Reilu kaksi vuotta sitten löysin ensirakkauteni. Yhdessä koimme elämän ilot ja surut. Tänään hän sanoi, ettei enää tiedä haluaako jatkaa kanssani. Erosimme erittäin ristiriitaisesti. Aluksi en edes tiennyt että erosimme. Nyt mietin halusiko hän edes erota, vai mitä hän sanoillaan tarkoitti.
Minusta tuntuu, että joku on kuollut. Maailmanloppu tuli tähän paikkaan. Olen itkenyt koko illan. Enää ei itketä. Jäljellä on tyhjyys ja ikävä. Ihminen, jota rakastin on poissa, eikä mikään palaa ennalleen.
Mulla oli synttärit viikonloppuna. Ensin tulin perjantaina kipeäksi. Sitten Max tuli eilen ja oli vähän aikaa kuin mitään ei olisi hätänä. Vasta lähtiessään ilmoitti miten on asian laita. Siitä on tasan 12 tuntia. Tuntuu ikuisuudelta. En saa unta, en pysy paikallaan. Kaikki vaan pyörii mössönä päässä. Muistot vyöryvät mieleen. Tajuan vain, etten saa niitä hetkiä enää takaisin.
Miksi pitää kärsiä tämä tuska? Eikö voisi vain painaa Delete-nappia ja jatkaa elämää.
Menetin ystävän, jolle olin paljastanut synkimmätkin salaisuuteni. Mietin, mitä hän nyt ajattelee minusta. Onko hän tyytyväinen ratkaisuun. Minä en ole. Ei tietenkään olisi ollut järkevää väkisinkään olla yhdessä. Kahden vuoden aikana olemme selvinneet kaikenlaisista draamoista. Hänelle ei tunnu olevan merkitystä, että kaikki valuu hukkaan, unohdukseen.
Kuvaa tämän hetkistä olotilaa, kun uni ei tule:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti