät tauon. Mikäli suhteessä on ongelmia, harmaa ei ratkaise niitä. Täytyy, joko lopettaa suhde, tai tehdä töitä sen eteen.
Tauko ei paljon ongelmia ratkaise. Omassa erossa olisin säästynyt suurimmalta surulta, jos olisimme kerralla päättäneet suhteen, eikä käytetty aikaa turhaan jahkailuun.

Ryyppäämisen mustavalkoisuus selvisi keskiviikkona. Päätin, että menen bileisiin selvinpäin. Se oli harmaa ja huono päätös. Ei siellä ollut yhtään hauskaa, kun muut olivat tuhannen päissään ja ohjelma sietämätön selväpäiselle. Bileisiin mennään, joko päissään tai ei ollenkaan.

Suurin päätös, jonka olen hiljattain tehnyt, on ammatinvalinta. Harmaalla alueella oleminen oli hermoja raastavaa. En oikeasti tiennyt, mitä haluan työkseni tehdä. Olen aina tiennyt, että pidän kirjoittamisesta ja unelmoinut toimittajan ammatista. En ajatellut, että unelmasta tulisi vielä totta. Kun päätös oli tehty, tuntui helpommalta hengittää.

Tästä lähtien suosin vain mustaa ja valkoista. Harmaa on kielletty!

~O

2x365+3x30+3x7+2>3x7

Meidän keittiö on todettu erittäin epäkäytännölliseksi, pieneksi ja mitä kaikkea. Eilen kaiken huipuks hanasta alkoi tulla ruskeaa vettä. Tulos on havaittavissa, eikä siinä ole kuin yhden päivän tiskit. Kuva tärähtänyt, mutta tunnelma välittyy.

Olen löytäny itsestäni taas aivan uuden puolen: osaan olla ilkeä. Mie oon pitäny itseäni kilttinä ja rauhallisena. En koskaan sano kenellekään tarkoituksella pahasti. Eilen paloivat päreet. Ikinä en ole kenellekään sanonu niin ilkeästi kuin Maxille. Suruaika on ohi. Nyt alkoi viha-aika. Mitä kertoo ihmisestä, jos kolme viikkoa eron jälkeen alkaa seurustella 16-vuotiaan kanssa?

Nyt tiedän miltä tuntuu vihata. Tiedän miltä tuntuu, kun haluaa loukata toista mahdollisimman pahoilla sanoilla. Haluaa satuttaa toista kipeästi ja syvälle.
 Max ei tuntunu kertakaikkiaan tajuavan että kun on toisen kanssa yhdessä 2 vuotta, 3 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää, niin kolme viikkoa ei ole tarpeeksi aikaa unohtaa. Lukion ihmisetkin olivat ojentaneet. Ei voi ymmärtää, mitä sen ihmisen järjestelmässä oikein tapahtuu. Tai sit siellä vilkkuu suuri ja punainen ERROR.

Tänään oli ruotsin yo...Kokeesta ei ole mitään sanottavaa. Ei jääny puhelin taskuun. Suoritus hyväksytty.

ARGH!

~O

Elämän ensimmäinen viuhahdus

Ei minun päivä eilen loppujenlopuks niin huono ollutkaan. Koneelta nousin ja lähdin kauppaan. Alaovella oli kolme nuorta miestä pyyhkeet päällä ja oletettavasti pienissä sienissä. Katsoin, että kaksi heistä kohensi pyyhettään ja kietoi sen paremmin ympärilleen. Kiitin onneani, että he olivat minuun selin....Sitten astuin ovesta ulos...Mitä näinkään....Täysin alastoman miehen edestä päin. Asia ei tietenkaan ole aivan uusi, mutta kukapa olettaa, että sellaisia kotitalon rapussa näkee.
Ismoa siteeratakseni: "Minä kun luulin, ettei mua sais tänään hymyilemään millään"

~O

Missä olet Nukkumatti????

Mie en enää kohta ala. Väsyttää koko ajan, aina ja kaikkialla, mutta sitte kun pitäis nukkua, päässä vaan surisee epämääräistä mössöä. Sit unen saanti venyy puoleen yöhön. Tänään en jaksanu edes sängystä nousta ja myöhästyin koulusta kunnioitettavat puolituntia.
Jätin aamupalankin välistä, etten myöhästyisi niin pahasti. Kun saavun paikalle, kaverit kertoo, että ope käski lähtiä kahville, kun luokkatila olikin varattu. Opetus alkoikin vasta 10. Kyllä mulla kyrsi, kun kauhee nälkä ja tajuan, että olisin loistavasti ehtiny aamupalan syödä.
Päivä ei paljoakaan parantunut, kun koulussa oli ruokana riisipuuroa. Ruokaa, jota syön vain ja ainoastaan jouluaattona. Riisipuuro oli vika tikki. Meinasin saada kohtauksen, kun tajusin, etten ole syöny koko päivänä mitään ja sit maha pitäis täyttää pahimmalla mahdollisella ruoalla. Kipitimme sitten lähimpään ravintolaan ja tilattiin kebabit. Sitten oli hyvä mieli :)

Eilenki alko niin ottaa päästä, kun kämppis oli heittäny ROSKIIN minun kinkkukiusaukset....En sille uskaltanu raivota, mutta kyllä se kaiveli. Tänään piti sit syödä ranskalaisia ja nakkeja. Kämppis oli luullut, että sen kiusaukset olivat olleet pakastimessa toukokuusta asti. Pitää vissiin nimikoida omat ruoat, ettei taas tuu tällaisia kämmejä.

Voi tsiisus tuota koulun käyntiäki. Mie haluan TOIMITTAJAKSI! Tänään opiskeltiin kuinka keltaisesta ja sinisestä tulee vihreää. Sehän opetettiin jo ala-asteella...Voi murrrr! Sitte ku kokoajan väsyttää, eikä asia kiinnosta, yritäppä siinä pysyä tarkkaavaisena. Edelliset runoväkerrykset ovat eilisen sommittelutunnin saldoa... Saipahan vähemmäksi mössöä päästä. Ensin opettaja selitti meille taidekuvien avulla sommittelusta. Sitten katsottiin lehtivalokuvia ja sieltä olis pitäny löytää samoja sääntöjä. Vaikea uskoa, että valokuvaaja on ajatellut kultaista leikkausta tai voimalinjoja kuvaa ottaessaan...Ettämie vihaan luento-opetusta!

Tänään on oikeat Opiskelijabileet...Meille on järjestetty kilpailu ja paras joukkue palkitaan. Mukaan kuuluu luonnollisesti kilisevät pullot ja kostea meininki. Mulla ei pätkääkään huvita ryypätä, mutta jos sieltä sais edes vähän paremman fiiliksen...Pitää vissiin alkaa valmistautua...

~O

Tuska

Ensin on ystävyys, se leimahtaa rakkaudeksi

Rakkaus sammuu...

...Paluuta ystävyyteen ei enää ole..

Mitä jäljelle jää?

Tuska

 Tuska ei hellitä, ei päästä irti.

Tuska valtaa mielen.

Se ei laimene, se ruokkii itseään.

Tuskaa ei pääse pakoon

 Tuska on henkilökohtainen

Se on ikiomasi

http://freewallpapersfordesktopdownload.blogspot.fi

~O

Tyhjä minä

Paperi on tyhjä. Missä ovat kirjaimet, missä sanat?

Huone on tyhjä. Missä ovat ihmiset, missä äänet?

Sydämeni on tyhjä. Missä on rakkaus, missä nauru?

Kyyneleet ovat menneet, jäljellä vain tyhjyys.

Millä täytän aukon rinnassani?

Miten voisin olla taas ehjä?

  
~O

Kalakeitto tuli vanhaksi!

 

 (Tästä sain jopa hyvää palautetta muilta kurssilaisilta)

 (Tää oli sit ihan kauhee vääntää kuvanmuokkausohjelmassa julkaisukuntoon)

Valokuvauskurssin ensimmäisiä aikaan saannoksia. Opettaja kommentoi että nää on aika maitomaisia. Teen niille käsittelyssä varmaan jotain outoa, tai sitten maito vain miellyttää silmääni. Kuka tietää...

Tein tänään kalakeittoa ja sille tapahtui jotain aivan kamalaa, koska se näytti aivan harmaalta. Tuli ikävä äitiä ja pippurisoppaa. Tämän jälkeen en enää valita pippureista. Kalakeitto on vaikee ruoka. Kaikki kunnia sen osaajille.

Ollaan kämppiksen kanssa huomattu, että meän keittiö on aivan surkean pieni kahdelle. Ei siellä voi tehdä yhtäaikaa ruokaa kun koko ajan törmäillään toisiimme.

Englantimörkökin selätettiin tänään ja toivotaan, että ainakin se abrobatur tulee takasin. Siellä kysyttiin muuten introverttikin. Jos en olis tehny luonneanalyysiä olisi tämäkin ollut mysteeri. Ainaki tuli 2 pistettä kokeesta xD.

~O

Ystävyys muuttuu usein rakkaudeksi,

rakkaus ei milloinkaan ystävyydeksi

~Lordi Byron

Ajatusten vuosi

~O

Se on loppu nyt!

 Tämä tahditti eilisen illan niin jatkoilla kuin baarissa
Kävin muka lenkillä, mutta on niin epäterveellisesti eletty, että olin aivan tukossa. Eiliset keilailut menivät taas sitä tavallista rataa. Jatkoille ja tanssilattialle...

Olen erittäin sosiaalinen persoona. Yksin kotona istuminen on maailman ahdistavinta. Jos jossain jotain tapahtuu, olen siellä viivana. Nyt olen huomannut, ettei se enää toimi. Täytyy opetella sanomaan ei. Huomasin, että olen juonu viimeisen kolmen viikon aikana enemmän kuin sitä edeltäneen puolen vuoden aikana. Se alkaa pikku hiljaa tuntua. Nukkuminen on jäänyt vähemmälle, eikä enää oikein mitään jaksa tehdä. Ehkä parisuhdedraamalla on osuutta as
iaan. Kun pitää itsensä kiireisenä, ei tarvitse kohdata ikäviä ajatuksia oman pään sisällä. Se on loppu nyt! Tässä menee raja. Jokatoinen päivä ei voi ryypätä.


Tänään paikalliset kaverit pyysivät alkoholittomiin illan istujaisiin. Mulle tuli huono-omatunto, kun täytyi heille sanoa, etten yksinkertaisesti jaksa. Täytyy minunkin viikossa yksi yö nukkua. Viime yönäkin unet jäivät alle kuuden tunnin. Koko päivä on mennyt iltaa odotellessa. Huonekin alkaa taas uhkaavasti räjähtää.

Ensimmäisenä iltana juttelin kämppikseni kanssa. Hän ilmoitti, että tv-lupatarkastajia ei päästetä sisälle. Tänään ovisummeri soi yhtäkkiä. Siellä saattoi aivan hyvin olla tämä jokaisen opiskelijan vihollinen. Ilmeisesti sitä ei kukaan muukaan päästänyt sisälle, koska ovikello pysyi hiljaisena.
Täällä opiskelijaboxissa on paljon viihtyisämpää kun ei tarvitse olla jatkuvasti yksin. Jos haluttaa omaa rauhaa, vetää oven hetkeksi kiinni. Avaimistakaan ei tarvitse kantaa yhtä suurta huolta, koska ainakin toinen saa oven auki. Muutenkin olo on paljon turvallisempi kuin yksin asuessa.

Pohjakosketuksista huolimatta voin sanoa, että vuoristoradan vaunu hilautuu kovalla vauhdilla ylös päin. Maailma näyttää valoisammalta kuin pitkään aikaan. Tämä on kai kuuluisaa villiä nuoruutta, jonka voi elää vain kerran. Tulee vaunu sieltä vielä kovemmalla vauhdilla alas ja heikompaa alkaa hirvittää. Mutta se on sen ajan murhe.
 
~O

Tähän yleensä kirjotetaan otsikko, muttako oon miettiny niitä koko päivän niin nyt ei pysty

Joo, että silleen ja tälleen ja mitäs kaikkea jännää sitä onkaan tapahtunu. Ajatusoksennan, kun en osaa nyt yhtään mitään jäsennellä. Oon aivan kuutamolla. Olin kuusi tuntia tekstitaidon kokeessa. Aika meni silleen että ziuh ja kello oli jotain 14 ja sain tehtyä kolme tekstitaidon vastausta. En oo iha varma mitä niissä lukee. Ainaki kirjotin tosi monta kertaa Mikael Granlund ja Antero Mertaranta.

Joo....Tuota meillä kai olis jotku keila sessiot tuossa viidelta viestinnän porukan kanssa. Pitäis saada ittensä siihen koottua. Kämppis ilmestyi eilen ihan yhtäkkiä. Odotin häntä vasta viikonloppuna. Ensin vähän katottiin toisiamme kummissaan eikä kumpikaan uskaltanu toiselle puhua. Hän tuli pikkuveljensä kanssa ja mie jo hetken luulin, että sillä on joku mies mukana ja ne lääppii koko viikonlopun täällä. En olis kestäny Max-episodin jälkeen sellasta sarjaa. Tänään jo tullaan tosi hyvin juttuun. Onneksi! Ehdin luoda jo kaikenlaisia kauhuskenaarioita.

Keskiviikko meni kunnon opiskelijan tapaan kosteasti. Käytiin yökerhossa, mutta mie sieltä ekana pois lähdin. En vaan jaksanu. Max on alkanu kummittelemaan tuolla takaraivossa. En enää päivisin sitä hirveästi ajattele, mutta yöllä se tunkee uniin. Tosi ahistavaa. Jään ekaa viikonloppua opiskelukaupunkiin. Lauantaina ei olla menossa juhlimaan, mutta jostain bilistelystä nuo tytöt puhuivat. Rovaniemellä tämä tunnetaan huruajeluna.

Oon kirjottanu niin asiatekstiä, että nyt tulee iha hajanaista juttua. Kohta pitäis lähtee ja tuolla tulee vettä kuin siitä esterin ahterista. Väsyttää ihan tolkuttomasti. Oon niin onnellinen, että ne minun vastaukset ovat arviointikelpoisia, enkä ees mittään mokannu. Englannin kuuntelussa sain väärät paperit ja se oliki sitte aivan liian jännää. Ei menny aivan nappiin se kuuntelu. Maanantaina kattoa miten kirjalliset menee. Jos sieltä se A tulis, että saapi valkosen lätsän. Anteeksi äiti, ettei mulla nyt tän kummosemmat tavoitteet oo. Lukion reksi kyllä jottain puhu, että saisinko vähän hyvitystä, kun oikeiden papereiden puuttuminen vaikutti minun koesuoritukseen. Se olis aika bueno.

Takoi koko kuustuntisen päässä:


Kiitti ja mangomoi! Helpotti, eikä enää okseta

~O

Vuoristoradalla

Selvisin ehjin nahoin isosta lauantaista. Ei vaan ikinä ole aamulla ollu sellaista olotilaa kuin oli tänään. Meni aivan överiksi, mutta sentään muistan koko illan. Aloiteltiin tyttöjen kanssa mun luona ja siirryttiin paikalliseen yökerhoon. Mulla oli Pisang Ambon -likööriä, jota lantrataan maidolla. Se oli aika hassua, kun aluksi ei tuntunu yhtään ja vasta yökerhossa alkoivat jalat pettää. Toivottavasti en pahasti pilannu muitten iltaa, kun joutuivat minusta huolehtimaan.

Viikon olen opetellut sinkkuelämää. Ei tähän aivan heti totu. Mielialat menevät vuoristorataa. Välillä on olo, että kyllä tää tästä, mutta sitten tulee pohjakosketuksia. Tänään olen ollut taas aika pohjalla. Mulla on niin ikävä, ettei tää varmaan ikinä helpota.
Rovaniemellä juttelin seurakunnan nuorisotyöntekijän kanssa eräässä nuorten paikassa. Häneltä sain voimaa ja neuvoja jatkaa eteenpäin ja uskoa, että elämä vielä voittaa. Nyt täytyy antaa itselle aikaa surra.
Max kävi perjantaina hakemassa miljoonat hammasharjansa ja vaatteensa. En usko, että hän uskaltaa harjoja  käyttää, kun uhkasin, että uitan ne vessanpöntössä. En ole uittanut, vaikka sepäs olisi ollut hupaisaa. Tilanne oli aivan outo. Rakas ihminen, jonka lähellä on saanut olla, on yhtäkkiä aivan kylmä ja etäinen. Hän viipyi puoli tuntia, kunnes tajusi, etten mie pysty olemaan sen kanssa luontevasti.

Nukuin päikkäreitä ja näin unta, että Max tuli käymään täällä. Se kertoi, että on ihastunu yhteen nuorempaan tyttöön. Aikoivat oikein seurustella. Sitten kun heräsin, tuntui taas tosi pahalta.
Nolottaa, kun menin eilen vuodattamaan koko surkean elämäni yhdelle viestinnänryhmän pojalle. Alamme opiskella ensiviikolla yhdessä valokuvausta. Hän oli aika jurrissa, että toivottavasti ei muista puoltakaan mitä kerroin.

Tänään olen vaan surru, koomannu, kaveritkin kävivät. Siivoaminen ja pyykkäys on jäänyt. Ei vaan jaksa. Huomenna englannin kuuntelu, enkä ole muistanut ilmoittaa valokuvauksen opettajalle asiasta.

~O

Sateenkaariunia

 Nyt se on tehty: kaapeli on hankittu. Kuvia kehiin. Ensin ajattelin esitellä huoneen, jossa tällä hetkellä asustan.

Käytössäni on 26 neliötä. Muut tilat ovat aika pienet, mutta itse huone melkoisen kookas. Tänään yritin siivota, mutta yritys kariutui, kun imurista katkesi putki. Lähdin kauppaan kysymään saisinko uuden putken, mutta kun pyörän kumit olivat tyhjentyneet. Ei päästy kauppaan.

Käytiin tyttöjen kanssa eilen karkkikaupassa. Ostin karkkia kohtuudella. Muut ahtoivat pussinsa melkein täyteen ja kärsivät tunnon tuskia, kun säkki maksoi niin valtavasti.

Koko viikon on koulussa pidetty luentoja milloin mistäkin aiheesta. Eilen puhuttiin dokumenttielokuvista. Katsottiin myös aika vanhoja dokkareita. Huomatkaa kommentti muistiinpanoissa: "Tekstit vois laittaa ylös, ettei pitkien päät ole edessä". Oli todella ärsyttävää katsoa venäläistä dokkaria, jossa on englanniksi tekstit ja auditorion kahdella alemmalla rivillä istuu pitkiä poikia.
Tänään meidät jaettiin kahteen ryhmään. Päädyin opiskelemaan valokuvausta koko syksyksi, kun toinen puolisko porukkaa pääsee journalismiin käsiksi. Plääh! En ole eläissäni käyttänyt järjestelmäkameraa. Ensiviikolla sen hallintaa opetetaan englanniksi. Ehkä opin taitavammaksi kuvaajaksi. Nämä ovat jo kännykkälaadun takia aika ala-arvoisia.

Tänään illalla iski ahdistus ja oli pakko lähteä pihalle. Siellä satoi kaatamalla vettä. Kastuminen ei haitannut. Se tuntui terapeuttiselta. Kävelyn jälkeen muistin, että tänään on yleinen saunavuoro. Saunassa istui myös muutama naapuri, mutta yrityksistä huolimatta eivät he paljoa pukahtaneet.

Lenkillä bongasin myös upean sateenkaaren. Olisin vaikka voinut lähteä etsimään aarretta sen toisesta päästä. Kaari oli niin iso, ettei se mahtunut kokonaan kuvaan.
Monen yön pätkäunet alkavat painaa. Täytyy yrittää ajoissa nukkumaan. Pikkulauantai on tänään. Opiskelijakommuunissa viina virtaa vinhemmin kuin itse lauantaina. Minä nukun kaiken sen ohi. Isoa lauantaita odotellessa.

~O

Kaikella rakkaudella

Mulla oli tosiaan lista kaikesta mitä halusin kirjoittaa. Nyt poimin ensimmäisen aiheen: Läheiset ihmiset
Mie voin sanoa, että kävi aivan sairaan hyvä tuuri kavereiden suhteen. Parempia kavereita en olis voinu täältä vieraasta kaupungista saada. Ollaan tunnettu viikko, mutta tuntuu, että olis kauemminki yhessä oltu.

Tänään löysin itseni leikkikentältä, hampurilaisbaarista ja jalkapalloharkoista. Oli ihana piristysruiske häröillä leikkikentällä ilman estoja tai jännityksiä. Aion hankkia puhelimeen siirtokaapelin. Nyt olisi tullut mahtavia kuvia. Makeat naurut ainakin sain. Elän taas muutaman vuoden kauemmin. Katriina valmentaa jalkapallojoukkuetta. Sillä välin, kun hän karjui teinejä juoksemaan, minä juttelin Sonjan ja tämän kaksoissiskon Marian kanssa. Vuodatin kaiken tuskan heille. Tuntui helpottavalta puhua, eikä vain miettiä kaikkea oman pään sisällä.

Toiset ihmiset ovat mulle valtavan tärkeitä. Pidän ystävistäni kiinni vaikka väkisin. Vaikka Max hylkäsi minut, on minulla ihmisiä tukemassa. Nyt ymmärrän, kun taotaan päähän, että täytyy olla ystäviä parisuhteen ulkopuolella. Tässä tilanteessa osaan arvostaa ystäviäni aivan eri tavalla. Ilman heitä olisin niin liemessä.
Äiti on ollut ihana, kun se on huolehtinut. Joka päivä soittanut ainakin kahdesti. Rakastan perhettäni. Koti on paikka, jonne voi tulla iloisena taikka surullisena. Vastassa on aina ihmisiä, jotka välittävät.

Minulla on aika vähän ystäviä, mutta ne ovat harvoja ja valittuja. Erään olen tuntenut siitä lähtien kun muutin 10 vuotta sitten Rovaniemelle. Ensimmäisenä päivänä muuton jälkeen potkulautailin hänen talonsa ohi. Hän tuli juttelemaan. Siitä lähtien olemme olleet ystäviä. Hän on minulle tärkeä ja tuli ensimmäisenä lohduttamaan, kun kuuli suruviestin. Toivon, että pysymme ystävinä, vaikka en asu enää aivan naapurissa.
Toisen hyvän ystäväni tapasin lukiossa. Hän sai kaksoset ja jäi aika pian lukion alkamisen jälkeen pois. Kaikesta huolimatta olemme pysyneet yhteydessä.
Serkkuni asuu kauempana, ja näemme lähinnä lomilla. Hänet olen tuntenut aina. Olemme kovin erilaisia, mutta kuitenkin samanlaisia. Olemmehan sentään sukua. Välillä kukaan muu ei ymmärrä tytärtä, jonka äidillä on viidenkympin villitys.

Kaikkia ystävyyssuhteita en ole onnistunut säilyttämään, vaikka kuinka olisin halunnut. Ehkä aika on vain mennyt eteenpäin ja olemme kasvaneet erilleen.
Oma sarjansa on seurakunnan kaverit. Nuorten illoissa ja kahvila Katutasolla vallitsee aina mukava tunnelma ja siellä on tosi hyvä porukkahenki. Ei siellä aina paasata Jumalasta. Läpät voivat välillä heikompia hirvittää. Olen saanut paljon myöskin poikapuolisia kavereita. Poikien kanssa on rentoa hengailla, mutta he eivät ole sellaisia, joille voisin kaiken vuodattaa.
Jos joku jaksoi lukea tänne asti, onnittelen. Voi olla kovin puisevaa lukea pitkää tekstiä. Kaikki jotka itsensä tunnistivat ja muutkin kaverit: Haluan sanoa, että ootte rakkaita ja tärkeintä mitä mulla on.

<3:llä O

Särkynyt sydän

Reilu kaksi vuotta sitten löysin ensirakkauteni. Yhdessä koimme elämän ilot ja surut. Tänään hän sanoi, ettei enää tiedä haluaako jatkaa kanssani. Erosimme erittäin ristiriitaisesti. Aluksi en edes tiennyt että erosimme. Nyt mietin halusiko hän edes erota, vai mitä hän sanoillaan tarkoitti.

Minusta tuntuu, että joku on kuollut. Maailmanloppu tuli tähän paikkaan. Olen itkenyt koko illan. Enää ei itketä. Jäljellä on tyhjyys ja ikävä. Ihminen, jota rakastin on poissa, eikä mikään palaa ennalleen.

Mulla oli synttärit viikonloppuna. Ensin tulin perjantaina kipeäksi. Sitten Max tuli eilen ja oli vähän aikaa kuin mitään ei olisi hätänä. Vasta lähtiessään ilmoitti miten on asian laita. Siitä on tasan 12 tuntia. Tuntuu ikuisuudelta. En saa unta, en pysy paikallaan. Kaikki vaan pyörii mössönä päässä. Muistot vyöryvät mieleen. Tajuan vain, etten saa niitä hetkiä enää takaisin.
Miksi pitää kärsiä tämä tuska? Eikö voisi vain painaa Delete-nappia ja jatkaa elämää.
Menetin ystävän, jolle olin paljastanut synkimmätkin salaisuuteni. Mietin, mitä hän nyt ajattelee minusta. Onko hän tyytyväinen ratkaisuun. Minä en ole. Ei tietenkään olisi ollut järkevää väkisinkään olla yhdessä. Kahden vuoden aikana olemme selvinneet kaikenlaisista draamoista. Hänelle ei tunnu olevan merkitystä, että kaikki valuu hukkaan, unohdukseen.

Kuvaa tämän hetkistä olotilaa, kun uni ei tule:

Ekstrovertti vs. Introvertti

Viimeiset pari päivää ovat sisältäneet tekemistä ja uusia ihmisiä. On käyty kaljalla, tutustuttu ja juteltu. Tiistaina meille annettiin ryhmäytystehtävä. Pienissä ryhmissä kerrottiin itsestämme ja piirrettiin kuvat. Ne esiteltiin muulle ryhmälle seuraavana päivänä.
Minulle sattui mukava ryhmä. Menimme illalla paikalliseen kuppilaan ja juteltiin. Tehtiin tehtävä kunnolla, eikä vain hutaisten.

Opiskelijaelämä on ollut hämmentävää. Kelalla täytyy olla mahdottomat opintotuet tai ihmiset eivät syö mitään, koska täällä juodaan JOKA ilta. Tuossa vieressä on saarelma, joka on virallinen juomapaikka. Vähän niin kuin Rovaniemellä Valdemarin ranta. Siellä oli eilen melkoiset bileet. Minä maalaistyttönä en ole oikein tottunut sellaiseen menoon, katsoin vähän hämmentyneenä sivusta.
Tutustuin eilen Katriinaan ja sen paikallisiin kavereihin. Ensimmäistä kertaa tuli olo, että olen saman henkisessä porukassa

Luin joskus lapsena ihmisen koostumuksesta kertovaa kirjaa. Sieltä bongasin kaksi erilaista persoonaa introvertit ja ekstrovertit.

Introvertti on hiljainen ja varautunut, hän pitää hyvin järjestäytyneestä elämästä. Tutkimuksissa on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa ja suosivan vakaampia ammatteja.

Ekstrovertti suuntautuu ihmisiin ja asioihin ympäristössä päinvastoin kuin introvertti. Ekstrovertti saa energiaansa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

En osaa aivan lokeroida kumpi vertti olen. Lukion alussa olisin kallistunut introverttiin. Olen rohkaistunut sitten teinivuosien ja saanut itsevarmuutta. Yli-oppilaskirjoitukset pilasin turhalla jännittämisellä. Edelleen olen krooninen suunnittelija. Jos jokin menee pieleen ja suunnitelmat muuttuvat, olen aivan kriisissä.
Toisaalta taas pidän ihmisten seurasta. Yksinäisyys ja tekemättömyys ahdistavat.

Täällä on täytynyt olla äärimmäisen sosiaalinen. Välillä tuntuu, että toiset ylisuorittavat ja lesoilevat vaan muille, kuinka tässä ollaan päissään ja opiskelijoita isolla O:lla. Mulle tuli eilenki sellanen olo, että onko pakko.



Pyykkikone pesee kiltisti vaatteita alakerrassa. Kahden koneellisen jälkeen huomasin että pesin väärällä ohjelmalla ja laitoin aivan liikaa huuhteluainetta. Kohta koko kämppä haisee huuhteluaineelle.
Huomenna on itsenäisen työskentelyn päivä eli nyt alkoi viikonloppu. Huomenna lähden viettämään synttäreitä.
See ya!
~O

Jalkahikeä ja uusia tuttuja

Aamulla oli tuttu olotila. Väsyttää, onko pakko mennä kouluun? Astuin ulos rapusta ja minut vastaanotti kaatosade. Turhaan kesytin hiuksiani hiuslakalla. Sade suorastaan nujersi ne.

Ensin meille selitettiin kuka opettaja opettaa mitäkin. Huomasin, että olin tullut opiskelemaan kulttuurialaa. Kulttuuri-ihmiset näyttävät aina niin...kyllä tiedätte mitä tarkoitan.
Opiskelijatutorit ottivat infon jälkeen ohjat ja veivät meitä pitkin kaupunkia. Päivän aikana tuli selväksi, mikä on opiskelijaelämän suola: Kosteat illat ja krapula-aamut. Siitä osasivat kertoa niin opettajat kuin oppilaat.

Kierros päättyi puistoon. Ohjelmassa oli leikkejä. Kokeneena isosena sydämeni itki verta. Näytti siltä, etteivät tutorit itsekään olleet koskaan leikkineet leikkejä, jotka olisi pitänyt osata vetää. Norjalaista jalkahikeä on leireillä leikitty niin paljon, että osaisin selittää leikin vaikka unissani. Täällä sitä leikittiin aivan väärin, eikä se ollut läheskään niin hauskaa.

Tutustuin päivän aikana muutamaan tyyppiin ja ryhmämme tutoreihin. Söimme jopa samassa ruokapöydässä. Olin tästä positiivisesti yllättynyt. Ajattelin, että kuitenkin joudun jossain nurkassa yksin nyhjäämään. Varmaan tulee vielä senkin aika. Toinen tutoreista, asuu alemmassa kerroksessa. Minulla on myös hänen puhelinnumeronsa, jos vaikka hätä tulee.

Päivä oli positiivinen yllätys, mutta jos olisin tiennyt kuinka paljon joudun kävelemään, olisin ottanut paremmat kengät. Jalkoja särkee vieläkin. Ärsyttää, kun pyöräkin on edelleen porukoitten luona. Onneksi äiti tuo sen perjantaina.
Viime yönä alakerrassa oli pirskeet, ja musiikki pauhasi pitkälle yöhön. Tähän saan todennäköisesti tottua.
 Sain tahdon voimalla tehtyä vielä tänään ruotsin tehtäviä. Lopulta oli pakko lopettaa, kun ei enää jaksanut keskittyä.
En muista milloin olisin ollut ensimmäisen päivän jälkeen näin poikki.
Kävin äsken ostamassa pesu- ja huuhteluainetta. Seuraava tehtävä olisi nujertaa kellarin monsteripyykkikone.

~O

Hei, olen Sherlock!

Okei myönnetään, saatan olla hieman internetriippuvainen.
Eilen muutin uuteen mystiseen kaupunkiin. Ensimmäinen asia, jota ajattelin, kun tavarat oli kannettu: Internet
Vuokraan kuuluva laajakaista petti minut heti kättelyyn ja oma mokkulakin irtisanoutui tehtävästään. Tuntui, että olen umpiossa enkä tiedä ulkomaailmasta mitään. En voinut aamulla lukea lehteä, en kuunnella Spotifya. Pahinta tietenkin oli, ettei naamakirjakaan avannut kansiaan. Piti ronklata kämppäkaverin radiota, jonka kanavista puolet olivat ruotsalaisia. Ainoa kanava, joka kuului siedettävästi, oli radio Nova.
Päivällä asensin mokkulan ohjaimen uudestaan. Johan alkoi pelittää. Mikä helpotuksen aalto. En olekaan eristyksissä.

