Okei myönnetään, saatan olla hieman internetriippuvainen.
Eilen muutin uuteen mystiseen kaupunkiin. Ensimmäinen asia, jota ajattelin, kun tavarat oli kannettu: Internet
Vuokraan kuuluva laajakaista petti minut heti kättelyyn ja oma mokkulakin irtisanoutui tehtävästään. Tuntui, että olen umpiossa enkä tiedä ulkomaailmasta mitään. En voinut aamulla lukea lehteä, en kuunnella Spotifya. Pahinta tietenkin oli, ettei naamakirjakaan avannut kansiaan. Piti ronklata kämppäkaverin radiota, jonka kanavista puolet olivat ruotsalaisia. Ainoa kanava, joka kuului siedettävästi, oli radio Nova.
Päivällä asensin mokkulan ohjaimen uudestaan. Johan alkoi pelittää. Mikä helpotuksen aalto. En olekaan eristyksissä.
Odottelen, jos se maaginen kämppis ilmaantuisi tänään. Tosin mulla on sellanen olo, että jos se tänään tulee, niin se olis tullu jo. Olen tehnyt salapoliisitutkimusta kämppiksen tavaroista ja yrittänyt selvittää millainen tyyppi hän on.
Huomenna alkaa koulu. Ihmettelen, miten ei tämän enempää jännitä. Odotan, että saisin koulusta kavereita. Tämä yksin olo alkaa ahdistaa. Aamulla heti herättyä iski hirveä ikävä. Vieläkin olis niin ihana palata kotiin ja jatkaa tuttua ja turvallista elämää, mutta ei niin ei.
Ehkä saan jotain vuorovaikutusta aikaiseksi ampiaisen ja paskakärpäsen kanssa. Täytyy opetella pörisemään.
Tavarat eivät vielä aivan ole löytäneet paikkaansa, mutta lattia alkaa näkyä. Seuraava tehtävä olis perehtyä pyykkituvan pesukoneen sielunelämään.
~O
Terveisiä äitille ja isille:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti