Ammattikorkeasaaren työleiri

Ammattikorkeasaaren apinatalo on vaihtunut työleiriin. Kahden minuutin kökön pätkän leikkaamisen meni valehtelematta 12 tuntia. Olen vain onnettoman hidas. Opettajan mielestä teokseni oli kovin tekohilpeä ja ohjaili katsojaa liikaa. Itse olen tuotokseeni ihan tyytyväinen. Osasin laittaa videoklipit peräkkäin ja musiikkiakin taustalle. Leikkauksessa vaikeinta on, kun itse on katsonut pätkän miljoona kertaa, niin tulee sokeaksi sille. Ei huomaa virheita tai puutteita. Onneksi opettaja ei rakentavassa palautteessa säästele. Tuntui, ettei yhden ainoaa hyvää asiaa löytänyt koko pätkästä. Alussa tuskin kenenkään tuotokset ovat täydellisiä. Seuraavalla kerralla olen jo viisaampi ja saan ehkä hitusen vähemmän rakentavaa palautetta.

 Koulussa olen ollut iltaa myöten. Salilla käynti ja bloggaus on sen takia jäänyt vähemmälle. Kämppäkin on taas räjähdysvaarassa. Tätähän olen odottanut koko syksyn, mutta silti tuntuu, ettei millään jaksa. Ajattelin nyt siivota, ettei kämppikselle jää sotku katsottavaksi koko itsenäisyyspäivälle. Muuten meillä synkkaa tosi hyvin. Tänään käytiin ostamassa pipari- ja torttujuttuja. Kohta tuoksuu meilläkin joulu. En olisi parempaa kämppistä voinut saada, vaikka aluksi mietin, mitä jos kemiat eivät kohtaakaan.
Sen sijaan koulussa luokka alkaa muistuttaa tavallista koululuokkaa. Kaveriporukat ja kuppikunnat ovat muodostuneet ennätysvauhtia. Nyt emme ole enää yhtä suurta perhettä. Aluksi kukaan ei tuntenut ketään, joten on luonnollista, että kaikilla oli kuumeinen kaverin haku päällä. Huomaan, ettei nyt läheskään kaikkia pyydetä mukaan yhteiseen tekemiseen. Tosin liian usein yhteinen tekeminen sisältää jossain muodossa alkoholin. Olen nyt ollut vähemmällä ryyppäämisellä. Lakkiaisia odotellessa...

Ylioppilasmekko on parin muuttujan jälkeen aivan täydellinen. Olen mielissäni kun mahduin 38 kokoon. 40 oli liian iso ja mekossa oli aivan kökkö vetoketju. Se ei millään mennyt kiinni. Kohta lähden kotiin ja alkaa juhlien järkkäys. Hetki jota eniten odotan, on lakin ostaminen

~O

Ammattikorkeasaaren apinatalosta päivää!

Nyt meillä alkoi OPISKELU. Perjantainakin on koulua. Miten kestän??? Syysloman jälkeen on ollut korkeintaan kolme päivää viikossa koulua. Tänään oli olotila kuin olisi eksynyt lomalta suoraan apinataloon. Nuori miesopettaja(Tällä alalla miesmaikat ovat suuremmassa suosiossa) näytti melkoisen rasittuneelta, kun päivä oli ohi. Ongelmia oli kameroiden ja muistikorttien kanssa. Opettajan on vaikea neuvoa kun kymmenen suuta puhuu yhtäaikaa. Taas joudun kohtaamaan suuren vihollisen Macin. Omenakäyttöjärjestelmä ei minua oikein miellytä.

 

Kuva: Jaanankenka.fi

 Kuva: http://kauppa.zazabella.fi

Rahaa palaa nyt melkoisen paljon. Mekko on valittu. Vielä pitäisi ottaa mitat, jotta osaa oikean kokoisen koltun tilata. Olen pitkään etsinyt kenkiä, joissa ei varpaat jäädy. Täytyi turvautua vanhankansan konsteihin. Hankin huopatossut varpaita lämmittämään. Näihin mahtuu villasukka jos toinenkin, eikä ainakaan palele. Punainen on päivän väri. Nyt vain odottaa paukkupakkasia :)

Kävin tänään taas reisi-vatsa-pakara jumpassa. Mun lihakset oli suorastaan tulessa. Katsoin vain ihaillen tunnin vetäjää, jonka ilmekään ei värähtänyt miljoonannen kyykyn jälkeen. Viimeksi ei tullut suuria jumituksia. Toivottavasti ei huomenaamullakaan ole ongelmia kipeiden lihasten kanssa. Liikunnan jälkeen ei enää tule samaa hyvää oloa, kuin silloin kun ei pahemmin liikkunut ja yhtäkkiä veti hikijumpat. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Kai tämä on sellainen huume, että pitää nauttia aina vain suurempia annoksia saman olotilan saavuttamiseen.

~O

Laskettu aika 5.12.2012 Rv 41

Nyt ymmärrän kun sanotaan, että viiden minuutin lyhytelokuvaa kuvataan 24 h. Puolen tunnin tv-sarjaa kuvataan viikko. Kohtauksia ei saada purkkiin kerralla, vaan ensin näytellään kamera yhdessä kulmassa. Seuraavaksi vaihdetaan kameran paikkaa ja sama kohtaus uudestaan. Kaksi kuvauspäivää opetti paljon elokuvan teosta, mutta journalismi on edelleen enemmän mun juttu.

Helmikuun 10 päivä elämä heitti härän pyllyä. Minusta ei tullutkaan ylioppilasta. Tästä on yhdeksän kuukautta. 5.12 odotus päättyy. Painan valkolakin päähän ja voin sanoa lopullisesti lukiolle heipat. Sitä ennen pitää metsästää mekko ja laatia järkevä puhe. Rahan menoa ei voi estää...Bongasin tänään kenkäkaupasta aivan suloiset huopatossut. Olen niistä haaveillut jo pidemmän aikaa paukkupakkasilla jalkaparkojani lämmittämään. Eihän ne olis kuin kolmas pari tänä syksynä.

~O

Elämän karu totuus

Olen käynyt aika monta kertaa taloissa, joissa on aina siistiä. Missään ei loju yhtään paitaa tai sukkaa. Olohuoneessa kaukosäätimetkin lepäävät nätisti pöydällä ja osoittavat suoraan telkkariin. Keittiössä ei ikinä ole ainuttakaan leivänmurua lattialla tai pöydillä. Mietin usein miten tämä on mahdollista. Koskaan ei kuulu imurin ääntä. Harvemmin näen talon emännän heiluttamassa luutua. Kai täytyy vetää johtopäätös: Eräät ihmiset vain osaavat elää siististi.

Elämä on täynnä tylsiä velvollisuuksia.
1. Täytyy tehdä ruokaa, mikäli osaa ja ei halua elää kaupan einesmössöillä.
2. Täytyy hommata koulutus ja työpaikka. Muuten ei yhteiskunnassa kertakaikkiaan pärjää.

Kaksi edellä mainittua vielä menettelee, mutta kolmas on pahin: Täytyy SIIVOTA! Jos ei halua siivota, pitäisi elää nätisti ja siististi:

• Illalla laittaa vaatteet, joko kaappiin tai pyykkikoriin. Ei sohvalle!
• Tiskata astiat heti syömisen jälkeen
• Pedata sänky heti aamulla.
• Imuroida ainakin kaksi kertaa viikossa.
• Pyyhkiä pölyt useammin kuin kerran kuussa (Tämän kämpän ilmastointi on niin syvältä. Vaikka olis vasta pyyhkinyt pölyt, niin ei mene kauaa kun näyttää siltä ettei rättiä olisi käytetty kuukausiin)
• Pestä pyykit kerran viikossa, muuten pyykkikori räjähtää.
• Tyhjentää kirjoituspöytä ylimääräisistä romuista muutaman päivän välein.

 

Karu totuus siivoamisesta www.weheartit.com

 

Kävin Reisi-Pakara-Vatsa -treenissä. 55 minuutin rääkin lopussa minun lihaksia suorastaan poltti. Huomenna aamulla pitäis 8.00 herätä antamaan tekohengitystä pyykkikorille, joka on tukehtumisvaarassa. Pyykkitupa on tällä hetkellä tappiin asti varattu muulloin paitsi aamulla. Nyt jo alkaa tuntua hirmuinen jumitus jaloissa. Voi olla, että huomenna sänky kutsuu liian voimakkaasti.

~O

Pelkokerroin

Rehtori: "Täältä lukiolta päivää. Ylioppilasjuhlat lähestyy. Kävelyharjoitukset 4.12 kello 12.00 ja lakitus 5.12 klo 11.00. Arvaatko mikä asia tässä seuraavaksi olisi?"
Minä: "Olisiko ylioppilaan puhe". *syvä hiljaisuus*
R: "Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Hienoa. Me voidaan kyllä peesata sinua sen puheen kanssa..."

Siis mitä ihmettä?! Minä pitämässä puhetta suurelle yleisölle. En ole ikinä puhunu koululuokkaa isommalle väelle. Nyt jo alkaa hermostuttaa. En ole ollut lukiossa enää puoleen vuoteen ja päässä pyörii vain AMK:in kuviot. Rehtori tuntui olevan melkoisen varma, että minä lakin saan. Ainakin haluan kiittää rehtoria vaivannäöstä, kun hän järjesti kirjoitukseni toiselle paikkakunnalle. Asiat helpottuivat huomattavasti. Ehkä voin myös mainita, että minulle 2012 on ollut huonon onnen vuosi...Mutta kaikkea ei sovi etukäteen paljastaa.

Onkohan rekkapelolle omaa termiä? Mun pelko alkaa lähennellä jotain aivan uusia sfäärejä. Syyslomalla olin jäädä taas rekan alle. Käännyin tien sivuun, jotta takana hiillostava kuorma-autoyhdistelmä pääsee menemään. Kun yritän takaisin tielle katsoin ensin ettei sivusta tule ketään. Seuraavalla vilkaisulla sieltä tuleekin täysperävaunurekka...Yritän ottaa autolla pakkia, mutta se ei liiku....Paniikki....Monsteri vyöryy aivan läheltä puskuria.
Tänään oli mittari nollassa ja aivan jäätävän huono ajokeli. En uskaltanut ajaa paljon 80 km/h lujempaa, koska tiellä oli sössöä ja vettä. Takana hiillosti taas vanha tuttu vihollinen. Suoralla se vyöryi ohi ja vastaan tuli auto. Rekkamies kylmänrauhallisesti kiihdytteli ohi ja minä jarruttelin, jotta monsteri ehtii edelle ennen vastaantulevaa autoa. Pelkäsin tosissani vastaan tulevan auton kuljettajan hengen puolesta. Jos törmäys olisi sattunut, olisi se ollut minun syyni. Mitäs hidastelin...

Päivän mainpoint on vielä mainitsematta. Tapasin viimein Maxin. Mulla jännitti aivan sairaasti. Kauhuskenaariot päässäni raksuttaen menin kahvilaan ja odotin...ja odotin....kunnes Hän saapui. Sain tapaamisesta enemmän kuin odotin. Hän ei katsonut tympääntyneesti, vaan tuntui olevan oikeasti kiinnostunut mitä minulla oli sanottavaa. Aivan joka asiasta emme olleet samaa mieltä...

Kahden kuukauden tauon jälkeen uskallan tämänkin kaivaa Youtuben syövereistä. Oon edelleen miettiny, että miten voi soittaa näin taidokkaasti sankko päässä. Ainoita kitarabiisejä, joista Max minut aikoinaan sai innostumaan.


Kaikkia pelkoja sitä pitääkin kohdata. Tämän vuodatuksen jälkeen on ehkä aika mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna juhlistaa isipäivää.

~O

Carpe diem ~ Tartu hetkeen

Jälleen vaivumme ikuiseen uneen

Edessä loputon muistojen meri 

Se keinuttaa meitä ajassa

Niinkuin haluaa

Lapsuudesta vanhuuteen ja takaisin

Hetkessä

Ei täällä ole alkua tai loppua

Ei mennyttä tai tulevaa

Kaikki virtaa lävitseni kuin putous 

Ja olen kiitollinen tästä kaikesta 

Mitä mukaani sain 

Elämä tarttui kiinni, heitti kyytiin mukaan

Matkustajan mieli täyttyi kauneudesta

Se muistutti meitä ajasta, jonka saimme

Hulluudesta viisauteen ja takaisin

Hetkessä 

Ei täällä ole alkua tai loppua

Ei mennyttä tai tulevaa 

Kaikki virtaa lävitseni kuin putous 

Ja olen kiitollinen tästä kaikesta 

Mitä mukaani sain

~O

Amor, missä olet?

Ei tarvitse lähteä maailman ääriin, että löytää sillan, joka julistaa ikuista rakkautta. Ehdotin joskus Maxille, että mennään Pariisiin ja kiinnitetään lukko Pont des Arts -sillalle ja heitetään aivain Seineen. Herra ei ajatuksesta innostunut. Tämä silta löytyi matkalla uimahallista kotiin.

Kuka tietää, jos neljä vuotta jättää siltaan yhden lukon lisää...
 
~O

AMK vs. Lukio

Lukiossa opiskeltiin viisi päivää viikossa. Perjantaina kolmen jälkeen oli vapautunut fiilis: Kaksi vapaa päivää...Tosin siihen saattoi kuulua rästiin jääneiden koulutehtävien punnerrusta. Lukiossa olin ansainnut viikonlopun vapaat. Maanantaina sama rumba alkoi alusta. Koulussa opiskeltiin miljoonaa eri asiaa yhtäaikaa. Tietoa pursusi kirjoista, muistiinpanoista ja opettajan suusta. Koskaan en ollut himo pänttääjä. Asiat jäivät mieleen ja oli kivaa olla hyvä koulussa. Välillä tuli huono omatunto kun pärjäsin hyvin, mutta opiskelukavereilla oli suuria ongelmia päästä ruotsin kurssit läpi. Minun kaikki kurssini menivät aina ensimmäisellä läpi(lukuunottamatta viimeistä pitkän matikan kurssia, mutta siitä ei puhuta). Asioiden opiskelu teoriassa otti välillä pannuun, mutta sellaista opiskelu on iän kaiken ollut.

www.wehartit.com

Rakas lukio jäi taakse kun ylioppilastutkintolautakunta hylkäsi kevään kirjoitukset puhelin episodin vuoksi. Järjestin itseni työharjoitteluun. Viisi päivää viikossa kirjoitin juttuja mitä eriskummallisimmista asioista. Päivät venyivät välillä melkoisesti ja olin aivan kuollut, kun töiden jälkeen raahauduin kotiin. Viikonloput olivat enemmän kuin tervetulleita. Mutta nyt.....Kaikki on toisin.

Näistä ajoista on reilu puoli vuotta. Aloitin opinnot kaksi kuukautta sitten ammattikorkeakoulussa. Ajattelin, että tämä on astetta vaativampaa. Olenhan sentään korkeakoulussa, mutta mitä sain: Kolme päivää koulua ja neljän päivän viikonloppu, en ainuttakaan koetta tai oppikirjaa. Opettajat läpättävät samasta aiheesta koko päivän. Täällä ei loisteta hyvällä teorian muistamisella. Asiat pitää osata käytännössä. Tätähän olin odottanut, mutta silti jossain mättää. Alkaa olla ajankäytön ongelmia, kun aina on vapaata. Täällä kaupungissa on tosi vähän vapaa-ajan aktiviteettia. Kuntosalillakaan ei jaksa aivan joka päivä ravata. Missä potenttiaalisia uroksiakaan tapaa, kun ei ole paikkaa jossa käydä. On tietenkin yökerho, mutta eihän aina voi olla kännissä. (poikkeuksena tietenkin tuolijoonas joka vetää opintolainaa kurkusta alas joka keskiviikko, perjantai ja lauantai..mukaanlukien välipäivät)

Enpä olisi uskonut, että valitan kun on liian vähän koulua. Lukiossa neljän päivän viikonloput olisivat olleet tervetulleita. Nyt ei ehdi saada itseään edes käyntiin, kun taas on viikonloppu. Opinnotkin vauhdittuisivat, jos turhaa lusmuilua olisi vähemmän...Minkäs teet. Viimeviikonlopun vieras kuitenkin varoitti, että ensimmäinen vuosi on aika löysäilyä. Nyt kannattaa vielä juhlia kun ehtii. Toisena vuonna alkaa tosi toimet. Ihmettelenpä vaan mitäs tämä ensimmäinen vuosi sitten tehdään.

~O