Juttelin pitkälle yöhön asti yhden ihanan ystävän kanssa. Hän sai minut tajuamaan, ettei tää vihaaminenkaan mitään auta. Ystävä neuvoi: Sure surusi, niin pääset yli. Vihaaminen vaan kuluttaa. Nyt olen päättänyt: Vihat on vihattu. Surua vielä surematta, mutta elämä jatkuu.
Soitin Maxille että maksaa mulle velkansa takasin. Taustalla kuulu tytön ääni, joka sanoi: "...vois vähempää kiinnostaa..." Taas tuli vähän paha olo. Herra sanoi taas, että joojoomaksansittenjoskus... Maksais sen velkansa, että vois jättää asian lopullisesti taakse. Periaatteesta haluan rahani takasin. Vaati suurta luonteenlujuutta olla Maxille kylmän asiallinen.
Tässä kohtaa äiti varmaan toteaa, että nyt on menny mahottomiin. Varmaan onkin. Ostin viimein oman kihartimen. Sitten piti ostaa lämpösuoja ja eyeliner. Toistaiseksi oon tuolla eyelinerilla saanu vaan suttua aikaseks. Vielä joskus opin tekemään hienot rajaukset silmiin. Ollaan kämppiksen kanssa täristy koko päivä, kun täällä on ihan s*atanan kylmä. Ikävä isin lämmittämää uunia <3 br="br">
~O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti