Kaikella rakkaudella

Mulla oli tosiaan lista kaikesta mitä halusin kirjoittaa. Nyt poimin ensimmäisen aiheen: Läheiset ihmiset
Mie voin sanoa, että kävi aivan sairaan hyvä tuuri kavereiden suhteen. Parempia kavereita en olis voinu täältä vieraasta kaupungista saada. Ollaan tunnettu viikko, mutta tuntuu, että olis kauemminki yhessä oltu.

Tänään löysin itseni leikkikentältä, hampurilaisbaarista ja jalkapalloharkoista. Oli ihana piristysruiske häröillä leikkikentällä ilman estoja tai jännityksiä. Aion hankkia puhelimeen siirtokaapelin. Nyt olisi tullut mahtavia kuvia. Makeat naurut ainakin sain. Elän taas muutaman vuoden kauemmin. Katriina valmentaa jalkapallojoukkuetta. Sillä välin, kun hän karjui teinejä juoksemaan, minä juttelin Sonjan ja tämän kaksoissiskon Marian kanssa. Vuodatin kaiken tuskan heille. Tuntui helpottavalta puhua, eikä vain miettiä kaikkea oman pään sisällä.

Toiset ihmiset ovat mulle valtavan tärkeitä. Pidän ystävistäni kiinni vaikka väkisin. Vaikka Max hylkäsi minut, on minulla ihmisiä tukemassa. Nyt ymmärrän, kun taotaan päähän, että täytyy olla ystäviä parisuhteen ulkopuolella. Tässä tilanteessa osaan arvostaa ystäviäni aivan eri tavalla. Ilman heitä olisin niin liemessä.
Äiti on ollut ihana, kun se on huolehtinut. Joka päivä soittanut ainakin kahdesti. Rakastan perhettäni. Koti on paikka, jonne voi tulla iloisena taikka surullisena. Vastassa on aina ihmisiä, jotka välittävät.

Minulla on aika vähän ystäviä, mutta ne ovat harvoja ja valittuja. Erään olen tuntenut siitä lähtien kun muutin 10 vuotta sitten Rovaniemelle. Ensimmäisenä päivänä muuton jälkeen potkulautailin hänen talonsa ohi. Hän tuli juttelemaan. Siitä lähtien olemme olleet ystäviä. Hän on minulle tärkeä ja tuli ensimmäisenä lohduttamaan, kun kuuli suruviestin. Toivon, että pysymme ystävinä, vaikka en asu enää aivan naapurissa.
Toisen hyvän ystäväni tapasin lukiossa. Hän sai kaksoset ja jäi aika pian lukion alkamisen jälkeen pois. Kaikesta huolimatta olemme pysyneet yhteydessä.
Serkkuni asuu kauempana, ja näemme lähinnä lomilla. Hänet olen tuntenut aina. Olemme kovin erilaisia, mutta kuitenkin samanlaisia. Olemmehan sentään sukua. Välillä kukaan muu ei ymmärrä tytärtä, jonka äidillä on viidenkympin villitys.

Kaikkia ystävyyssuhteita en ole onnistunut säilyttämään, vaikka kuinka olisin halunnut. Ehkä aika on vain mennyt eteenpäin ja olemme kasvaneet erilleen.
Oma sarjansa on seurakunnan kaverit. Nuorten illoissa ja kahvila Katutasolla vallitsee aina mukava tunnelma ja siellä on tosi hyvä porukkahenki. Ei siellä aina paasata Jumalasta. Läpät voivat välillä heikompia hirvittää. Olen saanut paljon myöskin poikapuolisia kavereita. Poikien kanssa on rentoa hengailla, mutta he eivät ole sellaisia, joille voisin kaiken vuodattaa.
Jos joku jaksoi lukea tänne asti, onnittelen. Voi olla kovin puisevaa lukea pitkää tekstiä. Kaikki jotka itsensä tunnistivat ja muutkin kaverit: Haluan sanoa, että ootte rakkaita ja tärkeintä mitä mulla on.

<3:llä O