Ekstrovertti vs. Introvertti

Viimeiset pari päivää ovat sisältäneet tekemistä ja uusia ihmisiä. On käyty kaljalla, tutustuttu ja juteltu. Tiistaina meille annettiin ryhmäytystehtävä. Pienissä ryhmissä kerrottiin itsestämme ja piirrettiin kuvat. Ne esiteltiin muulle ryhmälle seuraavana päivänä.
Minulle sattui mukava ryhmä. Menimme illalla paikalliseen kuppilaan ja juteltiin. Tehtiin tehtävä kunnolla, eikä vain hutaisten.

Opiskelijaelämä on ollut hämmentävää. Kelalla täytyy olla mahdottomat opintotuet tai ihmiset eivät syö mitään, koska täällä juodaan JOKA ilta. Tuossa vieressä on saarelma, joka on virallinen juomapaikka. Vähän niin kuin Rovaniemellä Valdemarin ranta. Siellä oli eilen melkoiset bileet. Minä maalaistyttönä en ole oikein tottunut sellaiseen menoon, katsoin vähän hämmentyneenä sivusta.
Tutustuin eilen Katriinaan ja sen paikallisiin kavereihin. Ensimmäistä kertaa tuli olo, että olen saman henkisessä porukassa

Luin joskus lapsena ihmisen koostumuksesta kertovaa kirjaa. Sieltä bongasin kaksi erilaista persoonaa introvertit ja ekstrovertit.

Introvertti on hiljainen ja varautunut, hän pitää hyvin järjestäytyneestä elämästä. Tutkimuksissa on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa ja suosivan vakaampia ammatteja.

Ekstrovertti suuntautuu ihmisiin ja asioihin ympäristössä päinvastoin kuin introvertti. Ekstrovertti saa energiaansa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

En osaa aivan lokeroida kumpi vertti olen. Lukion alussa olisin kallistunut introverttiin. Olen rohkaistunut sitten teinivuosien ja saanut itsevarmuutta. Yli-oppilaskirjoitukset pilasin turhalla jännittämisellä. Edelleen olen krooninen suunnittelija. Jos jokin menee pieleen ja suunnitelmat muuttuvat, olen aivan kriisissä.
Toisaalta taas pidän ihmisten seurasta. Yksinäisyys ja tekemättömyys ahdistavat.

Täällä on täytynyt olla äärimmäisen sosiaalinen. Välillä tuntuu, että toiset ylisuorittavat ja lesoilevat vaan muille, kuinka tässä ollaan päissään ja opiskelijoita isolla O:lla. Mulle tuli eilenki sellanen olo, että onko pakko.



Pyykkikone pesee kiltisti vaatteita alakerrassa. Kahden koneellisen jälkeen huomasin että pesin väärällä ohjelmalla ja laitoin aivan liikaa huuhteluainetta. Kohta koko kämppä haisee huuhteluaineelle.
Huomenna on itsenäisen työskentelyn päivä eli nyt alkoi viikonloppu. Huomenna lähden viettämään synttäreitä.
See ya!
~O

Jalkahikeä ja uusia tuttuja

Aamulla oli tuttu olotila. Väsyttää, onko pakko mennä kouluun? Astuin ulos rapusta ja minut vastaanotti kaatosade. Turhaan kesytin hiuksiani hiuslakalla. Sade suorastaan nujersi ne.

Ensin meille selitettiin kuka opettaja opettaa mitäkin. Huomasin, että olin tullut opiskelemaan kulttuurialaa. Kulttuuri-ihmiset näyttävät aina niin...kyllä tiedätte mitä tarkoitan.
Opiskelijatutorit ottivat infon jälkeen ohjat ja veivät meitä pitkin kaupunkia. Päivän aikana tuli selväksi, mikä on opiskelijaelämän suola: Kosteat illat ja krapula-aamut. Siitä osasivat kertoa niin opettajat kuin oppilaat.

Kierros päättyi puistoon. Ohjelmassa oli leikkejä. Kokeneena isosena sydämeni itki verta. Näytti siltä, etteivät tutorit itsekään olleet koskaan leikkineet leikkejä, jotka olisi pitänyt osata vetää. Norjalaista jalkahikeä on leireillä leikitty niin paljon, että osaisin selittää leikin vaikka unissani. Täällä sitä leikittiin aivan väärin, eikä se ollut läheskään niin hauskaa.

Tutustuin päivän aikana muutamaan tyyppiin ja ryhmämme tutoreihin. Söimme jopa samassa ruokapöydässä. Olin tästä positiivisesti yllättynyt. Ajattelin, että kuitenkin joudun jossain nurkassa yksin nyhjäämään. Varmaan tulee vielä senkin aika. Toinen tutoreista, asuu alemmassa kerroksessa. Minulla on myös hänen puhelinnumeronsa, jos vaikka hätä tulee.

Päivä oli positiivinen yllätys, mutta jos olisin tiennyt kuinka paljon joudun kävelemään, olisin ottanut paremmat kengät. Jalkoja särkee vieläkin. Ärsyttää, kun pyöräkin on edelleen porukoitten luona. Onneksi äiti tuo sen perjantaina.
Viime yönä alakerrassa oli pirskeet, ja musiikki pauhasi pitkälle yöhön. Tähän saan todennäköisesti tottua.
 Sain tahdon voimalla tehtyä vielä tänään ruotsin tehtäviä. Lopulta oli pakko lopettaa, kun ei enää jaksanut keskittyä.
En muista milloin olisin ollut ensimmäisen päivän jälkeen näin poikki.
Kävin äsken ostamassa pesu- ja huuhteluainetta. Seuraava tehtävä olisi nujertaa kellarin monsteripyykkikone.

~O

Hei, olen Sherlock!

Okei myönnetään, saatan olla hieman internetriippuvainen.
Eilen muutin uuteen mystiseen kaupunkiin. Ensimmäinen asia, jota ajattelin, kun tavarat oli kannettu: Internet
Vuokraan kuuluva laajakaista petti minut heti kättelyyn ja oma mokkulakin irtisanoutui tehtävästään. Tuntui, että olen umpiossa enkä tiedä ulkomaailmasta mitään. En voinut aamulla lukea lehteä, en kuunnella Spotifya. Pahinta tietenkin oli, ettei naamakirjakaan avannut kansiaan. Piti ronklata kämppäkaverin radiota, jonka kanavista puolet olivat ruotsalaisia. Ainoa kanava, joka kuului siedettävästi, oli radio Nova.
Päivällä asensin mokkulan ohjaimen uudestaan. Johan alkoi pelittää. Mikä helpotuksen aalto. En olekaan eristyksissä.

Odottelen, jos se maaginen kämppis ilmaantuisi tänään. Tosin mulla on sellanen olo, että jos se tänään tulee, niin se olis tullu jo. Olen tehnyt salapoliisitutkimusta kämppiksen tavaroista ja yrittänyt selvittää millainen tyyppi hän on.

Huomenna alkaa koulu. Ihmettelen, miten ei tämän enempää jännitä. Odotan, että saisin koulusta kavereita. Tämä yksin olo alkaa ahdistaa. Aamulla heti herättyä iski hirveä ikävä. Vieläkin olis niin ihana palata kotiin ja jatkaa tuttua ja turvallista elämää, mutta ei niin ei.
Ehkä saan jotain vuorovaikutusta aikaiseksi ampiaisen ja paskakärpäsen kanssa. Täytyy opetella pörisemään.

Tavarat eivät vielä aivan ole löytäneet paikkaansa, mutta lattia alkaa näkyä. Seuraava tehtävä olis perehtyä pyykkituvan pesukoneen sielunelämään.

~O

Terveisiä äitille ja isille:

Vielä ei itketä

Nyt on elämä ollu haipakkaa. Paikallislehden uutispäällikkö soitti, että tulisinko niille pariks päivää töihin. Ainahan mulle työ ja ennenkaikkea  palkka kelpaa. Olin muka toimittajana sit kolme päivää.

Isäni on reippaasti yli 50, joten uusi teknologia ei ole vielä mennyt häntäluuhun. Tämä lupasi hakea minut kauppareissunsa jälkeen kotiin. Eihän sen pannuun uppoa, että näitä nykyajan luureja voi oikeasti kantaa mukana. Soitan isille, että milloin se hakee minut. Vastaaja onkin äiti, joka mähöää kotona. Siinä sitten manailtiin.

Huomenna on The päivä. Täytyy hilata tavarat uuteen kaupunkiin.
Minun PITI ottaa autenttista materiaalia muuttokaaoksesta. Kameran löysin, mutta johto, jolla datan saa koneelle, on paikassa X. Että se siitä elävöittämisestä.
Ainoastaan mie voin saada aikaan tällaisen kaaoksen.
Pelkäsin etukäteen, miten saan hyvästeltyä Maxin, jonka kanssa olen seurustellut vaihtelevalla menestyksellä. Odottelimme autossa bussia. Kyyti tulikin niin yllättäen, että ehdin antaa vain nopean pusun ja sitten oli mentävä. Helpottavaa oikeastaan, ettei tarvinnyt jättää riipaisevia jäähyväisiä. Säästyin jälki-itkuiltakin, kun ystäväni sattui olemaan samassa bussissa. Matka meni jutellessa.
Bussissa oli perjantai meininki, takaa leijaili melkoinen oluen haju.

Monet itkut on vielä itkemättä. Niitä odotellessa, Hyvää yötä kirpuille työtä!

~O

The Ensimmäinen

Olen jo pidemmän aikaa miettiny, että perustan oman blogin. Tässä se nyt on. Kantaa samaa nimeä, kuin edellinen, jolla ei koskaan ollut ihmeellisempää funktiota. Mutta nyt on tarkoitus. Aloitan ensi viikolla ammattikorkeakoulun, jonka on tarkoitus johtaa medianomin tutkintoon.

Paikkakunta on minulle täysin tuntematon. En tunne ensimmäistäkään ihmistä sieltä. Tällä hetkellä se tuntuu suorastaan möröltä, joka vaani minua oven takana. Muuttoon on kolme päivää. Tässä kuolemantuomiota odotellessa. Lauantaina muutan. Sietämätön ajatus, että pitäisi sunnuntai ihmetellä, kun ei voi kenellekään soittaa ja ehdottaa tapaamista.
Asun kahden hengen soluasunnossa. Toivon, että kämppis olisi mukava tapaus. Sen kanssa pitäisi ainakin seuraava vuosi jakaa opiskelijaboxi. Emme ole tavanneet. Tiedän vain, että hän pitää kynsienhoidosta.

Haluan blogin kautta purkaa mietteitä koulusta, paikkakunnasta ja elämästä yleensä. Olen listannut jo valmiiksi asioita, joista haluan puhua. Olen pohdiskelija tyyppi. Rakastan kirjoittamista. Siksi toimittajan urasta haaveilen.

Turha kai on murehtia etukäteen. Keskityn nauttimaan viimeisistä päivistä rakkaassa kotikaupungissa.

Ps. Piti julkaista tämä jo illalla, mutta juuri kun olin painamassa julkaise, niin kello tuli 00.00 ja taikuus katkaisi netin.