...Mut mekko riekaleina

laskuhumalassa,

ei löytynyt onnee onnelasta

 

Rakkautta etsitään kuin morsian mekkoa,
Käytetään kerran ja säilötään kaapissa,
Epätoivo ylläpitää mielenkiintoa,
Ota mut syliin, pitele mut älä omista.

Ajat vaihtuu ja viisarit liikkuu

iho vanhenee ja kasvot muuttuu,

ennen syötiin lettuja, nyt lasketaan kaloreita

 

Kesä -96 polvet ruvella,

taloyhtiön hiekkalaatikolla,

äiti liimasi laastarin kun itkin,

sanoi, anna mä puhallan,

 

 

Kuka puhaltaa nyt?

 

Sanni - Prinsessoja ja astronautteja

Ei kukaan muu voi auttaa nyt,

on noustava jaloilleen,

ja antaa sydämen taas kuljettaa,

eteenpäin risteykseen.

Veden pinta tuskin voi
kannatella sinua
lopulta se kirkastuu
synnyit kartta rinnassa.

 

~ Sara - Kartta rinnassa

 

weheartit.com

 

~O

Better luck next time :)

Se tähdenlento oli ja meni. Siitä jäi käteen vain sydänsuruja ja armoton v*tutus. Ehkä parempi onni seuraavalla kerralla. Ajatukset ovat kuitenkin olleet romantiikan sijaan tiukasti kouluhommissa. Viimeviikolla oli Mediatuotantoprojektin kuvaukset. Olin tuotannossa apulaisohjaajana. Olen aina sanonut, ettei teostuotanto ole minun lajini, mutta täytyy myöntää, että viihdyin kuvauksissa yllättävän hyvin. Viimeisen kuvauspäivän saldoon tosin jäi toisen asteen palovamma, sillä kaadoin kiehuvan kuumat vedet suoraan syliin.

Kuvasimme esittelyvideota meidän ammattikorkeakoulun insinööreille. Tänään alkoi projektin ankeampi osuus eli leikkaaminen. Minun kärsivällisyyteni on taas koetuksella, kun pitää avata Final Cut Pro ja nysvätä miljoonasta videoklipistä toimiva kokonaisuus. Tolkuttoman hidasta hommaa. Kahdessa tunnissa sain kasattua kuvia peräjälkeen, eikä niissä ollut mitään järkeä. Ehkä vähän ikävä omiin hommiin. Samassa ajassa olisi syntynyt jo aivan pätevä lehtijuttu.

Sain tänään laitettua kesätyöhakemuksen. Nettiyhteys takkuili pahemman kerran, ja hakemus meni ainakin kolme kertaa, joista kaksi ilman liitteitä. Toivottavasti ne katsovat sen viimeisen version.

Huh, kohta on taas joulu. Toistaiseksi ei ole paniikkia, mutta eiköhän se sieltä vielä ilmesty.

~O

Revontulten taikaa

Olen asunut ikäni pohjoisessa, mutta silti revontulissa on jotain pelottavaa. Ne tuntuvat enemmän taialta kuin luonnon ilmiöltä. Voin kuvitella mitä entisajan ihmiset ovat ajatelleet, kun eivät ole tienneet revontulien tieteellistä selitystä.

Jokin aika sitten istuimme ystäväni kanssa yöllä ikkunan alla ja ihailimme huikeita revontulia. Valoshown lisäksi näimme vielä kaksi tähdenlentoa. Suljin silmäni ja toivoin.

Revontulet haalistuivat nopeasti pois. Vedin verhot kiinni ja palasin omaan sänkyyni. Minulle jäi hieman outo olo, enkä saanut pitkää aikaan unta. Muutama päivä myöhemmin olin unohtanut koko tähden lennon ja toiveen. Odottamatta se kuitenkin toteutui. Ehkä revontulissa ja tähdenlennoissa on kaksinkertainen määrä taikaa.

~O

Aikuisuuden oireet

Mistä tietää, että on täyttänyt 20, ja on astunut aikuisten maailmaan?

Ensimmäinen oire: Olen miettinyt, että olisi pitänyt käydä viime kesänä edes kerran mustikassa. Olisi nyt omia arjoja pakastimessa, eikä äidin pakastimesta kähvellettyjä. Vähän hävettää viedä toisten vähät marjat, kun olisi isona tyttönä voinut ne itse käydä hakemassa. Onneksi tulee ensi kesä.

Toinen oire: Mustikoiden lisäksi olisi pitänyt poimia surullisen kuuluisia hilloja. Kirjoitin töissä aivan liian monta juttua hilloista. Verenpaineet olisivat hiponeet hurjia lukemia, jos olisin oransseja marjoja nähnyt vielä vapaa-ajalla. Nyt harmittaa. Mustikat ja hillat olisivat olleet kiva sekoitus.

Eikä tässä vielä kaikki. Pahin oire tuli syyslomalla. Päähäni pälähti aivan mahdoton ajatus: Kuljetan sukset kotoa opiskelijaboxiin. Aion ruveta hiihtämään jahka lunta on tullut muutama kymmentä senttiä lisää.

Aika paksulta kuulostaa. Olen aina vihannut marjastusta. Minut on aikoinaan raahattu itkun kanssa metsään. Muutaman hassun marjan olen poiminut ja kiukutellut niin kauan, että on lähdetty pois.

Muutama  vuosi sitten sain raivokohtauksen, kun minut pakotettiin hiihtämään. Viime talvena kävin kerran suksien päällä. Se oli suuri saavutus, mutta kurkku tuli kipeäksi. Sairastin viime keväänä vain kuukauden päivät. Yksi flunssa muiden jatkoksi.

Ehkä nämä oireet kertovat, että olen todella lähempänä neljääkymmentä kuin omaa syntymääni.

~O

Terveisiä uppoavasta laivasta

Miten voi olla mahdollista, että mun koulu on TAAS lakkautusuhan alla. Tällä kertaa pukuherrat eivät puhuneet lämpimikseen, vaan iskivät lujat naulat viestinnän koulutusohjelman arkkuun. Hellurei pohjoisen medianomeille. Meillä ei huomenna ole varsinaisesti mitään ohjelmaa, mutta puskaradio on levittänyt sanomaa ulosmarssista. Paljonpa se auttaa, kun hirressä ollaan.

Nykyiset opiskelijat saavat käydä koulunsa loppuun. Kaikki kurssit täytyy saada tänä vuonna suoritettua, sillä niitä ei järjestetä enää seuraavana vuonna. En ole aivan varma, miten käy vaihto-opiskelusuunnitelmille. Jos minulla jää sen takia suorittamatta elintärkeitä kursseja, valmistunko ikinä.

Samaan aikaan, kun olen surkutellut nykyisen kouluni hautajaisia, olen kuitenkin ilahtunut entisen kouluni kehityksestä. Lukio alkaa toipua koomasta, johon se vaipui minun aikanani. Ilmaiset koulukirjat ja tablettikoneet saattavat todella vetää opiskelijoita. Toisaalta, kaupungista tulevilla menee rahaa ja aikaa matkustamiseen. Se on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin lukion oppikirjat. Tänään heitin ainakin 10 kiloa lukioaikaisia monisteita roskiin. Montakohan puuta niiden takia oli kaadettu. Onkohan minun oppikirjoihin kaadettu kokonainen metsä?

Kaivoin juuri varastosta huopatossut ja toppatakin. Tulispa jo talvi!

~O

Mitä seuraavaksi stressaan?

Koulu alkoi rytinällä. Viestinnän lainsäädännön opettaja paiskasi heti pöytään kymmenen sivun esseen journalistin etiikasta ja Julkisen sanan neuvostosta. Samaan aikaan piti rakentaa aukeaman juttua vaihtareista. Teki mieli kirkua ja kiivetä seinille. Taas on ihana voittajafiilis. Mitä tein sen taas! Vaihtariartikkeli on tehty, vaikka synnytystuskat ja poltot olivat mahdottomat. Lainsäädännön essee kasvoi kolmesta sivusta kymmeneen. On kevyt olo. Pitäisikö keksiä, mitä seuraavaksi stressaan?

Ainoa asia, joka mieltäni varjostaa, on iänikuinen flunssa. Syksyllä sairastuminen on kuitenkin aivan tavallista. Toivon kuitenkin, ettei tästä ala taas puolen vuoden putki. Viime kevät oli yhtä tuskaa ja poissaoloja kertyi ainakin kuukauden päivät. Taas yksi soluasunnon hyvistä puolista tulee esille. Ei tarvitse olla jatkuvasti yksin, vaikka on kipeänä, eikä ulkomaailmaan juuri pääse. Kämppia oli vielä niin ihana, että kävi kaupassa, kun ruoka uhkasi loppua.

Meillä on koulussa menossa intensiivikurssi. Ei todellakaan kestäisi olla pois. Meidän pitää suunnitella uudenlainen Lappi-bränditapahtuma, jossa joulupukin, porojen ja lumisten puiden käyttö on kielletty. Tapahtuma on suunnattu pukuherroille. Opettajat kannustavat meitä laajentamaan ajattelua ja luomaan hulluja ideoita, vaikka pukuherrat ovat tiettävästi jähmeää kansaa. Parhaamme yritämme, ja lupaavia ideoita olemme saaneet jo aikaiseksi.

Elämääni on sulostuttanut ensimmäistä kertaa Big Brother. Minä kun vannoin, etten koskaan ikinä milloinkaan sitä katso. Olen samaa mieltä monen muun kanssa, etteivät kaikki talossa asujat ole julkkiksia. Oikeat julkkikset osaisivat varmasti käyttäytyä paljon paremmin, eivätkä sotke toisten työllä ja vaivalla maalaamia tauluja. Tämän hetkinen suosikkini on taikurimies Jori. Hän osaa jopa viihdyttää katsojia, eikä ota jatkuvasti lujaa otsalohkoon.

Opiskelijaelämä maistuu tauon jälkeen aika hyvältä, vaikka joku kokki on heittänyt soppaan melkoisen annoksen pippureita. Onneksi poltetta liestyttää syksy, jonka ruskalehdet ovat oikeastaan kauniita.

~O