Odottelen, jos se maaginen kämppis ilmaantuisi tänään. Tosin mulla on sellanen olo, että jos se tänään tulee, niin se olis tullu jo. Olen tehnyt salapoliisitutkimusta kämppiksen tavaroista ja yrittänyt selvittää millainen tyyppi hän on.

Huomenna alkaa koulu. Ihmettelen, miten ei tämän enempää jännitä. Odotan, että saisin koulusta kavereita. Tämä yksin olo alkaa ahdistaa. Aamulla heti herättyä iski hirveä ikävä. Vieläkin olis niin ihana palata kotiin ja jatkaa tuttua ja turvallista elämää, mutta ei niin ei.
Ehkä saan jotain vuorovaikutusta aikaiseksi ampiaisen ja paskakärpäsen kanssa. Täytyy opetella pörisemään.

Tavarat eivät vielä aivan ole löytäneet paikkaansa, mutta lattia alkaa näkyä. Seuraava tehtävä olis perehtyä pyykkituvan pesukoneen sielunelämään.

~O

Terveisiä äitille ja isille:

Vielä ei itketä

Nyt on elämä ollu haipakkaa. Paikallislehden uutispäällikkö soitti, että tulisinko niille pariks päivää töihin. Ainahan mulle työ ja ennenkaikkea  palkka kelpaa. Olin muka toimittajana sit kolme päivää.

Isäni on reippaasti yli 50, joten uusi teknologia ei ole vielä mennyt häntäluuhun. Tämä lupasi hakea minut kauppareissunsa jälkeen kotiin. Eihän sen pannuun uppoa, että näitä nykyajan luureja voi oikeasti kantaa mukana. Soitan isille, että milloin se hakee minut. Vastaaja onkin äiti, joka mähöää kotona. Siinä sitten manailtiin.

Huomenna on The päivä. Täytyy hilata tavarat uuteen kaupunkiin.
Minun PITI ottaa autenttista materiaalia muuttokaaoksesta. Kameran löysin, mutta johto, jolla datan saa koneelle, on paikassa X. Että se siitä elävöittämisestä.
Ainoastaan mie voin saada aikaan tällaisen kaaoksen.
Pelkäsin etukäteen, miten saan hyvästeltyä Maxin, jonka kanssa olen seurustellut vaihtelevalla menestyksellä. Odottelimme autossa bussia. Kyyti tulikin niin yllättäen, että ehdin antaa vain nopean pusun ja sitten oli mentävä. Helpottavaa oikeastaan, ettei tarvinnyt jättää riipaisevia jäähyväisiä. Säästyin jälki-itkuiltakin, kun ystäväni sattui olemaan samassa bussissa. Matka meni jutellessa.
Bussissa oli perjantai meininki, takaa leijaili melkoinen oluen haju.

Monet itkut on vielä itkemättä. Niitä odotellessa, Hyvää yötä kirpuille työtä!

~O

The Ensimmäinen

Olen jo pidemmän aikaa miettiny, että perustan oman blogin. Tässä se nyt on. Kantaa samaa nimeä, kuin edellinen, jolla ei koskaan ollut ihmeellisempää funktiota. Mutta nyt on tarkoitus. Aloitan ensi viikolla ammattikorkeakoulun, jonka on tarkoitus johtaa medianomin tutkintoon.

Paikkakunta on minulle täysin tuntematon. En tunne ensimmäistäkään ihmistä sieltä. Tällä hetkellä se tuntuu suorastaan möröltä, joka vaani minua oven takana. Muuttoon on kolme päivää. Tässä kuolemantuomiota odotellessa. Lauantaina muutan. Sietämätön ajatus, että pitäisi sunnuntai ihmetellä, kun ei voi kenellekään soittaa ja ehdottaa tapaamista.
Asun kahden hengen soluasunnossa. Toivon, että kämppis olisi mukava tapaus. Sen kanssa pitäisi ainakin seuraava vuosi jakaa opiskelijaboxi. Emme ole tavanneet. Tiedän vain, että hän pitää kynsienhoidosta.

Haluan blogin kautta purkaa mietteitä koulusta, paikkakunnasta ja elämästä yleensä. Olen listannut jo valmiiksi asioita, joista haluan puhua. Olen pohdiskelija tyyppi. Rakastan kirjoittamista. Siksi toimittajan urasta haaveilen.

Turha kai on murehtia etukäteen. Keskityn nauttimaan viimeisistä päivistä rakkaassa kotikaupungissa.

Ps. Piti julkaista tämä jo illalla, mutta juuri kun olin painamassa julkaise, niin kello tuli 00.00 ja taikuus katkaisi netin.