Pelkokerroin

Rehtori: "Täältä lukiolta päivää. Ylioppilasjuhlat lähestyy. Kävelyharjoitukset 4.12 kello 12.00 ja lakitus 5.12 klo 11.00. Arvaatko mikä asia tässä seuraavaksi olisi?"
Minä: "Olisiko ylioppilaan puhe". *syvä hiljaisuus*
R: "Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Hienoa. Me voidaan kyllä peesata sinua sen puheen kanssa..."

Siis mitä ihmettä?! Minä pitämässä puhetta suurelle yleisölle. En ole ikinä puhunu koululuokkaa isommalle väelle. Nyt jo alkaa hermostuttaa. En ole ollut lukiossa enää puoleen vuoteen ja päässä pyörii vain AMK:in kuviot. Rehtori tuntui olevan melkoisen varma, että minä lakin saan. Ainakin haluan kiittää rehtoria vaivannäöstä, kun hän järjesti kirjoitukseni toiselle paikkakunnalle. Asiat helpottuivat huomattavasti. Ehkä voin myös mainita, että minulle 2012 on ollut huonon onnen vuosi...Mutta kaikkea ei sovi etukäteen paljastaa.

Onkohan rekkapelolle omaa termiä? Mun pelko alkaa lähennellä jotain aivan uusia sfäärejä. Syyslomalla olin jäädä taas rekan alle. Käännyin tien sivuun, jotta takana hiillostava kuorma-autoyhdistelmä pääsee menemään. Kun yritän takaisin tielle katsoin ensin ettei sivusta tule ketään. Seuraavalla vilkaisulla sieltä tuleekin täysperävaunurekka...Yritän ottaa autolla pakkia, mutta se ei liiku....Paniikki....Monsteri vyöryy aivan läheltä puskuria.
Tänään oli mittari nollassa ja aivan jäätävän huono ajokeli. En uskaltanut ajaa paljon 80 km/h lujempaa, koska tiellä oli sössöä ja vettä. Takana hiillosti taas vanha tuttu vihollinen. Suoralla se vyöryi ohi ja vastaan tuli auto. Rekkamies kylmänrauhallisesti kiihdytteli ohi ja minä jarruttelin, jotta monsteri ehtii edelle ennen vastaantulevaa autoa. Pelkäsin tosissani vastaan tulevan auton kuljettajan hengen puolesta. Jos törmäys olisi sattunut, olisi se ollut minun syyni. Mitäs hidastelin...

Päivän mainpoint on vielä mainitsematta. Tapasin viimein Maxin. Mulla jännitti aivan sairaasti. Kauhuskenaariot päässäni raksuttaen menin kahvilaan ja odotin...ja odotin....kunnes Hän saapui. Sain tapaamisesta enemmän kuin odotin. Hän ei katsonut tympääntyneesti, vaan tuntui olevan oikeasti kiinnostunut mitä minulla oli sanottavaa. Aivan joka asiasta emme olleet samaa mieltä...

Kahden kuukauden tauon jälkeen uskallan tämänkin kaivaa Youtuben syövereistä. Oon edelleen miettiny, että miten voi soittaa näin taidokkaasti sankko päässä. Ainoita kitarabiisejä, joista Max minut aikoinaan sai innostumaan.


Kaikkia pelkoja sitä pitääkin kohdata. Tämän vuodatuksen jälkeen on ehkä aika mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna juhlistaa isipäivää.

~O