Rannalla tulee usein heittäneeksi veteen kiven jos toisenkin. Kivet ovat eri muotoisia ja kokoisia. On valkoisia, ruskeita ja niitä tavallisia harmaita.
Joskus otan mukaan murikan, joka on mielestäni tavattoman hieno. Laitan sen kirjahyllyyn ja ihastelen sitä silloin tällöin.
Kiviä tulee vastaan erilaisia. Jotkut tulevat ja menevät. Heitetään samantien pois. Sitten löytyy se hieno kivi, jonka haluaa viedä kotiin.
Kivi näyttää ensi alkuun hienolta kirjahyllyssä. Se on kauniin muotoinen ja miellyttävä katsella.
Kuukausien kuluessa vilkaisen kiveä yhä harvemmin. Toisinaan saatan puhaltaa pölyt sen päältä. Vuosien kuluttua se näyttääkin aivan tavalliselta kiveltä.
Kivi katoaa hyllyn perälle uusien hienojen tavaroiden taakse. Siivouspäivänä nostan pölyisen murikan hyllystä ja hetkeksi mieleeni palaa se kaunis aurinkoinen päivä, jolloin kivi oli päivän paras löytö. Aika on mennyt eteen päin ja nykyään pidän enemmän tummista ja rosoisista kivistä. Tavallisen harmaa kivi saa luvan mennä. Ei se ole oikeastaan yhtään kaunis tai erikoinen
Menen samaiselle rannalle ja heitän kiven niin kauas kuin suinkin saan. Sieltä se ei tule takaisin, eikä sitä tarvitse enää ikinä nähdä. Joskus saatan muistella sitä, mutta jo paluu matkalla silmiini osuu se tumma ja rosoinen yksilö, joka on viehättävämpi kuin se, jonka viskasin järveen. Ehkä tämä on elämäni murikka, jota ei koskaan tarvitse heittää pois.
~O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti