Nyt on elämä ollu haipakkaa. Paikallislehden uutispäällikkö soitti, että tulisinko niille pariks päivää töihin. Ainahan mulle työ ja ennenkaikkea palkka kelpaa. Olin muka toimittajana sit kolme päivää.
Isäni on reippaasti yli 50, joten uusi teknologia ei ole vielä mennyt häntäluuhun. Tämä lupasi hakea minut kauppareissunsa jälkeen kotiin. Eihän sen pannuun uppoa, että näitä nykyajan luureja voi oikeasti kantaa mukana. Soitan isille, että milloin se hakee minut. Vastaaja onkin äiti, joka mähöää kotona. Siinä sitten manailtiin.
Huomenna on The päivä. Täytyy hilata tavarat uuteen kaupunkiin.
Minun PITI ottaa autenttista materiaalia muuttokaaoksesta. Kameran löysin, mutta johto, jolla datan saa koneelle, on paikassa X. Että se siitä elävöittämisestä.
Ainoastaan mie voin saada aikaan tällaisen kaaoksen.
Pelkäsin etukäteen, miten saan hyvästeltyä Maxin, jonka kanssa olen seurustellut vaihtelevalla menestyksellä. Odottelimme autossa bussia. Kyyti tulikin niin yllättäen, että ehdin antaa vain nopean pusun ja sitten oli mentävä. Helpottavaa oikeastaan, ettei tarvinnyt jättää riipaisevia jäähyväisiä. Säästyin jälki-itkuiltakin, kun ystäväni sattui olemaan samassa bussissa. Matka meni jutellessa.
Bussissa oli perjantai meininki, takaa leijaili melkoinen oluen haju.
Monet itkut on vielä itkemättä. Niitä odotellessa, Hyvää yötä kirpuille työtä!
~O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti