Pinkki tekee elämästä vaikean

Yksin oleminen on oikeastaan aika jännää. Kun ei ole ketään kenen kanssa jutella, alkaa omassa päässä käymään jonkinlaista vuoropuhelua itsensä kanssa. En ole ollut pitkään aikaan tällä tavalla aivan yksikseen. Syksyn alussa kaksi ensimmäistä viikkoa meni parisuhdeshokissa ja edellisessä asunnossa olin erittäin harvoin yksin kotona. Tähän on tottuminen. Ei voi käydä viereisessä huoneessa angstaamassa, kun tiskejä on kasautunut pienen Himalajan verran. Yksin ollessa ei voi kämppikselle kommentoida kuinka ärsyttävä on salkkareiden Severi (joka tässä taloudessa on nimetty Serveriksi). Itse pitää oman pään sisällä Severi manata.

Olen huomannut, että olen aivan järkyttävä sotkija. Tuntuu, ettei kahdesta ihmisestäkään tule niin paljon sotkua kuin minusta yksinään. Ei voi ketään muuta sotkusta syyttää kuin itseään...paitsi ehkä vähän leipomista. Silloin on isompikin keittiö jauhoissa ja taikinassa. Eilen olin jotenkin aivan hukassa. En muista milloin viimeksi olisin ollut koko sunnuntaipäivän aivan yksin. Taajoin ympäri kämppää ja tulin luutunneeksi lattian. Pyykitkin peseentyivät aivan huomaamatta.

Välillä olen miettinyt olenko aivan oikeassa koulussa. Kohta on mennyt ensimmäinen vuosi, eikä ole ollut yhtään kurssia, johon olisin kokenut palavaa intohimoa. Ainakin tiedän, ettei elokuvien tekeminen ole minun juttuni.

Tosiaan kävin niitä pyykkejä pesemässä eilen. Jätin ne tavalliseen tapaan kuivaushuoneeseen kuivumaan. Menin tänään hakemaan niitä. Alhaalla minua odotti pieni ylläri. Naapuri oli suivaantunut, kun hänen pyykeilleen ei ollut huoneessa tilaa, sillä minun ja jonkun toisen vaatteet valtasivat kaikki narut. Kaikki muut naapuri oli kerännyt koriin, mutta vaaleanpunaiset urheilurintsikat olivat jääneet paikalleen. Oli vissiin sen elämästä tullut tosi vaikeaa.
"Pyykit ei tartte päivää kuivumiseen. Tee muiden elämästä helpompaa ja hae ne ajallaan pois" Olen aika varma kuka armaista naapureista tämän viestin jätti.

~O