Inception ~ Alku

Melankolia valtaa mielestä oman tilansa. Sormet syyhyävät päästä pianon koskettimille, vaikka minun soittamana kappale ei kuulosta läheskään yhtä hienolta. Musiikki veisi mennessään ja hetkeksi unohdan ikävän.
Tänään kävin vaihto-opintoasioita hoitavan henkilön luona. Erasmus vaihto-ohjelma tarjoaa lukukauden verran opiskelua Portugalissa, Saksassa, Unkarissa tai Puolassa. Ehkä se on jonkin uuden alku.

~O

Voihan slurps!

On se kiva olla kipeänä, kun ulkona on ollu ihana auringon paiste. Varmasti olis saanu valoa ja piristyny kummasti. Muttako ei. Kuva on otettu viime viikolla, käytiin tyttöjen ja koiran kanssa lenkillä ihailemassa tammikuun aurinkoa.

Rankan ulkoilun jälkeen keitettiin kaakaot kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Paistettiin kroissantteja, joista ei oo kuvaa, mutta slurps, että oli niiiiiin hyvää!

~O

Heikko hetki

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan näin unta Maxista ja sen uudesta emännästä. Menin käymään jossain juhlissa ja siellä oli myös tämä pariskunta. Kun heräsin, oli vähän omituinen olo. Hetken mietittyäni tunnistin oloni ikäväksi. Mieleen palasi yhteiset muistot. Enimmäkseen ne hyvät, vaikka yritin muistuttaa itselleni myös asioita, jotka eivät olleet niin hyvin. Tuo mieli on kumminkin niin omituinen, ettei se halunnut muistaa muut kuin ne kivat asiat. Joskus mietin, mahtaako Max muistella meidän aikoja, mutta kukapa sitä vanhoja muistelisi, kun on toisen kanssa. Minulla kun ei ketään ole, mielessä on liikaakin tilaa muistaa.

Onneksi pahin on mennyt, eikä Maxin ajattelu ahdista. Kohta siitäkin kriisistä tulee puoli vuotta. Ärsyttää vaan, ettei voi mielessään painaa DELETE-nappia ja jatkaa elämäänsä. Vaikka sydän surut ovatkin menneet ohi, välillä Max pyörii mielessä. Aina vain harvemmin. Kun podin pahimpia suruja, eräs henkilö sanoi minulle, että sitten joskus pitäisi antaa anteeksi Maxille. Silloin se kuulosti mahdottomalta. Vieläkään en voi rehellisesti sanoa antavani anteeksi, mutta joskus vielä tulee sekin aika.

 

https://www.facebook.com/pages/hanging-out-with-the-same-person-everyday-and-NEVER-getting-bored-of-them/308590286058

Heikkoja hetkiä tulee ja menee...Mulla on ollut liikaa aikaa ajatella, kun olen kolme päivää maannut kotona. Lunssa alkaa pikku hiljaa parantua. Nyt olisi tosi kiva saada olla loppu kevät rauhassa. Tämä pilaa ihan kaiken. Mun piti viikonloppuna lähteä kuskiksi, mutta ei pystyny. Auringon paistetta saan ihailla vaan ikkunasta. Huomenna on koulua ja todellakin jalkaudun ulos neljän seinän sisältä.

~O

Joko tai vai sekä että?

Kuva: soundstore.com

Palkka kilahti tilille. Kahdelle asialle olis tarvetta. Haluan oman kitaran. Kuvassa olevalla kepillä on hintaa 445 euroa. Olis varaa, mutta oon miettiny, että onko se vaan laastaria sydänsuruihin. Tosin nyt on nuo sydänsurut hälvenneet, mutta silti haluttaa soitella.

Toisaalta tarvisin uudet silmälasit. Nykysillä ei meinaa enää mitään nähdä...Ärsyttää kun ei ole kuin vuosi edellisistä ja taas ei näe. Sit kun oon menestyvä journalisti meen silmäleikkaukseen. Pääsee niistäki hökötyksistä.

Ehkä toteutattavin idea on hierojalle meno. Särkee hartioita niin vietävästi. Taas on koulussa istuttu PC:n edessä koko viikko. Hartiat jumittaa. Vähän helpottaa kun salilla käy, mutta olisha se herkkua kerranki ite päästä ammattilaisen runnottavaksi. Itse osaan toisten hartiat hieroa, mutta omani ovat aina juntturassa.

Kaikkea sitä joutuuki miettimään....

~O

Mihin tarvitsen naapureita?

weheartit.com

Viimeksi tein hurjan erehdyksen, kun suorastaan valitin, että meidän naapurit ovat epätavanomaisen hiljaisia. No nyt ovat ottaneet kunnolla takasin. Kolmas ilta putkeen armotonta möykkää. Keskiviikkona oli pahimmat paardit. Juuri kun uneen pääsi, niin alapuolelta volat nousee sinne äärimmäiseen kaakkoon. Torstaina mölinä jatkui ja tänään taitaa olla taas yksi samanlainen yö edessä.

Kiukutti todellaki naapurit, kun en kesätoimittaja rekrytointipäivää edeltävää yötä saanut nukkua kunnolla. Taisin mennä ylienergialla, ja ajatus lensi jossain aivan muissa sfääreissä. Haastattelusta en jälkeen päin kamalasti muista. Toivottavasti olen siellä jotain järkevää puhellut.

~O

Elämän langat

Takaisin opiskelijaboxissa. Tänään oli ekaa kertaa pitkään aikaan oikeasti TYLSÄÄ. On vielä sen verran lenssu, ettei voi mennä salille nostamaan rautaa. Eipä tässä paikassa sit muuta järkevää tekemistä iltaisin olekaan. Menin alakertaan luokkakaverin luokse ja koomattiin sit yhdessä.

Koti oli pysynyt kuosissa. Aika sekaisin se oli. Eilen se oli entistä sekaisempi, kun räjäytin matkalaukun keskelle lattiaa. Äiti olisi pyörtynyt, jos olisi sotkun nähnyt. Jopa kämppis tuumasi: "En mä aatellu, että sun huone on noin sotkunen". Nyt on siivottu ja mahtuu kävelemään, eikä tarvi loikkia vaatekasojen yli.

Uusi vuosi ja uudet kujeet ovat vallanneet mielen. Romantiikkarintamallakin on ehkä pientä vipinää. Max on vihdoin jäänyt mielessä taka-alalle, kun pikkukylän tanssittajapoika on minua Facebookissa pommittanut. Ehkä olen hänestä jopa hieman kiinnostnut, mutta ärsyttää, kun hän on todella kaukana. Hassua, ettei pojalla ollut edes vaaleat hiukset tai siniset silmät. Jokin aika sitten yhden pojan kanssa minulle tosin kävi huonosti. Humalassa hän vaikutti kovin kiinnostavalta, mutta kun seuraavana päivänä tapasimme selvinpäin, olin järkyttynyt, mitä kummaa siinä pojassa oikein näin. Olin tosin silloin melko tukevassa humalassa. Toivon, ettei tämän kanssa käy samalla tavalla.

Tänään alkoi viimein Suomen kielen opinnot. Opettaja oli sanalla sanoen melkoisen yksitoikkoinen puhuja. Hän antoi tehtäväksi referaatin. Olin niin onnessani, sillä tämän homman minä osaan, vaikka silmät kiinni. Tosin samaa on tehty lukiossa, miksi se pitää uudestaan opettaa.

Alakerrassa tuoli-Joonaksen (sen joka ryyppää juhla- ja välipäivät) kaverit ovat alkaneet pitää elämää. Ennen joulua sieltä kuului varsinkin maanantai ja sunnuntai iltoina kaamea mökä. Eilen oli jostain syystä hiljaista, vaikka kummatkin olivat kyllä paikalla.

Huomenna uskaltaudun salille. Alkaa olla aika turvonnu olo kaiken kinkun jälkeen. Asiaa ei helpota, että söin täällä pussillisen pipareita ja torttuja ja kaikkea hyvää. Huomenna pitää kunnostautua ja aloittaa taas terveelliset elämäntavat. Juustolakko on toistaiseksi pitänyt. Saa nähdä kuinka kauan.
Huomenna meillä on ohjelmassa tekijänoikeusluento. Kaivoin jo sukkapuikot ja langan valmiiksi. En muuten pysy mitenkään hereillä koko tuntia. Minusta kun on tullut erittäin lahjakas koulussa nukkuja. Vielä on vähän asiat levällään, mutta ehkä tästä elämän langasta saan vielä kiinni.

~O

Peräkylän urokset

Suuressa kaupungissa kilpailu miesten huomiosta on suunnaton. Naiset ovat viimeisen päälle laittautuneita. Tällainen tavallinen hiirulainen jää auttamatta varjoon. Olen tottunut osaani, vaikka salaa mielessäni ajattelen, että olisi kiva edes vähän huomiota saada.

Vierailin uutena vuotena eräässä pienessä kylässä, jonka yöelämä käsitti kaksi juottolaa ja diskon. Ensimmäisessä oli aika creepy tunnelma. Paikka oli täynnä keski-ikäisiä ja suorastaan muinaisia pariskuntia tanssimassa humppaa epävireisen karaokesolistin johdolla. Hivuttauduimme kaverin kanssa vapaaseen pöytään. Meni puoli minuuttia, pöytä pamahti täyteen ikäloppuja miehiä, jotka alkoivat meiltä nuorilta neidoilta udella kaikenlaista.

Herra X: "Oletko koskaan ollut kaatokännissä?"
Minä: "Olen ollut"
X: Mitä jäi mieleen?"
M: "Aamulla oli jäätävä krapula?"
X: "Jäikö morkkista?"
M: "Riippuu, että mitä on humalassa tehnyt"
X: "Miten sais juomista vähennettyä?"
M: "Nooo...Pitää olla juomatta. Simppeliä eikö?"
 ...Loppua keskustelusta en kovin tarkasti muista. Olin ehtinyt tuskin viittä minuuttia pöydässä istua, kun joku nuori mies tuli minua haastamaan tanssimaan niitä kaameita karaokehumppia. Kieltäydyin kohteliaasti.

 Noo...Kun pääsin juoposta viereeni parkkeerasi peräkylän poroisäntä. Sekin haastoi tanssimaan, mutta tämänkin jätin väliin. Juttelin isännän kanssa jotain yhdentekevää. Jossain välissä paljastui, että miehellä oli ikää ainakin 30. Aivan liian vanha mulle. Se siitä sitten, ja lähdettiin kaverin kanssa nostelemaan sieltä paikasta.

Seuraavaksi mentiin kämäiseen pikkukuppilaan ja linnottauduttiin pöytään tarkkailemaan tilannetta. Ei mennyt taaskaan kauaa, kun pöytään tuli kolmen ihmisen seurue. Nainen, vanhempi mies ja mun ikänen poika. Aikamme siinä juteltiin ja net tarjoilivat meille juomiakin. Lopulta mulle tuli taas kammottava olo ja meinasin örvätä siihen paikkaan. Nainen ja vanhempi mies jäivät matkasta ja jatkettiin kolmisin nuorison tanssipaikkaan. Tää poika oli tosi kohtelias, ja kävi hakemassa mulle ja kaverille vettä, vaikka tiskillä oli kaamea jono. Pahaolo helpotti ja mulla oli tosi hauska ilta. Kolmen jälkeen soivat hitaat. Meinasin pudota tuolilta, kun tämä poika pyysi minua tanssimaan. Siitä pyynnöstä en voinut enää kieltäytyä.

Kaupunkien yökerhoissa kaikki ihmiset ovat omissa porukoissaan, mutta pikkukylässä tuntemattomatkin tulevat juttelemaan. Tunnelma oli suorastaan mukava, eivätkä vanhat miehet yrittäneet mitään epäilyttävää. Mietin, olinko jotenkin kaupunkilaisen näköinen, kun niin moni mies minua lähestyi. Se tuntui imartelevalta ja suorastaan hassulta.
Seurasin paikallisten nuorten naisten pukeutumista tanssipaikassa, ja järkytyin. Yhdellä oli huopatossut, toisella nokian HAI-kumisaappaat. Meinasin pyörtyä, kun bongasin kollarit ja kulahtaneet UGGit. Ehkä minä tosiaan olin paikallisiin leideihin verrattuna suorastaan panostanut ulkonäköön. Oli diskossa tietenkin myös laittautuneita naisia, mutta kaupungissa kollarisankareihin tuskin törmää.

Kohta takaisin opiskelijaboxiin ja paluu tavallaan normaaliin elämään. Kunhan flunssa paranee, lähden salille sulattelemaan kinkkuja ja laatikoita.

~O