Älä itke mennyttä kesää!

Lumen ja pakkasen keskellä voi hetkeksi palata kesän lämpöön. Mennyt kesä oli elämäni paras. Radiossa ja puhelimessani soi usein Elokuun Saatilla. Oli ihanaa asua kaupungissa. Tulla ja mennä juuri kuin sattuu huvittamaan. Ehkä silloin jo aavistin, että se aika on ainutlaatuista. Silloin kanssani oli vielä se tärkein ihminen, joka nyt ei enää ole lämmittämässä minua kylmällä pakkasella, kun oma turkki ei suojaa.

Sade ropisee puun lehdille. Nenän pääni on aivan kylmä ja kostea. Jatkan eteen päin. Metsäpolku johtaa rantaan. Kenkäni vetävät vettä. Sukat ovat pian kylmät ja märät. Se ei haittaa. Sade, märkä maa, metsä tuoksuu hyvältä. Raikkaalta. Silloin kun oli heikko hetki, silloin kun tuli yksinäinen olo, pakenin sateeseen. Yksinäisyys tuntui kaatuvan päälle. Sade puhdisti, vieritti ahdistuksen pois.

Monet kerrat pyöräilin yöllä kotiin. Maisema näytti yöllä erilaiselta. Oli hiljaista, ei kuulunut autoja, vain luonnon omat äänet. Kotona ei kukaan minua koskaan odottanut, vain äitejä pyörryttävä sotku, mutta sinne oli kiva tulla. Käydä kuumassa suihkussa ja mennä nukkumaan. Joskus yöllä viereen kömpi myös se toinen osapuoli. Aamut olivat parhaita. Herätä toisen vierestä ja viettää kiireetön aamu.
Kuumimmalla kesällä parvekkeeton yksiö oli aika tukala. Harvemmin siellä koko päivääni vietin. Aina oli jotain tekemistä. Harvemmin tylsää. Kun kämppä on sotkussa, on elämässä paljon sisältöä.
Viimeisen kerran kun ensimmäisen oman kodin oven suljin, tiesin, että yksi vaihe elämässäni on pysyvästi ohi.

Carpe Diem - tartu hetkeen. Se oli silloin, nyt on nyt. Menneessä ei voi elää. Täytyy jatkaa eteenpäin.

~O