...Mut mekko riekaleina

laskuhumalassa,

ei löytynyt onnee onnelasta

 

Rakkautta etsitään kuin morsian mekkoa,
Käytetään kerran ja säilötään kaapissa,
Epätoivo ylläpitää mielenkiintoa,
Ota mut syliin, pitele mut älä omista.

Ajat vaihtuu ja viisarit liikkuu

iho vanhenee ja kasvot muuttuu,

ennen syötiin lettuja, nyt lasketaan kaloreita

 

Kesä -96 polvet ruvella,

taloyhtiön hiekkalaatikolla,

äiti liimasi laastarin kun itkin,

sanoi, anna mä puhallan,

 

 

Kuka puhaltaa nyt?

 

Sanni - Prinsessoja ja astronautteja

Ei kukaan muu voi auttaa nyt,

on noustava jaloilleen,

ja antaa sydämen taas kuljettaa,

eteenpäin risteykseen.

Veden pinta tuskin voi
kannatella sinua
lopulta se kirkastuu
synnyit kartta rinnassa.

 

~ Sara - Kartta rinnassa

 

weheartit.com

 

~O

Better luck next time :)

Se tähdenlento oli ja meni. Siitä jäi käteen vain sydänsuruja ja armoton v*tutus. Ehkä parempi onni seuraavalla kerralla. Ajatukset ovat kuitenkin olleet romantiikan sijaan tiukasti kouluhommissa. Viimeviikolla oli Mediatuotantoprojektin kuvaukset. Olin tuotannossa apulaisohjaajana. Olen aina sanonut, ettei teostuotanto ole minun lajini, mutta täytyy myöntää, että viihdyin kuvauksissa yllättävän hyvin. Viimeisen kuvauspäivän saldoon tosin jäi toisen asteen palovamma, sillä kaadoin kiehuvan kuumat vedet suoraan syliin.

Kuvasimme esittelyvideota meidän ammattikorkeakoulun insinööreille. Tänään alkoi projektin ankeampi osuus eli leikkaaminen. Minun kärsivällisyyteni on taas koetuksella, kun pitää avata Final Cut Pro ja nysvätä miljoonasta videoklipistä toimiva kokonaisuus. Tolkuttoman hidasta hommaa. Kahdessa tunnissa sain kasattua kuvia peräjälkeen, eikä niissä ollut mitään järkeä. Ehkä vähän ikävä omiin hommiin. Samassa ajassa olisi syntynyt jo aivan pätevä lehtijuttu.

Sain tänään laitettua kesätyöhakemuksen. Nettiyhteys takkuili pahemman kerran, ja hakemus meni ainakin kolme kertaa, joista kaksi ilman liitteitä. Toivottavasti ne katsovat sen viimeisen version.

Huh, kohta on taas joulu. Toistaiseksi ei ole paniikkia, mutta eiköhän se sieltä vielä ilmesty.

~O

Revontulten taikaa

Olen asunut ikäni pohjoisessa, mutta silti revontulissa on jotain pelottavaa. Ne tuntuvat enemmän taialta kuin luonnon ilmiöltä. Voin kuvitella mitä entisajan ihmiset ovat ajatelleet, kun eivät ole tienneet revontulien tieteellistä selitystä.

Jokin aika sitten istuimme ystäväni kanssa yöllä ikkunan alla ja ihailimme huikeita revontulia. Valoshown lisäksi näimme vielä kaksi tähdenlentoa. Suljin silmäni ja toivoin.

Revontulet haalistuivat nopeasti pois. Vedin verhot kiinni ja palasin omaan sänkyyni. Minulle jäi hieman outo olo, enkä saanut pitkää aikaan unta. Muutama päivä myöhemmin olin unohtanut koko tähden lennon ja toiveen. Odottamatta se kuitenkin toteutui. Ehkä revontulissa ja tähdenlennoissa on kaksinkertainen määrä taikaa.

~O

Aikuisuuden oireet

Mistä tietää, että on täyttänyt 20, ja on astunut aikuisten maailmaan?

Ensimmäinen oire: Olen miettinyt, että olisi pitänyt käydä viime kesänä edes kerran mustikassa. Olisi nyt omia arjoja pakastimessa, eikä äidin pakastimesta kähvellettyjä. Vähän hävettää viedä toisten vähät marjat, kun olisi isona tyttönä voinut ne itse käydä hakemassa. Onneksi tulee ensi kesä.

Toinen oire: Mustikoiden lisäksi olisi pitänyt poimia surullisen kuuluisia hilloja. Kirjoitin töissä aivan liian monta juttua hilloista. Verenpaineet olisivat hiponeet hurjia lukemia, jos olisin oransseja marjoja nähnyt vielä vapaa-ajalla. Nyt harmittaa. Mustikat ja hillat olisivat olleet kiva sekoitus.

Eikä tässä vielä kaikki. Pahin oire tuli syyslomalla. Päähäni pälähti aivan mahdoton ajatus: Kuljetan sukset kotoa opiskelijaboxiin. Aion ruveta hiihtämään jahka lunta on tullut muutama kymmentä senttiä lisää.

Aika paksulta kuulostaa. Olen aina vihannut marjastusta. Minut on aikoinaan raahattu itkun kanssa metsään. Muutaman hassun marjan olen poiminut ja kiukutellut niin kauan, että on lähdetty pois.

Muutama  vuosi sitten sain raivokohtauksen, kun minut pakotettiin hiihtämään. Viime talvena kävin kerran suksien päällä. Se oli suuri saavutus, mutta kurkku tuli kipeäksi. Sairastin viime keväänä vain kuukauden päivät. Yksi flunssa muiden jatkoksi.

Ehkä nämä oireet kertovat, että olen todella lähempänä neljääkymmentä kuin omaa syntymääni.

~O

Terveisiä uppoavasta laivasta

Miten voi olla mahdollista, että mun koulu on TAAS lakkautusuhan alla. Tällä kertaa pukuherrat eivät puhuneet lämpimikseen, vaan iskivät lujat naulat viestinnän koulutusohjelman arkkuun. Hellurei pohjoisen medianomeille. Meillä ei huomenna ole varsinaisesti mitään ohjelmaa, mutta puskaradio on levittänyt sanomaa ulosmarssista. Paljonpa se auttaa, kun hirressä ollaan.

Nykyiset opiskelijat saavat käydä koulunsa loppuun. Kaikki kurssit täytyy saada tänä vuonna suoritettua, sillä niitä ei järjestetä enää seuraavana vuonna. En ole aivan varma, miten käy vaihto-opiskelusuunnitelmille. Jos minulla jää sen takia suorittamatta elintärkeitä kursseja, valmistunko ikinä.

Samaan aikaan, kun olen surkutellut nykyisen kouluni hautajaisia, olen kuitenkin ilahtunut entisen kouluni kehityksestä. Lukio alkaa toipua koomasta, johon se vaipui minun aikanani. Ilmaiset koulukirjat ja tablettikoneet saattavat todella vetää opiskelijoita. Toisaalta, kaupungista tulevilla menee rahaa ja aikaa matkustamiseen. Se on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin lukion oppikirjat. Tänään heitin ainakin 10 kiloa lukioaikaisia monisteita roskiin. Montakohan puuta niiden takia oli kaadettu. Onkohan minun oppikirjoihin kaadettu kokonainen metsä?

Kaivoin juuri varastosta huopatossut ja toppatakin. Tulispa jo talvi!

~O

Mitä seuraavaksi stressaan?

Koulu alkoi rytinällä. Viestinnän lainsäädännön opettaja paiskasi heti pöytään kymmenen sivun esseen journalistin etiikasta ja Julkisen sanan neuvostosta. Samaan aikaan piti rakentaa aukeaman juttua vaihtareista. Teki mieli kirkua ja kiivetä seinille. Taas on ihana voittajafiilis. Mitä tein sen taas! Vaihtariartikkeli on tehty, vaikka synnytystuskat ja poltot olivat mahdottomat. Lainsäädännön essee kasvoi kolmesta sivusta kymmeneen. On kevyt olo. Pitäisikö keksiä, mitä seuraavaksi stressaan?

Ainoa asia, joka mieltäni varjostaa, on iänikuinen flunssa. Syksyllä sairastuminen on kuitenkin aivan tavallista. Toivon kuitenkin, ettei tästä ala taas puolen vuoden putki. Viime kevät oli yhtä tuskaa ja poissaoloja kertyi ainakin kuukauden päivät. Taas yksi soluasunnon hyvistä puolista tulee esille. Ei tarvitse olla jatkuvasti yksin, vaikka on kipeänä, eikä ulkomaailmaan juuri pääse. Kämppia oli vielä niin ihana, että kävi kaupassa, kun ruoka uhkasi loppua.

Meillä on koulussa menossa intensiivikurssi. Ei todellakaan kestäisi olla pois. Meidän pitää suunnitella uudenlainen Lappi-bränditapahtuma, jossa joulupukin, porojen ja lumisten puiden käyttö on kielletty. Tapahtuma on suunnattu pukuherroille. Opettajat kannustavat meitä laajentamaan ajattelua ja luomaan hulluja ideoita, vaikka pukuherrat ovat tiettävästi jähmeää kansaa. Parhaamme yritämme, ja lupaavia ideoita olemme saaneet jo aikaiseksi.

Elämääni on sulostuttanut ensimmäistä kertaa Big Brother. Minä kun vannoin, etten koskaan ikinä milloinkaan sitä katso. Olen samaa mieltä monen muun kanssa, etteivät kaikki talossa asujat ole julkkiksia. Oikeat julkkikset osaisivat varmasti käyttäytyä paljon paremmin, eivätkä sotke toisten työllä ja vaivalla maalaamia tauluja. Tämän hetkinen suosikkini on taikurimies Jori. Hän osaa jopa viihdyttää katsojia, eikä ota jatkuvasti lujaa otsalohkoon.

Opiskelijaelämä maistuu tauon jälkeen aika hyvältä, vaikka joku kokki on heittänyt soppaan melkoisen annoksen pippureita. Onneksi poltetta liestyttää syksy, jonka ruskalehdet ovat oikeastaan kauniita.

~O

Vielä viisi minuuttia!

Lähdin ystävien kanssa ostamaan hiusväriä, mutta mukaan tarttui kelloradio. Vanhoina hyvinä aikoinan minulla oli vanhassa puhelimessa herätyksenä radio. Tavallisesti kanava oli YleX, sillä sieltä ei tullut mainoksia. Kaupallinen tulitus puoli kahdeksalta aamulla sai sykkeen nousemaan hetkessä huippulukemiin.

Uudessä puhelimessa on ollut kaiken karvaisia soittoääniä, kunnes päädyin vanhaan kunnon pirinään. Koskaan ei saa laittaa lempibiisiä herätykseksi, sillä silloin se ei enää kauaa ole lemppari. Pirinä on aina yhtä rasittava.

Koulu on alkanut ja journalistisen artikkelinkirjoitus edistyy. Stressaan artikkelia aivan eri tavalla kuin töissä. Toimituksessa minun ei tarvinnut huolehtia miljoonasta muusta asiasta yhtäaikaa. Nyt huomaan, ettei minulla ole ollut laisinkaan lomaa. En ole päässyt käymään oikeasti kaukana kotoa. Yleensä kesään on mahtunut yksi parin viikon reissu Etelä-Suomeen. Nyt tuntuu, ettei mitään kesää ole koskaan ollutkaan.

Huomenna on lauantai, mutta minulla oli kotipaikkakunnalla tapana käydä aamupäivällä kuntosalilla jumpalla. Aion huomenna jatkaa perinnettä, vaikka täällä ei ole BodyPump-tuntia aamuvirkuille. Laitan uuden herätyskellon soimaan ja toivon, että radiosta tulee hyvä biisi. Enkä varmasti ajattele kellon soidessa: Pakko nukkua vielä viisi minuuttia!

~O

Hyvää vuosipäivää minulle!

Luin vuoden takaisen postauksen. Siitä välittyi suuri ahdistus ja tuska. Maailmanloppu oli koittanut ja ajattelin, ettei elämä voi jatkua, eikä vastaan tulla mitään hyvää.
Elämä on mennyt vuoden päivät eteen päin ja olen syönyt sanani moneen kertaan. Loppuun kulutettu sanonta: Kun yksi ovi menee kiinni, niin uusi aukeaa pitää kaikessa kulahtaneisuudessaan paikkaansa. Ensimmäinen puoli vuotta oli shokkihoitoa, mutta nyt osaan jo löytää erosta hyviä puolia. Ikävä on viimein historiaa.

Yksi ihminen lähti, mutta uusia on tullut tilalle moninkertaisesti enemmän.Vielä tietenkin puuttuu se Mister Oikea. Säpinää on ollut, mutta ei ole napannut. En pidä elämääni laatua huonona, vaikka pitää yöt yksin nukkua. Kai tästä ajasta pitää ottaa kaikki ilo irti, ettei tarvitse vanhana miettiä, että jokin vaihe olisi jäänyt elämättä.

Tänään kokattiin kavereiden kanssa brunssit synttäreideni kunniaksi. Oli aika nam. Huomenna kouluun ja ennen kaikkea koulun ruuille, joita on todella ollut ikävä. Viestinnänlainsäädäntö kuulostaa kiinnostuksen kivivyöryltä.

Hyvää sinkkuuden vuosipäivää minulle!

~O

Elämäni murikka

Rannalla tulee usein heittäneeksi veteen kiven jos toisenkin. Kivet ovat eri muotoisia ja kokoisia. On valkoisia, ruskeita ja niitä tavallisia harmaita.
Joskus otan mukaan murikan, joka on mielestäni tavattoman hieno. Laitan sen kirjahyllyyn ja ihastelen sitä silloin tällöin.

Kiviä tulee vastaan erilaisia. Jotkut tulevat ja menevät. Heitetään samantien pois. Sitten löytyy se hieno kivi, jonka haluaa viedä kotiin.
Kivi näyttää ensi alkuun hienolta kirjahyllyssä. Se on kauniin muotoinen ja miellyttävä katsella.
Kuukausien kuluessa vilkaisen kiveä yhä harvemmin. Toisinaan saatan puhaltaa pölyt sen päältä. Vuosien kuluttua se näyttääkin aivan tavalliselta kiveltä.

Kivi katoaa hyllyn perälle uusien hienojen tavaroiden taakse. Siivouspäivänä nostan pölyisen murikan hyllystä ja hetkeksi mieleeni palaa se kaunis aurinkoinen päivä, jolloin kivi oli päivän paras löytö. Aika on mennyt eteen päin ja nykyään pidän enemmän tummista ja rosoisista kivistä. Tavallisen harmaa kivi saa luvan mennä. Ei se ole oikeastaan yhtään kaunis tai erikoinen

Menen samaiselle rannalle ja heitän kiven niin kauas kuin suinkin saan. Sieltä se ei tule takaisin, eikä sitä tarvitse enää ikinä nähdä. Joskus saatan muistella sitä, mutta jo paluu matkalla silmiini osuu se tumma ja rosoinen yksilö, joka on viehättävämpi kuin se, jonka viskasin järveen. Ehkä tämä on elämäni murikka, jota ei koskaan tarvitse heittää pois.

~O

Back to business

Vakavasti otettavanan toimittajanan kesä on takana. Kesä opetti hurjasti toimittajan arjesta ja vuorotyöstä. Välillä revin hiuksia päästä, kun aikataulut kaatuivat niskaan ja hommaa oli enemmän kuin ehti tehdä. Enemmän oli päiviä, jolloin ajattelin, että minulla on maailman paras työ, enkä vaihtaisi päivääkään pois.

Nyt on voittaja olo. Minä tein sen! Elämän ensimmäinen kesä töissä ja vielä toimittajana, eikä ollenkaan huonosti mennyt. Sain muutamat äkäiset lukijapalautteet, kun juttuun oli eksynyt kirjoitus- tai asiavirheitä. Huomasin kuitenkin, ettei virheisiin kuole. Nyt osaan kirjoittaa eteläsuomalainen pienellä yhteen ja ulkomaalaisen voi lyhentää ulkomainen, ei ulkolainen.

 Toivon, että minut huolitaan samaan paikkaan ensi kesänä uudestaan. Ensi viikolla takaisin kouluun. Saa taantua takaisin nuoreksi opiskelijaksi Voi hetkeksi unohtaa asiallisen roolin.

Yksin asumiseen olen tottunut ja löytänyt siitä jopa hyviä puolia. En kuitenkaan väitä, että vaihdan kommuunin yksiöön tältä istumalta. Hiljaisina iltoinan kaipasin omaa kotia ja kämppistä. Pidemmän päälle yksin asuminen käy aika tylsäksi. Jos haluaa juttuseuraa, pitää ottaa puhelin käteen ja selata nimilistaa läpi. Kommuunissa tapahtui kokoajan ja elämä oli iloisempaa. Kesä on toisaalta ollut harmaata puurtamista.

Ylihuomenna sunnuntaina on muutto edessä. Vähän tekee kipeää hyvästellä kotikaupunki ja kaverit. Ystävystyin monen sellaisen kanssa, joita en ole aikaisemmin kovin hyvin tuntenut. Toivon, että he tulevat käymään luonani talven aikana, emmekä unohda toisiamme. Onneksi tulee ensi kesä. Aion yrittää saada taas vuokra-asunnon keskustasta. Nyt olen muutaman päivän kotipuolessa syrjäkylässä. Olen ollut kotona tasan 24 tuntia ja alkaa tuntua, että seinät kaatuu niskaan.

Kesä on tuonut näkökulmaa asioihin. Nyt osaa aivan toisella tavalla arvostaa opiskelijaelämän iloja. Koulua on joka päivä vain aamuisin, eikä sen jälkeen ole kuin jyrän alle jäänyt. Aikaa jää muille asioille.  Ensi viikon lukujärjestys näytti todella hyvältä. Kaksi päivää viestinnän lainsäädäntöä ja pitkät viikonloput. Kelpaa minulle. Ehtii nähdä kavereita, joita ei ole tavannut kolmeen kuukauteen.

Mitenhän tässä pysyy nahoissaan ennen sunnuntaita....

~O

Loma oli ja meni

Lomalla oli aivan mahtava nähdä vanhoja kavereita ajan kanssa. Viikko meni hujauksessa, enkä kämpillä pahemmin vanhentunut. Tämä johtui myös siitä, että 22 neliön yksiöni oli turkasen kuuma. Lomalle sattui aivoja sulattava helle. Ensimmäiset päivät olivat aivan jees. Loppuviikosta kämppäkin muistutti huonosti lämmitettyä saunaa. Mihinkään ei päässyt lämpöä karkuun. Ahdistushan siinä lopulta tuli enkä loppuviikosta hirveästi nukkunut. Ei saisi valittaa. Pimeä ja kylmä talvi on taas vastassa. Silloin taas kävelen huopatossut jalassa miljoona kerrosta vaatteita päällä ja toivon, että olisi kesä.

Skootteri on kesäkuumalla paras kulkuväline. Siinä on paras ilmastointi. Ajelin minishortseissa ja tuubitopissa, eikä tullut yhtään kylmä. Enemmän pelotti, jos kaadun niin tulee todella rumaa jälkeä.
On vähän ristiriitainen olo. Odotan jo syksyä, sillä yksin asuminen pidemmän päälle ei ole aivan minun juttuni. Tuntuu hassulta, että ihmiset, joiden kanssa on ollut tiiviisti koko vuoden, ovat kaukana poissa. Toisaalta taas kotikaupunki on ihanan tuttu ja turvallinen. Tunsin olevani tervetullut takaisin. Töissäkin on aivan kiva käydä, kun saan vihdoin tehdä sitä, missä olen oikeasti hyvä.

Töissä menee niin paljon aikaa ja energiaa, etten enää illalla jaksa istua tietokoneen edessä kirjoittamassa. Laitan blogin kesäksi tauolle ja palaan syksyllä asiaan. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan ;)

Ihanaa, lämpöistä ja rakkauden kesää kaikille!

~O

Kotona on hyvä olla

Nyt on tieteellisesti todistettu, että 22 neliön sotkemiseen menee tasan 24 tuntia. Lauantaina roudasin vähäisen omaisuuteni kesäkämppään. Olen asunut täällä kolme päivää ja nyt jo tuntuu kodilta. Koti kaupunki on tuttu ja turvallinen. Täällä on hyvä olla, vaikka aivan yksin saankin iltani viettää. 

Opiskelukaupungista jäi hyvä fiilis. Kuluneet kolme viikkoa meidän kommuunissa on ollut säpinää ja vipinää. Luokkakaverini on ollut huoneessani hetekkamajoituksessa. Meillä oli niin mukavaa kolmisin, että teki melkein kipeää lähteä kesäksi pois. Hyvästit olivat suorastaan riipaisevat. Syksyllä on mukava palata takaisin. Viimeisestä viikosta teki erityisen mukavan pieni romanssin poikanen. Poikaseksi se kuitenkin jäi. Mukava piristysruiske, mutta siihen se sai jäädä. Syksyllä ei jatketa siitä mihin keväällä jäätiin.

En muista milloin olisin ollut tällä tavalla lomalla. Aamulla nukuin niin pitkään kuin unta riitti. Tein myös jotain historiallista: Nousin sängystä ylös melkein heti herättyäni ja puin vaatteet päälle. Minut tuntien makaisin ensin tunti kausia sängyssä ja laahustaisin yövaatteissa pitkälle iltapäivään. Ihminen tarvitsee välillä täydellisen nollauksen ja irrottautumisen. Ainoa miinus on vuorokausirytmin täydellinen kääntyminen, mutta on tämä sen arvoista. Ensi viikolla ovat akut ladattu. Jaksan painaa duunia ja tehdä journalistisesti taidokkaita juttuja.

Journalismin perusteet tosiaan menivät. Olen ollut taas kerran ylityöllistetty. Koulun harjoitusjuttujen tekeminen tuntui paljon työläämmältä kuin tavallinen työpäivä. Jouduin ideoimaan, valokuvaamaan ja kirjoittamaan juttuni itse. Kirjoittaminen sujui, mutta valokuvaaminen minua hieman jännitti. Piti keskittyä kahteen asiaan yhtäaikaa. Naisihmisenä se minulta tietenkin onnistui.

~O

Tästä kesä voi alkaa!

Ajattelin vaan kertoa, että tänään on ihana kesäpäivä ja mulla on niiiiiiiiiin hyvä fiilis!

~O

Murphyn laki on taas täällä

Perjantainan kohdalla oli kalenterissani iso suttu. Ei tarvinnut kovin kauaa miettinyt kun tajusin mikä menneisyyden merkittävä päivä silloin olikaan. Todennäköisesti sutun alla lukee jotain tyyliin "3 vuotta med Max". Etukäteen mietin, tuleekohan silloin totaalinen hajoaminen, mutta pidin itseni koko päivän kasassa, eikä tuntunut edes vaikealta. Hyvä minä!

Pari viikkoa sitten olo oli kuin vanhuksella. Sängystä ylös pääseminen oli täyttä tuskaa. Istua pystyin kymmenen minuuttia kerrallaan. Selkä parkani meni täysin jumiin aivan yhtäkkiä. Kävin ulkona valokuvaamassa, kun minulla on taas lainassa koulun hieno kamera. Mitä pidemmälle reissu eteni, sitä pahemmalta tuntui selässä. Kävin seuraavana päivänä lääkärissä, mutta sieltä ei saanut kuin särkylääkkeitä ja saikkua. Vietin kaksi seuraavaa päivää lääkehuuruissa. Ibuxin 800mg vedettyäni olin vielä järjissä, mutta Kuntosalikortin laitoin lomalle. Ei ole asiaa salille tällä selällä.

Kuviakin olisin ladannut, mutta Bloggerilla on joku ongelma päällä...En sitten lataa kuvia. Joku murphyn laki taas minua vainoaa.

 ~O

Elämä ei ole päiviä, jotka ovat menneet vaan päiviä, jotka muistat

Koulussa yksi ja miljoona deadlinea ovat työllistäneet minut parina viime viikkona. Asiat eivät ole millään pysyneet mielessä. Olen unohtanut palauttaa terveyskyselyn, tulostaa porukoiden matkaliput ja ostaa talouspaperia.

Joskus ennen muinoin joku asiantuntija sanoi, että ihmisen mieli unohtaa kaikki merkityksettömät asiat. Tämä on jäänyt vuosiksi hautumaan alitajuntaani. Lausahdus ei todellakaan käy järkeen. Edellä mainitut tuntuvat tärkeiltä. Terveyskysely, matkaliput ja talouspaperi kuuluvat arkeen ja elämääni. Kaikki arkiset asiat ovat tylsiä, eikä niistä jää mieleen kovin vahvaa jälkeä. Ne unohtuvat. Tavallista arkista päivää en muista enää viikonpäästä.

Talouspaperi ja matkaliput eivät herätä minussa minkäänlaista tunnetta. "Jess, talouspaperia. Mahtavaa matkalippuja" Varsinkaan kun en itse ole koko matkalle edes lähdössä. Sen sijaan asiat joihin liittyy jokin tunne, jäävät mieleen paljon paremmin. Mitä vahvempi tunne, sitä pysyvämpi muisto.

Muistan ensimmäisen illan omassa kämpässä. Voin palata mielessäni siihen hetkeen kun ovi meni äitini perässä kiinni ja olin aivan yksin koko kaaoksen keskellä. Olisin halunnut juosta äidin perään ja karata takaisin kotiin.

Muistan mökkireissut kauas Etelä-Suomeen ystäväni porukoiden kanssa. Menimme vesipuistoreissun jälkeen pizzalle. Olin uskomattoman väsynyt. Huojuin autoon. Meinasin kompastuakin. Pizzakokki katsoi, että neiti 11v on päissään.

Edellä mainittuihin liittyi hilpeyttä ja menettämistä. Pahin tunne unohtamisen kannalta on rakkaus. Se on polttettu aivoihin. Se haalistuu ajan myötä erittäin hitaasti. Olen tiedostanut, että juuri tämän takia viimeisen kahden vuoden unohtaminen on niin vaikeaa. Keskellä tavallista arkipäivää saatan yhtäkkiä muistaa jonkin asian, joka liittyy Maxiin. Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän sattuu. Voin jo hymyillä hitusen, kun mieleen palaa muisto vanhoilta ajoilta.

Olen vuosien jälkeen sisäistänyt asian tuntijan sanat. Ihmisen mieltä ei ole rakennettu muistamaan arkisia juttuja. Talouspaperin sijaan muistan kaiken, jolla on merkitystä.

Mieleen painuvat asiat, jotka tekevät onnelliseksi.

~O

Älyllinen käden jatke

Internet, kuinka tulisinkaan ilman toimeen tätä vuosisatamme suurinta Jumalaa. Jokin aika sitten olin linja-autopysäkillä odottelemassa bussia. Bussia ei alkanut kuulua. Sen sijaan, että olisin tärissyt kylmässä vielä puolituntia, kaivoin puhelimen esille. Hetken naputtelun jälkeen minulle selvisi, ettei kyseinen myöhäisen illan bussi mene tiistaisin. Sadattelua ja suunta takaisin kotiin.

Vielä jokin aika sitten minun olisi pitänyt odottaa varmuuden vuoksi vielä hetki, jotta varmistun ettei bussi tosiaan tule. Sen jälkeen olisin palannut kotiin ja tarkistanut asian tietokoneelta. Jos mennään vielä kauemmas ajassa, aikataulu olisi selvinnyt ainoastaan linja-autoaseman ilmoitustaululta. Liian hidasta ja vaikeaa.

Kuva: Weheartit.com

Älypuhelimet tuovat internetin suoraan taskuusi. Tai jossain tapauksessa suoraan käteen. Olen tarkkaillut ihmisiä ympärilläni erilaisissa ympäristöissä. Aika monella on kosketusnäytöllinen älypuhelin kädessä aivan koko ajan ja kaikkialla. Kävellessä, syödessä, vessassa jne. Sitä selaillaan, vaikka ympärillä olisi useampi ihminen, jonka kanssa jutella. Puhelin on kädessä tai ainakin lähettyvillä, vaikka sillä ei olisi sillä hetkellä mitään käyttöä. Välillä olen ollut tilanteessa, jossa on ollut useampi ihminen samassa pöydässä. Viidestä ihmisestä kolme tai neljä selaa puhelintaan ja loput miettivät mihin huomionsa kohdistaisi.



Hankin jokin aika sitten uuden liittymän, johon kuuluu internet. Enää en tarvitse edes tietokonetta
netin selaamiseen. Nokiani on hitusen huonosti suunniteltu netin selaamiseen, mutta tarvittavat asiat sillä voi hoitaa. Voin käydä Facebookissa, jos odotan esimerkiksi viestiä. Enää en ole missään eksyksissä, kun voin suunnistaa navigoinnin avulla minne tahansa.
 En kuitenkaan tarvitse puhelinta käteeni joka hetkeksi. Edelleen sillä on kaksi päätarkoitusta: Soittaa ja lähettää viestejä. Kaikki muu on plussaa. Älypuhelimesta on kai joillekin tullut jonkinlainen käden jatke.

Tällä postauksella en yleistä, että kaikki älypuhelimen omistajat olisivat epäkohteliaita ruudun tuijottajia. Tunsin vain suurta tarvetta avautua asiasta.

~O

Totuus ananaksesta

Jokin aika sitten Facebookissa pyöri mitä hassuimpia kyselyitä. Ihmiset kiistelivät pitääkö voileipään laittaa kinkku juuston alle vai juusto kinkun alle. Näkkileivän oikeaa puoltakin on pohdiskeltu. Tuleeko voi reikäiselle vai sileälle puolelle. Kummallakin koulukunnalla ovat omat kannattajansa. Minusta juusto kuuluu kinkun päälle ja voi sileälle puolelle.

Miksi puhun näin tyhjän päiväisestä? Tiedän, ettei mikään jaa ihmisten mielipiteitä yhtä rajusti kahtia kuin ananas. Toiset himoitsevat sen pizzansa päälle, mutta toisia jo pelkkä siivun näkeminen alkaa ällöttää. Olen suhtautunut ananakseen neutraalisti. Pizzassa se on aivan mainio, mutta salaattiin en laittaisi. Eilen minulle valkeni miltä OIKEA ananas maistuu. Ne purkissa lilluvat kiekot ovat vain harhakuva.

Eilen meillä oli luokan kanssa leffailta, jonne kukanenkin sai oman halunsa mukaan tuoda eksoottisia hedelmiä. Päätin rikkoa ennakkoluuloni ja ostin ananaksen. Ikinä en ole tuoretta ananasta syönyt. Se oli jotain aivan muuta kuin säilykepurkista. Maku oli raikas ja kirpeä. Aivan ihana. Olisin voinut vetäistä koko ananaksen ihan yksinäni, mutta pitihän toisillekin jättää. Te Ihmiset, jotka olette tuominneet säilykeananakset, maistakaa oikeaa ananasta. Se on niiiiiiiin hyvää. Oli pakko tänään käydä ostamassa oma ananas. Tuskin se kovin kauaa tuolla jääkaapissa vanhenee.

http://fruitsbenefits.com/wp-content/uploads/2011/07/Pineapple.jpg

Joskus syksyllä valitin, ettei me tehdä koulussa mitään. Nyt syön joudun syömään sanani. Silloin en vielä tiennyt mikä minua odottaa. Olen ollut lähes joka viikko viisi päivää koulussa ja vääntänyt analyysejä, raportteja ja referaatteja veren maku suussa. Tajuntaani ei ole viime viikkoina muuta mahtunut. Tutkielmaessee ja oikeustapausanalyysi olivat suurimmat ponnistukset. Onneksi tutkielman sai tehdä ryhmässä. Kahdeksan sivun kirjoittaminen ihan itsekseen olisikin ollut melkoinen sosiaalisen elämän tappaja. Tässä koulussa harvemmin mitään tehtävää joutuu yksin punnertamaan.

Gangnam style on koko syksyn kohottanut mielialaani. Baarissa olemme vetäneet kuka milläkin tyylillä tutuksi tullutta tanssia. Nyt kappale on saanut jatkoa. Parin kuuntelukerran jälkeen Gentleman osui ja upposi. Voin jo sieluni silmin nähdä tytöt ringissä heiluttamassa takapuolta ja uros puoliset ihailijat kuolaamassa tanssilattian reunalla.



Tämä tulee niin Levin reissun soittolistalle. Enää neljä päivää lähtöön.

~O

Onko pakko siirtää kelloa jos ei taho?

Vaniljaa pursuaa edelleen, mutta se on saanut pieniä vivahteita. Flunssa ei ollutkaan aivan tavallinen. Poskiontelontulehdus oli viime viikolla diagnoosi. Apteekista hain kassillisen lääkkeitä, joilla tauti lopulta talttui. Nyt yritän herätellä kroppaani horroksesta. Liikunta on jäänyt aivan säälittävän vähäksi. Mielikin on laiska, eikä se saa tähän kroppaan minkäänlaista eloa.

Flunssan lisäksi vaniljassa on toinenkin vivahde. En linnottaudu koko kesäksi kotiin, josta on 25 kilometriä sivistykseen. Kuumehoureissa päätin, että hommaan kämpän vaikka kiven alta. Kotona tulisin vain hulluksi. Pysyn paremmissa väleissä kotiväenkin kanssa, kun asumme eri osoitteissa. Muutaman facebook-viestin jälkeen sain paikalliselta korkeakouluopiskelijalta asunnon käyttöön kesäksi. Maksua vastaan tietenkin. Tiedän, ettei järjestelyni ole taloudellisesti kovin kannattavaa. Elämä on kuitenkin elämistä varten. Murehdin rahapulaa sitten kun se tulee ajankohtaiseksi.

 Pääsiäinenkin tuli ja meni. Ainoa maininnan arvoinen asia: Kindermunan yllätyksiä ei tarvitse enää koota. Meinasin hajota nauruun, kun keltaisesta yllätyskotelosta paljastui sydäntä pakahduttavan söpö koira ja sille kori. Mukana tuli lappu. En meinannut uskoa silmiäni, kun lapussa neuvottiin asettamaan koira koriin. Kai nykyajan lapsille pitää vääntää rautalangasta, kun eivät ne muuten ymmärrä. Tästähän olisi ollut hauska ottaa kuva, mutta koira ja kori jäivät kaverin luokse.

Pääsiäisenä tapahtui taas yksi vuoden kahdesta turhimmasta asiasta: Kellon siirtäminen kesäaikaan. Toinen turhin asia on tietenkin kellon siirtäminen talviaikaan. Pimeä tulee aikaisemmin ja pihalla näyttää entistä kurjemmalta. Tähän kaaliin ei uusi aika uppoa millään. Uutta aikaa on menossa ties kuinka mones päivä, mutta minä en vieläkään käy aivan täysillä. Menen nukkumaan 23, mutta sisäinen kelloni on vielä 22. Sisäisen kelloni mukaan saan unta viimeistään 00.00. Eli kello on tätä nerojen säätämää uutta aikaa 01.00. Kelloja siirretään, että saataisiin yksi valoisa tunti lisää iltaan, ja tämä säästää jonkun mielestä energiaa. Katinkontit sanon minä! Minulta tuhrautuu luvattoman paljon energiaa, kun pitää opetella uusi aika.

Kellon viisareista huolimatta kevät on ihanaa aikaa. Tämäkin karhu on viimein herännyt talviunilta,

~O

Vaniljasyndrooma

Kesällä on ihana mennä ostamaan jäätelökioskilta kolmen euron tötterö. Kioskin seinässä on näkyvillä valikoima, josta saattaa oman pallonsa valita. Tarjolla on tuttuja päärynää, mansikkaa ja vaniljaa. Joka kesä tulee uutuusmakuja. Yhtenä kesänä muistan popcorni jäätelön. Valitseminen on välillä yhtä tuskaa. Ehkä tekisi mieli kokeilla miltä rommirusina maistuu, mutta jos se onkin pahaa...Lopulta tuskastun ja päädyn tuttuun ja turvalliseen: Vaniljaan.

Vanilja on taattua tavaraa. Se ei ole pahaa, mutta ei se makuhermojakaan hivele. Elämäni tuntuu tällä hetkellä vaniljalta. Päivät menevät samalla tavalla: Aamulla kouluun, iltapäivällä kotiin, ruokaa, salille, takaisin kotiin ja nukkumaan. Seuraavana aamuna sama rumba. Rutiinit tuovat elämään turvallisuutta, mutta tämä mun elämä on aivan liian turvallista. Tarvisin totaalisen irtioton arjesta ja tutuista kuvioista. Vaniljaa vaan pursuaa, eikä sitä enää voi hallita.

Vanilja on halpaa. Rutiinien rikkominen vaatii rahaa, eikä sitä ole koskaan tarpeeksi. Loma meni töissä. Työ tuo turvallisuutta elämään. Taloudellinen tilanne on turvattu. Turvallisuus tarkoittaa vaniljaa. Vanilja on tasaista, eikä sen mausta saa mitään kiksejä. Haluan jonkin aivan uuden maun elämääni ja kauhoa vaniljat roskapönttöön.

Jotta elämä ei vahingossakaan kävisi liian jännittäväksi tuli tuttu vaniljainen flunssa minua taas tervehtimään. Sama tuttu kaava: Vähän kuumetta, kurkkukipeä, nuha ja väsyttää. Ei mitään dramaattista. Ei koskaan tarvitse edes antibiootti kuuria.
Kuukauden päästä lähdetään Leville juhlistamaan synttäreitä. Tuskin maltan odottaa. Levi on kaikkea muuta kuin vaniljaa.

Siinä sitä vaniljaa on s**tana....

Kuva: weheartit.com

 ~O

Pinkki tekee elämästä vaikean

Yksin oleminen on oikeastaan aika jännää. Kun ei ole ketään kenen kanssa jutella, alkaa omassa päässä käymään jonkinlaista vuoropuhelua itsensä kanssa. En ole ollut pitkään aikaan tällä tavalla aivan yksikseen. Syksyn alussa kaksi ensimmäistä viikkoa meni parisuhdeshokissa ja edellisessä asunnossa olin erittäin harvoin yksin kotona. Tähän on tottuminen. Ei voi käydä viereisessä huoneessa angstaamassa, kun tiskejä on kasautunut pienen Himalajan verran. Yksin ollessa ei voi kämppikselle kommentoida kuinka ärsyttävä on salkkareiden Severi (joka tässä taloudessa on nimetty Serveriksi). Itse pitää oman pään sisällä Severi manata.

Olen huomannut, että olen aivan järkyttävä sotkija. Tuntuu, ettei kahdesta ihmisestäkään tule niin paljon sotkua kuin minusta yksinään. Ei voi ketään muuta sotkusta syyttää kuin itseään...paitsi ehkä vähän leipomista. Silloin on isompikin keittiö jauhoissa ja taikinassa. Eilen olin jotenkin aivan hukassa. En muista milloin viimeksi olisin ollut koko sunnuntaipäivän aivan yksin. Taajoin ympäri kämppää ja tulin luutunneeksi lattian. Pyykitkin peseentyivät aivan huomaamatta.

Välillä olen miettinyt olenko aivan oikeassa koulussa. Kohta on mennyt ensimmäinen vuosi, eikä ole ollut yhtään kurssia, johon olisin kokenut palavaa intohimoa. Ainakin tiedän, ettei elokuvien tekeminen ole minun juttuni.

Tosiaan kävin niitä pyykkejä pesemässä eilen. Jätin ne tavalliseen tapaan kuivaushuoneeseen kuivumaan. Menin tänään hakemaan niitä. Alhaalla minua odotti pieni ylläri. Naapuri oli suivaantunut, kun hänen pyykeilleen ei ollut huoneessa tilaa, sillä minun ja jonkun toisen vaatteet valtasivat kaikki narut. Kaikki muut naapuri oli kerännyt koriin, mutta vaaleanpunaiset urheilurintsikat olivat jääneet paikalleen. Oli vissiin sen elämästä tullut tosi vaikeaa.
"Pyykit ei tartte päivää kuivumiseen. Tee muiden elämästä helpompaa ja hae ne ajallaan pois" Olen aika varma kuka armaista naapureista tämän viestin jätti.

~O

Titanic törmää aina jäävuoreen

Palapelit ovat mukavaa ajanvietettä. Toistaiseksi olen koonnut ne ja muutaman päivän päästä purkanut. En ole vielä ainoatakaan laittanut seinälle, vaikka tuhannen palan pelejä olen rakentanut ainakin kymmenen. Kävin jokin aika sitten kirjakaupassa ja bongasin sieltä 1500 palan Titanicin. Tästä teen taulun. Nyt palat alkavat olla kasassa, mutta silti projekti törmäsi jäävuoreen. Pelissä on kaksi ylimääräistä ja kaksi puuttuvaa palaa. Ylimääräiset eivät käy puuttuvien tilalle. Eihän minulla tietenkään ole enää kuittia tallessa. Täytyy käyttää mielikuvitusta, että saa pari reikää täytettyä. Kai minun täytyy uskoa, että Titanicista ei koskaan seuraa mitään hyvää. Kuva: ebay.it

Eilen oli 2.maaliskuuta. Sinkkuuteni puolivuotis päivä. Sen kunniaksi siivosin torstaina koko kämpän lattiasta kattoon. Vaatekaappiin tuli huomattaavasti tilaa. Löysin sieltä vielä muutaman Max-nimisen henkilön vanhoja vaatteita, jotka olivat oikeastaan minun. Lensivät kaikki suoraan roskiin. Heitin myös pois reikäiset vaatteet. Vaatepussin roskapönttöön vieminen oli jonkinlainen siirtymäriitti. Puolivuotta meni ennen kuin sain tämänkin tehtyä. Olen kai maailman hitain pääsemään vastoinkäymisistä yli.

Huomenna on jänskä päivä. Menen uuteen työpaikkaan. Luulin vielä keskiviikkona, että saan pitää lomaa, mutta sitten puhelin soi ja loma jäi haaveeksi. Menen tekemään paikalliseen lehteen juttuja. Hyvä tuuri kun saa oman alan töitä tehdä ja saa rahaa, jota opiskelijalla ei ole koskaan liikaa.

Eilen tehtiin kämppiksen kanssa ruoaksi tortilloja ja jälkkäriksi marjakiisseliä. Minun pitäisi hankkia halpiskamera, kun tuo kännykkä laatu on todella kuraa.

Tortilloihin tuli salaattia, jauhelihaa ja kahdenlaista dippiä. Oli todella slurps om nom ihanaa nam nam.

Elämän ensimmäinen kiisseli, eikä ollut huonompaa. Vaniljakastike oli tietenkin paras osa. Ei kiisseliä vaniljakastikkeella vaan vaniljakastiketta marjakiisselillä.

~O

Viina on viisasten juoma

Olen niitä harvoja, jotka aloittavat ryyppäämisen vasta täysi-ikäisenä. Omia rajoja ei oikein osannut arvioida. Ensimmäinen siideri nousi päähän kuin metrin halko. Vieläkään sietokykyni ei ole kovin kehuttava. En tarvitse kuin muutaman lonkeron niin kyllä pömisee.

Humalassa minusta tulee iloinen höpöttelijä. Puhun enemmän kuin normaalisti selvinpäin. Asiat tuntuvat hirveän tärkeiltä ja jaettavan arvoisilta. En saa kuitenkaan niin paljoa rohkeutta, että uskaltaisin mennä iskemään miehiä. Oikeastaan hyvä vaan. Ihmiset ovat niin erilaisia kännissä, myös minä. En ole baarissa ollenkaan se sama tyyppi kuin arki elämässä. Luokkakaveri tuumasi kerran, että näytän baarissa aina aivan eriltä kuin koulussa. Ehkä minulla on kaksi minää. Ehkäpä viihteellä haluan unohtaa hetkeksi sen arkiminän. Rakkautta en baarista hae juuri sen takia, etteivät ihmiset ole aitoja, sellaisia kuin tavallisessa elämässä. Kun selvinpäin nähdään, tulee molemminpuolinen pettymys. Tämä tapahtui juuri peräkylän pojan kanssa.

Miksi nyt jauhan viinasta? Meillä oli koulussa ulkoilutapahtuma ja illalla AfterSki partyt. Nyt osaan kontrolloida juomista. Tiedän, ettei viina sovi minulle. Olen kärsinyt niin monet krapulat, että eilen menin lonkerolinjalla ja nyt on aivan hyvä olo. Baariin otin vain 20 euroa. Keskenhän ne rahat loppuivat, mutta hyvä ettei ollut korttia. Ei ole tilillä ikäviä yllätyksiä.

Ulkoilutapahtuma oli aivan mukava, mutta ärsytti kun ihmiset vain seisoskelivat rivissä ja muutama vain laski mäkeä.

Alakerrassa asuu ihana kaveri, joka osaa meikata. Lattoi minut oikein nätiksi. Osais itekkin meikata niin hyvin, niin olispa mukava.

~O

Vanhojen aikojen muistoksi

Penkkarit ja vanhojen tanssit on taas juhlittu. Piti tietenkin käydä vanhassa opin ahjossa ihastelemassa mekkoja ja poikia puvuissa. Tosin tällä kertaa näytti, että suurin osa tanssijoista oli abiturientteja. Aikamoinen kunto, jos pystyy penkkareiden jälkeisenä päivänä vielä tanssimaan.

Ennen kuin menin katsomaan vanhoja, piti tarkistaa, ettei exä siellä tanssi. No tietenkin illalla bongasin hänet Lapin Kansan nettivideosta tanssimasta toisessa lukiossa, mutta en tunnistanut kenen kanssa. Hassua, että kaksi vuotta sitten, kun pyysin Maxia tanssimaan, oli vastaus tylyn jyrkkä ei. Nyt herra tanssii kolmatta kertaa, vaikka väitti, ettei tanssiminen ole yhtään hänen juttu. Niin ne ihmiset muuttuvat.

Kävin pitkästä aikaa nuorten illassa. Siellä ei pahemmin porukkaa ollut, mutta oli silti ihan kivaa. Meinasin purra kieleni, kun v-sanoja. Nuorisotyön ohjaaja oli aika paheksuva, joten tarkkailin puhettani koko illan. Ainoastaan kun kiihdyin, alkoi v-sanoja karkailla. Opiskelijaelämä on opettanut minut kiroilemaan. Taas voisin aloittaa kiroilulakon. En ollut enää se kiltti seurakuntanuori, joka ei koskaan kiroile...

Penkkarit ja vanhojen tanssit ovat tuoneet vanhat ajat taas mieleen, mutta en ole aivan varma olenko se sama ihminen, joka niita vuosi sitten eli. Onko tämä sitä aikuistumista?

~O

Hälsningar från Sverige!

Viikkoon on mahtunut taas paljon touhua. En ole hirveästi ehtinyt bodaamaankaan, kun on oltu menossa. Torstaina koulu järjesti meille reissun Jokkmokkiin Ruotsiin. Siellä pääsimme saamelaisten markkinoille. Poron sarvien ja ketunnahkojen lisäksi mukaansa saattoi ostaa kreikkalaisia oliiveja ja tavallisia metrilakuja. Yleensä markkinoilta lähtee aina mukaan pari lakua. Nyt ei houkutellut yhtään, kun oli 20 pakkasta. Olivat aika jäisen näköisiä.

Ajoimme ensin 300 kilometriä bussilla. Matkalla ihailimme ruotsalaisia söpöjä taloja. Niitä oli paljon erivärisiä ja kokoisia. Tuntuu, että me suomalaiset olemme aika tylsiä talonrakentajia. Täällä kaikki on samanmuotoista ja väristä.

Olen syntynyt 90-luvulla. Minulta on jäänyt eräs tärkeä asia kokematta. Postimerkin nuoleminen. Kävin ostamassa ruotsalaisesta kaupasta postikortin ja siihen merkin. Ihmettelin hetken, miten kiinnitän merkin korttiin, sillä siinä ei ollut liimapintaa. Kaveri tuumasi: "Se pitää nuolla". Elokuvissa on olen nähnyt tämän, mutta en arvannut, että Ruotsissa käytetään edelleen nuoleskeltavia postimerkkejä.

Näin myös elämäni ensimmäistä kertaa elävän hirven(Ei kuvassa olevat). Se kiipusti tien yli. Taas säikähdin aivan hirveästi. Eihän meille mitään olisi käynyt, kun linja-auto on hieman hirveä isompi. Oli se silti aika hurja näköinen. Meni hetki ennen kuin pystyin taas ajattelemaan muutakin kuin kauhuskenaarioita hirven raadosta ja meistä keskellä Ruotsia vailla kulkuneuvoa.

Käytiin perjantaina kämppiksen kanssa shoppailemassa. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut Scandinavian Hunks -seinäkalenterista. Hunkseja en löytänyt, mutta ihan komeita miehiä on siinäkin kalenterissa, jonka ostin. Ainakin voi haaveilla komeista miehistä aina kun menee jääkaapille.

~O

Hei olen elossa!

Pari viikkoa olen viettänyt hiljaiseloa. On ollut aika kiireistä, eikä ole ehtinyt sitä kuuluisaa kissaa sanoa. Ensimmäinen suuri tapahtuma on: Peräkylän poika on virallisesti historiaa. Enää en hänen peräänsä haikaile. Kysymys kuuluukin: Mistä kummasta miehiä löytää. Sellaisia kunnollisia ja kivoja. Kuntosalilla ne ovat niin itteään ja lihasta täynnä, ettei niitä juuri muu kiinnosta. Tässä kerran pyysin yhtä muskelimiestä avaamaan mulle kuntolaitteen ruuvin kun en sitä itse auki saanut. Se katsoi mua vähän oudosti ja avasi sitten ruuvin. Baarissa oma arvostelukyky on epämääräinen. Tämä on todistettu jo kahdesti. Nyt ihmettelen, mikä siinä peräkylän pojassaki on viehättäny...

Koulussa meidän lukkari on ollut melkoinen sillisalaatti. On ollut suomen kieltä, tekijänoikeuksia, verkkoviestintää ja esiintymistä. Ehdoton suosikkini on ollut esiintyminen, vaikka vähemmän siellä pääsi esiintymään. Enemmän oli luentoja. Luennot eivät kuitenkaan olleet perinteisen tappotylsiä. Opettaja ohjeisti meille, miten selvitä esiintymisjännityksestä ja haastattelun tekemisen niksejä. Ihan hyödyllistä. Ei olisi ehkä niin paljon jänskättänyt se ylioppilaan puhekaan.

Nyt meillä jatkuu äänikurssi ja ohjelmassa on kuunnelman teko. Eilen ja tänään päästiin jo kokeilemaan äänitystä. Foley-studio on sellanen jännä paikka, jossa voi äänittää melkein mitä tahansa. Jos halutaan saada askeleet, pitää päättää haluaako askeleet hiekalla, soralla, tasaisella, vai kenties lehtikasassa. Lehtikasa on oikeasti satoja metrejä c-kasetin nauhaa.

Koulussa on kivaa, kun pääsee käsittelemään laitteita, joita on nähnyt vain telkkarissa. Tänään käytettiin mikrofonia, jonka olen nähnyt telkkarissa, kun äänitetään laulua.

Olen sairastellut aika paljon, joten en ole päässyt käymään salilla juuri ollenkaan. Sen sijaan olen käyttänyt aikaani palapeliin. Aloitin sen jo kerran, kun asuin edellisessä kämpässä. Se oli pakko purkaa, sillä sitä ei saanut ehjänä muutettua.

Vielä on jäljellä kaksi tiikerin mentävää reikää. Siinä minulle duunia loppuillaksi. Uni tuskin tulee vähään aikaan. Aamulla sain nukkua pitkään, koska tänään oli itsenäistä työskentelyä. Kävin parituntia jumppaamassa ja lihakset on aika juntturassa. Tää päivitys oli aika sillisalaatti. Ainoa päämäärä oli ilmoittaa, että olen elossa enkä ole unohtanut bloggausta.

~O

Inception ~ Alku

Melankolia valtaa mielestä oman tilansa. Sormet syyhyävät päästä pianon koskettimille, vaikka minun soittamana kappale ei kuulosta läheskään yhtä hienolta. Musiikki veisi mennessään ja hetkeksi unohdan ikävän.
Tänään kävin vaihto-opintoasioita hoitavan henkilön luona. Erasmus vaihto-ohjelma tarjoaa lukukauden verran opiskelua Portugalissa, Saksassa, Unkarissa tai Puolassa. Ehkä se on jonkin uuden alku.

~O

Voihan slurps!

On se kiva olla kipeänä, kun ulkona on ollu ihana auringon paiste. Varmasti olis saanu valoa ja piristyny kummasti. Muttako ei. Kuva on otettu viime viikolla, käytiin tyttöjen ja koiran kanssa lenkillä ihailemassa tammikuun aurinkoa.

Rankan ulkoilun jälkeen keitettiin kaakaot kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Paistettiin kroissantteja, joista ei oo kuvaa, mutta slurps, että oli niiiiiin hyvää!

~O

Heikko hetki

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan näin unta Maxista ja sen uudesta emännästä. Menin käymään jossain juhlissa ja siellä oli myös tämä pariskunta. Kun heräsin, oli vähän omituinen olo. Hetken mietittyäni tunnistin oloni ikäväksi. Mieleen palasi yhteiset muistot. Enimmäkseen ne hyvät, vaikka yritin muistuttaa itselleni myös asioita, jotka eivät olleet niin hyvin. Tuo mieli on kumminkin niin omituinen, ettei se halunnut muistaa muut kuin ne kivat asiat. Joskus mietin, mahtaako Max muistella meidän aikoja, mutta kukapa sitä vanhoja muistelisi, kun on toisen kanssa. Minulla kun ei ketään ole, mielessä on liikaakin tilaa muistaa.

Onneksi pahin on mennyt, eikä Maxin ajattelu ahdista. Kohta siitäkin kriisistä tulee puoli vuotta. Ärsyttää vaan, ettei voi mielessään painaa DELETE-nappia ja jatkaa elämäänsä. Vaikka sydän surut ovatkin menneet ohi, välillä Max pyörii mielessä. Aina vain harvemmin. Kun podin pahimpia suruja, eräs henkilö sanoi minulle, että sitten joskus pitäisi antaa anteeksi Maxille. Silloin se kuulosti mahdottomalta. Vieläkään en voi rehellisesti sanoa antavani anteeksi, mutta joskus vielä tulee sekin aika.

 

https://www.facebook.com/pages/hanging-out-with-the-same-person-everyday-and-NEVER-getting-bored-of-them/308590286058

Heikkoja hetkiä tulee ja menee...Mulla on ollut liikaa aikaa ajatella, kun olen kolme päivää maannut kotona. Lunssa alkaa pikku hiljaa parantua. Nyt olisi tosi kiva saada olla loppu kevät rauhassa. Tämä pilaa ihan kaiken. Mun piti viikonloppuna lähteä kuskiksi, mutta ei pystyny. Auringon paistetta saan ihailla vaan ikkunasta. Huomenna on koulua ja todellakin jalkaudun ulos neljän seinän sisältä.

~O

Joko tai vai sekä että?

Kuva: soundstore.com

Palkka kilahti tilille. Kahdelle asialle olis tarvetta. Haluan oman kitaran. Kuvassa olevalla kepillä on hintaa 445 euroa. Olis varaa, mutta oon miettiny, että onko se vaan laastaria sydänsuruihin. Tosin nyt on nuo sydänsurut hälvenneet, mutta silti haluttaa soitella.

Toisaalta tarvisin uudet silmälasit. Nykysillä ei meinaa enää mitään nähdä...Ärsyttää kun ei ole kuin vuosi edellisistä ja taas ei näe. Sit kun oon menestyvä journalisti meen silmäleikkaukseen. Pääsee niistäki hökötyksistä.

Ehkä toteutattavin idea on hierojalle meno. Särkee hartioita niin vietävästi. Taas on koulussa istuttu PC:n edessä koko viikko. Hartiat jumittaa. Vähän helpottaa kun salilla käy, mutta olisha se herkkua kerranki ite päästä ammattilaisen runnottavaksi. Itse osaan toisten hartiat hieroa, mutta omani ovat aina juntturassa.

Kaikkea sitä joutuuki miettimään....

~O

Mihin tarvitsen naapureita?

weheartit.com

Viimeksi tein hurjan erehdyksen, kun suorastaan valitin, että meidän naapurit ovat epätavanomaisen hiljaisia. No nyt ovat ottaneet kunnolla takasin. Kolmas ilta putkeen armotonta möykkää. Keskiviikkona oli pahimmat paardit. Juuri kun uneen pääsi, niin alapuolelta volat nousee sinne äärimmäiseen kaakkoon. Torstaina mölinä jatkui ja tänään taitaa olla taas yksi samanlainen yö edessä.

Kiukutti todellaki naapurit, kun en kesätoimittaja rekrytointipäivää edeltävää yötä saanut nukkua kunnolla. Taisin mennä ylienergialla, ja ajatus lensi jossain aivan muissa sfääreissä. Haastattelusta en jälkeen päin kamalasti muista. Toivottavasti olen siellä jotain järkevää puhellut.

~O

Elämän langat

Takaisin opiskelijaboxissa. Tänään oli ekaa kertaa pitkään aikaan oikeasti TYLSÄÄ. On vielä sen verran lenssu, ettei voi mennä salille nostamaan rautaa. Eipä tässä paikassa sit muuta järkevää tekemistä iltaisin olekaan. Menin alakertaan luokkakaverin luokse ja koomattiin sit yhdessä.

Koti oli pysynyt kuosissa. Aika sekaisin se oli. Eilen se oli entistä sekaisempi, kun räjäytin matkalaukun keskelle lattiaa. Äiti olisi pyörtynyt, jos olisi sotkun nähnyt. Jopa kämppis tuumasi: "En mä aatellu, että sun huone on noin sotkunen". Nyt on siivottu ja mahtuu kävelemään, eikä tarvi loikkia vaatekasojen yli.

Uusi vuosi ja uudet kujeet ovat vallanneet mielen. Romantiikkarintamallakin on ehkä pientä vipinää. Max on vihdoin jäänyt mielessä taka-alalle, kun pikkukylän tanssittajapoika on minua Facebookissa pommittanut. Ehkä olen hänestä jopa hieman kiinnostnut, mutta ärsyttää, kun hän on todella kaukana. Hassua, ettei pojalla ollut edes vaaleat hiukset tai siniset silmät. Jokin aika sitten yhden pojan kanssa minulle tosin kävi huonosti. Humalassa hän vaikutti kovin kiinnostavalta, mutta kun seuraavana päivänä tapasimme selvinpäin, olin järkyttynyt, mitä kummaa siinä pojassa oikein näin. Olin tosin silloin melko tukevassa humalassa. Toivon, ettei tämän kanssa käy samalla tavalla.

Tänään alkoi viimein Suomen kielen opinnot. Opettaja oli sanalla sanoen melkoisen yksitoikkoinen puhuja. Hän antoi tehtäväksi referaatin. Olin niin onnessani, sillä tämän homman minä osaan, vaikka silmät kiinni. Tosin samaa on tehty lukiossa, miksi se pitää uudestaan opettaa.

Alakerrassa tuoli-Joonaksen (sen joka ryyppää juhla- ja välipäivät) kaverit ovat alkaneet pitää elämää. Ennen joulua sieltä kuului varsinkin maanantai ja sunnuntai iltoina kaamea mökä. Eilen oli jostain syystä hiljaista, vaikka kummatkin olivat kyllä paikalla.

Huomenna uskaltaudun salille. Alkaa olla aika turvonnu olo kaiken kinkun jälkeen. Asiaa ei helpota, että söin täällä pussillisen pipareita ja torttuja ja kaikkea hyvää. Huomenna pitää kunnostautua ja aloittaa taas terveelliset elämäntavat. Juustolakko on toistaiseksi pitänyt. Saa nähdä kuinka kauan.
Huomenna meillä on ohjelmassa tekijänoikeusluento. Kaivoin jo sukkapuikot ja langan valmiiksi. En muuten pysy mitenkään hereillä koko tuntia. Minusta kun on tullut erittäin lahjakas koulussa nukkuja. Vielä on vähän asiat levällään, mutta ehkä tästä elämän langasta saan vielä kiinni.

~O

Peräkylän urokset

Suuressa kaupungissa kilpailu miesten huomiosta on suunnaton. Naiset ovat viimeisen päälle laittautuneita. Tällainen tavallinen hiirulainen jää auttamatta varjoon. Olen tottunut osaani, vaikka salaa mielessäni ajattelen, että olisi kiva edes vähän huomiota saada.

Vierailin uutena vuotena eräässä pienessä kylässä, jonka yöelämä käsitti kaksi juottolaa ja diskon. Ensimmäisessä oli aika creepy tunnelma. Paikka oli täynnä keski-ikäisiä ja suorastaan muinaisia pariskuntia tanssimassa humppaa epävireisen karaokesolistin johdolla. Hivuttauduimme kaverin kanssa vapaaseen pöytään. Meni puoli minuuttia, pöytä pamahti täyteen ikäloppuja miehiä, jotka alkoivat meiltä nuorilta neidoilta udella kaikenlaista.

Herra X: "Oletko koskaan ollut kaatokännissä?"
Minä: "Olen ollut"
X: Mitä jäi mieleen?"
M: "Aamulla oli jäätävä krapula?"
X: "Jäikö morkkista?"
M: "Riippuu, että mitä on humalassa tehnyt"
X: "Miten sais juomista vähennettyä?"
M: "Nooo...Pitää olla juomatta. Simppeliä eikö?"
 ...Loppua keskustelusta en kovin tarkasti muista. Olin ehtinyt tuskin viittä minuuttia pöydässä istua, kun joku nuori mies tuli minua haastamaan tanssimaan niitä kaameita karaokehumppia. Kieltäydyin kohteliaasti.

 Noo...Kun pääsin juoposta viereeni parkkeerasi peräkylän poroisäntä. Sekin haastoi tanssimaan, mutta tämänkin jätin väliin. Juttelin isännän kanssa jotain yhdentekevää. Jossain välissä paljastui, että miehellä oli ikää ainakin 30. Aivan liian vanha mulle. Se siitä sitten, ja lähdettiin kaverin kanssa nostelemaan sieltä paikasta.

Seuraavaksi mentiin kämäiseen pikkukuppilaan ja linnottauduttiin pöytään tarkkailemaan tilannetta. Ei mennyt taaskaan kauaa, kun pöytään tuli kolmen ihmisen seurue. Nainen, vanhempi mies ja mun ikänen poika. Aikamme siinä juteltiin ja net tarjoilivat meille juomiakin. Lopulta mulle tuli taas kammottava olo ja meinasin örvätä siihen paikkaan. Nainen ja vanhempi mies jäivät matkasta ja jatkettiin kolmisin nuorison tanssipaikkaan. Tää poika oli tosi kohtelias, ja kävi hakemassa mulle ja kaverille vettä, vaikka tiskillä oli kaamea jono. Pahaolo helpotti ja mulla oli tosi hauska ilta. Kolmen jälkeen soivat hitaat. Meinasin pudota tuolilta, kun tämä poika pyysi minua tanssimaan. Siitä pyynnöstä en voinut enää kieltäytyä.

Kaupunkien yökerhoissa kaikki ihmiset ovat omissa porukoissaan, mutta pikkukylässä tuntemattomatkin tulevat juttelemaan. Tunnelma oli suorastaan mukava, eivätkä vanhat miehet yrittäneet mitään epäilyttävää. Mietin, olinko jotenkin kaupunkilaisen näköinen, kun niin moni mies minua lähestyi. Se tuntui imartelevalta ja suorastaan hassulta.
Seurasin paikallisten nuorten naisten pukeutumista tanssipaikassa, ja järkytyin. Yhdellä oli huopatossut, toisella nokian HAI-kumisaappaat. Meinasin pyörtyä, kun bongasin kollarit ja kulahtaneet UGGit. Ehkä minä tosiaan olin paikallisiin leideihin verrattuna suorastaan panostanut ulkonäköön. Oli diskossa tietenkin myös laittautuneita naisia, mutta kaupungissa kollarisankareihin tuskin törmää.

Kohta takaisin opiskelijaboxiin ja paluu tavallaan normaaliin elämään. Kunhan flunssa paranee, lähden salille sulattelemaan kinkkuja ja laatikoita.

~O